artikeli

Elämän filosofia

Minervan pöllö 3-4 2004

Vaikka monet ajatuksen tiet on jo kuljettu, filosofia on vielä mahdollista, koska elämä on yhä mysteeri.

Ne akateemiset filosofit, jotka haluavat tehdä selkeän pesäeron elämän filosofiaan, ovat kai sitten kuoleman filosofeja.

Filosofialla, joka kokonaan sulkee pois näkymättömän, tuntemattoman ja henkisen, on tylsistyttävä ja ikävystyttävä vaikutus. Se ei tue eikä kannusta ihmissielun kasvua kohti valoa ja äärettömyyttä.

Elämää voi parhaiten tutkia elämällä. Elämän salaisuudet paljastuvat asteittain ihmisen tietoisuuden kehityksen ja laajentumisen kautta.

Se, joka vain lukee vain kirjoja, on pelkkä kirjanoppinut.

Viisaus on enemmän tietoisuuden tila (ja siitä syntyvä oikea toiminta) kuin suuri oppimäärä aivolokeroissa.

Teoreettinen filosofi pitäytyy teoreettiseen, arkaan ja haaveelliseen totuuden lähestymiseen. Viisauden rakastaja haluaa tuntea totuuden joka solullaan.

Kun akateeminen filosofi alkaa puhua arvoista, niistä ehtii usein vielä nähdä vilauksen kun ne katoavat kovaa vauhtia kauas horisonttiin.

Jos arvot olisivat todella arvossa, filosofit eivät saivartelisi niin paljoa, vaan ajattelisivat enemmän mistä tänään kannattaa ja pitää puhua.

Ihminen, joka toteuttaa arvoja, on usein suurempi filosofi kuin filosofi, joka vain pohtii niitä.

Vakavan ajattelijan on huolehdittava mielensä hygieniasta, ts. pidettävä se puhtaana turhista filosofisista kysymyksistä niin että se voi olla vastaanottavainen todellisuudelle ja nähdä olennaisen.

Akateemiset filosofit pyrkivät selvyyteen ja ratkovat hiki päässä filosofisia ongelmia. Viisaat palvelevat ja valistavat ihmiskuntaa gnostisen tiedon varmuudesta ja heidän henkensä ylenpalttisesta loistosta ja rikkaudesta käsin.

Elämän filosofin toiminta on sotaa apatiaa ja nihilismiä vastaan ihmisen henkisen kasvun, vapauden ja vastuun puolesta.

Logiikka, filosofia ja viisaus

Minervan pöllö 3 / 2003

Jos ihminen lausuu tänä päivänä ääneen, että hän etsii totuutta, viisautta tai Jumalaa, se herättää useimmiten naurua.

Sanotaan, että viisautta on vain viisauden etsiminen ja että vain typerys voi väittää viisauden saavuttaneensa. Mutta hölmöähän on etsitä sellaista mitä ei voi koskaan saavuttaa.

Ennen filosofia käsitteli totuutta, todellisuutta, tietoa ja viisautta. Nykyään filosofia käsittelee enimmäkseen vain itseään.

Filosofien ammatillinen intressi on keksiä filosofisia ongelmia ja tehdä asiat monimutkaisiksi, jotta filosofoitavaa riittäisi.

Kohtuullinen määrä filosofiaa selkiinnyttää ja rikastuttaa ajattelua, suurempi annos kietoo mielen pohjattomiin filosofisiin ongelmiin.

Hyvä filosofi pyrkii selkeyteen ja yksinkertaisuuteen. Huono filosofi mutkistaa selkeitä asioita.

Sellainen filosofia (kuten myös uskonto) puhuttelee ja tekee vaikutuksen, jolla on paljon yhtymäkohtia elämänkokemustemme kanssa.

Koska maailma on niin älytön paikka, on kysyttävä, voiko sitä täysin ymmärtää järjen avulla?

Useimmat filosofian ongelmat ja ratkaisut esiintyvät vain filosofien päissä ja heidän kirjoittamissaan kirjoissa ajattelun akrobatiana eikä niillä ole suurta käytännön merkitystä.

Filosofien suurin uskottavuusongelma on siinä, että heidän käyttämänsä kieli, sanat ja käsitteet luovat suurimman osan niistä asioista, joista he puhuvat.

Filosofiset ongelmat heräävät silloin kun oppia alkaa vertaamaan todellisuuteen.

Totuudet, jotka liikuttavat vain oppineita ja älykköjä, ovat tuskin yleispäteviä ja todella merkittäviä.

Filosofiaa luonnehtii ajattelun vapaus. Jokainen filosofi onkin, kuten filosofian historia osoittaa, ajatellut totuuden haluamallaan tavalla.

Filosofeilla on hämmästyttävä itserakas kyky uskoa, että juuri heidän järjestelmänsä kuvastaa uskollisesti todellisuutta ja tosiasioita, että se on muuta kuin pelkkä ajatuskokeilu.

Kaikki filosofit ovat yrittäneet sanoa miten asiat ovat, mutta näyttää siltä, että he sanoivat vain mitä ajattelivat.

Useimmat suuret ajattelijat ovat olleet myös suuria erehtyjiä.

Filosofi, joka ajattelee, että hänen oppinsa on enemmän kuin vain eräs näkökulma maailmaan, on typerys. Useimmat filosofit ovat ajatelleet juuri siten.

Mitä eheämpi ja ristiriidattomampi filosofinen järjestelmä, sitä repivämpi ristiriita vallitsee elämän monimuotoisuuden ja monitulkintaisuuden kanssa.

Parhaassa tapauksessa filosofia on ikkuna maailmaan, joka paljastaa sen salaisuuksia ja ulottuvuuksia ja rohkaisee etsimään lisää viisautta. Pahimmassa tapauksessa filosofia luo oman maailmansa niin että filosofisen järjestelmän rajoista tulee sen lumoissa olevan mielessä maailmankaikkeuden rajat.

Kysy akateemiselta filosofilta mikä on totuus, niin hän kertoo sinulle totuuden määritelmän. Elävästä totuudesta ja todellisuudesta hän ei tiedä enempää kuin tavallinen ihminen.

Huolimatta kaikista erinomaisista menetelmistään ja apuvälineistään, kuten tieto-oppi ja oikea päättely, filosofit eivät ole löytäneet maailmankaikkeudesta juurikaan uutta tietoa.

Nykyfilosofi ei tiedä elämästä enempää kuin kadunmieskään. Usein hän tietää vain jotain äärimmäisen kiistanalaista itse tietämisestä.

Filosofien yritys löytää kaikelle tiedolle varma ja vakaa perusta näyttää toivottomalta hankkeelta. Useimmat heidän tieto-oppinsa osoittavat, että tieto voi olla varmaa ja täsmällistä vain kun todellisuutta vääristetään, typistetään ja kaavamaistetaan.

Saadakseen täsmällisen tiedon tarkasti määriteltyä, filosofit yleensä supistavat tiedon lähteitä, vaikka dataa tulee kaikista ihmisen fyysisistä ja psyykkisistä kanavista.

Filosofia on enimmäkseen perusteluilla ja argumenteilla ryyditettyjä mielipiteitä.

Tieto-oppi eli epistemologia on usein vain kosmetiikkaa, jonka avulla filosofi antaa mielipiteilleen, joita hän kutsuu tiedoksi tai arvoiksi, jälkikäteen rationaaliset perustelut.

Ensin elämän kokonaisuudelle tehdään vivisektio, tämän jälkeen analysoidaan osasia ja mietitään minkä periaatteen mukaan osaset liittyvät toisiinsa. Lopuksi näistä mielivaltaisesti irrotetuista palasista yritetään rakentaa tuntemamme maailma. Tätä koetun maailman purkamista ja uudelleen kokoamista kutsutaan nykyään myös filosofiaksi.

Emme ehkä koskaan saa selville mitkä koetun maailman ominaisuudet kuuluvat itse maailmaan ja mitkä ihmisen tietoisuuteen. Kaikki on yhteen kietoutunutta.

Jos mielen ja maailman välinen suhde on täsmällisen tutkimuksen ja ymmärryksen tavoittamattomissa, silloin filosofien luomilla tieto-opeilla on vain ajatusleikkien arvo.

Puhdas järki, logiikka ja saivartelut argumenteilla ei usein ole muuta kuin terveen järjen halveksimista ja järjestelmällistä sisäisen intuitiivisen viisauden tuhoamista ja tukahduttamista.

Mitä ankarampi logiikka, usein sitä kummallisemmat johtopäätökset.

Silloin kun premissit ovat väärät, logiikka johtaa vain yhä syvemmälle harhaan

Silloin kun ajattelun apuväline, logiikka, vaatii huomion, itse ajattelu jää pakostakin kehittymättömäksi ja asioiden ymmärtäminen kärsii.

Pinnallinen ja heikkolaatuinen tieto turruttaa ihmisen henkisesti.

Kun mieli keskittyy näkyvään maailmaan ja ulkonaiseen tietoon, ihminen tulee kuuroksi sisäiselle äänelle, joka kuiskii hänelle korkeammasta tiedosta.

Viisauden jano katoaa saadessamme älyllisen maailmankuvamme valmiiksi.

Oppinut filosofi ottaa sanat vakavasti. Luova ajattelija ottaa elämän vakavasti ja pitää sitä ajattelun mittana.

Syvempi käsitys elämästä ja todellisuudesta voi syntyä vain syvemmän henkisen kokemuksen myötä.

Kokemuksessamme on enemmän viisautta kuin yhdessäkään filosofian oppikirjassa.

Nykyfilosofi pohtii innolla pieniä kielellisiä ja käsitteellisiä kysymyksiä ikään kuin ne olisivat maailmankaikkeuden syvimpiä salaisuuksia.

Mitä kapeampi näkökulma, sitä helpompi on filosofoida.

Silloin kun kokonaiskuva elämästä kadotetaan, sofistiikka ja irrationaalisuus pääsevät valtaan.

Irrationaalisuus esiintyy usein rationaalisuuden valepuvussa.

Sydämettömän logiikan seuraus on kylmä ja epäinhimillinen maailmankuva.

Todellisuus ei näyttäydy täydessä laajuudessaan. Havaitsemme pääasiassa vain asioiden pinnan. Mutta henkiset tuntosarvemme ulottuvat syvyyteen.

Elämän suurten kysymysten ratkaisemiseen tarvitaan muutakin kuin kunnianhimoa, ylimielisyyttä, nokkeluutta, moukari ja rautalankaa.

 

Jumala vai usko?

Vartija 1 / 05

Usko Jumalaan on merkki siitä, että ihminen ei ole löytänyt Jumalaa.

Monet kristillisyyden muodot tukevat käytännössä sovinnaisuutta, elämätöntä elämää, onnen lykkäämistä ja inhimillisten tarpeiden tukahduttamista tuonpuoleisen, yliluonnollisen pelastuksen harhan varjolla.

Luonnolliset vaistot ja tarpeet pakottavat meidät elämään tässä maailmassa, löytämään elämästä iloa ja tyydytystä. Jos kiellämme elämän perusvaistoja, alamme voida huonosti.

Usko persoonalliseen Jumalaan on uskoa puolueelliseen Jumalaan, joka auttaa niitä jotka tuntevat hänet ja palvovat häntä ja ovat läheisessä suhteessa häneen.

Vanhan testamentin Jahve muistuttaa diktaattoria, johon on uskottava ja jota on jatkuvasti ylistettävä ja toteltava, jotta hän pysyisi hyvällä tuulella eikä räjähtäisi raivoon ja antaisi esimakua helvetistä.

Nykyään, uuden tiedon ja kokemuksen valossa, pitäisi luoda kokonaan uusi Jumala, eikä hyväksyä sitä muinaista Jumalaa, joka on syntynyt pelosta ja taikauskosta ja luotu tiedostamattomasti.

Ikuisuuden kaipuu on usein vain kaunisteltu nimitys sille, että ihminen on pettynyt ja tyytymätön elämäänsä.

Maailmankaikkeuden syvyyden ja salaperäisyyden edessä voi tuntea hartautta ilman Jumala käsitettäkin.

Sama henki ja sama Jumala asuvat niin uskovaisissa kuin ateisteissakin, niin kristityissä, muslimeissa kuin hinduissakin.

Jumala on kaikkialla ja kaikilla on enemmän tai vähemmän välitön, suora yhteys Jumalaan, tai sitten ei ole mieltä puhua Jumalasta lainkaan.

Vapaa-ajattelija 5 ja 6 / 2003

Herran pelko on ihmisen orjuuden alku. Juutalais-kristillisen tuomarijumalan hylkääminen on viisauden alku.

Koska Jumalan keksineet ihmiset tiesivät epäilysten heräävän, tehtiin Jumala, joka rankaisee epäuskosta ja palkitsee uskosta.

Vain ehdoton ja erehtymätön Jumalan ilmoitus vetoaa sivistymättömään rahvaaseen, joka kaihtaa ajattelun vaivaa.

Uskonnon avulla suuria joukkoja voidaan tehokkaasti hallita.
Erilaisten uskonnollisten tulkintojen ja käsitysten välinen taistelu oikean opin omistamisesta muistuttaa nykyisten liikeyritysten kilpailua siitä, kenen tuotteista tulee standardi ja kuka pääsee hallitsemaan markkinoita.

Järki ja kirkkojen tulkitsema ilmoitus sulkevat pois toisensa.

Kristinoppi houkuttelee suurilla lupauksilla kuten taivas, pelastus ja ikuinen elämä, mutta se vaatii seuraajaltaan vastaavasti myös suurempia uhrauksia – järkensä uhraamista.

On johdonmukaista, että uskomattomassa ja järjenvastaisessa uskonnossa juuri usko on pelastuksen avain.

Maailmankaikkeuden syvyyden ja salaperäisyyden edessä voi tuntea hartautta ilman Jumala käsitettäkin.

Voit uskoa teologien ja kirkkojen tulkitsemaan Raamatun ilmoitukseen vain kun et usko sisimpääsi, ja jos luotat sisimpääsi, järkeen ja kokemukseen, hylkäät niiden opettaman taikauskon.

Kirkot julistavat, että ihminen ei voi omin voimin saavuttaa pelastusta. Totta kerrankin! Kuka nyt saisi mätänevän ruumiinsa nousemaan haudasta omin voimin.

Korviin kuiskaten Alice Baileyn esoteerisen filosofian perusteista

Uusi Safiiri 1 2008

Yhteistyössä Djwhal Khulin, Tiibetiläisen, kanssa Alice A. Bailey (1880-1949) on kirjoittanut 24 kirjaa esoteerisesta filosofiasta. Teokset ovat jatkoa H. P. Blavatskyn idän ja lännen ajattomalle viisaudelle, teosofialle. Baileyn kirjat ovat ajattoman viisauden uusin tulkinta ja esitys. Ne sisältävät nähdäkseni kaiken tarpeellisen opastuksen nykyajan ihmiselle hänen kehityksensä eri vaiheissa oman henkisen luontonsa paljastamiseksi ja ihmiskunnan ja maailman ongelmien ratkaisemiseksi ja uuden Vesimiehen aikakauden henkisen kulttuurin luomiseksi. Bailey pysyi Teosofisen seuran jäsenenä lähes kuolemaansa saakka. Elämänkerrassaan hän kertoi, että Salainen oppi on perustana hänen kirjoituksilleen. Teosofiaa tuntevat voivatkin löytää Baileyn teoksista paljon yhteisiä asioita ja aiheita. Baileyn teokset ovat hyvin systemaattisia ja siten mielestäni monessa tapauksessa helpommin avautuvia kuin Blavatskyn usein raskas ja rönsyilevä tapa käsitellä asioita. Baileyn ehkä merkittävin teos, A Treatise on Cosmic Fire antaa psykologisen avaimen Salaiseen oppiin ja se laajentaa sen opetusta kolmesta tulesta, jotka ovat sähkötuli, aurinkotuli ja kitkatuli.
Esoteeriselle opille on luonteenomaista tarkastella asioita suuren kokonaisuuden näkökulmasta ja selittää ja tulkita yksittäisiä ja partikulaarisia ilmiöitä universaalin ja yleisen kautta. Esoteeriseen filosofiaan liittyy olennaisena osana kosmogonia, oppi maailmankaikkeuden synnystä, ja kosmologia, oppi maailmankaikkeuden rakenteesta. Toisin kuin tieteellisessä, materialistisessa maailmanselityksessä, esoteerisessa filosofiassa painopiste on näkymättömissä henkisissä syissä ja voimissa. Se opettaa, että kaikkien näkyvien muotojen takana on jokin ajattelija ja luoja. Tärkeä osa esoteerista oppia on esoteerinen astrologia. Planeettojen ja aurinkojen ja linnunratojen välittämän näkyvän ja näkymättömän säteilyn ja energian kautta kaikki maailmankaikkeudessa on vuorovaikutuksessa ja yhteydessä keskenään. Esoteerinen psykologia antaa muuta psykologiaa syvemmän käsityksen ihmisen rakenteesta ja ihmisen tietoisuuden kehitysvaiheista.
1800 luvun lopulta lähtien orientalisten toimesta itämaisten luostarien kätköistä on jatkuvasti nostettu esiin ja käännetty länsimaisille kielille lukuisia ennen tuntemattomia uskonnollisia ja filosofisia kirjoituksia. Salaisen opin ilmestymisen (1888) jälkeen monet ihmettelivät, mitä olivat sen tärkeimpänä lähteenä käytetyt Kiu-ten kirjat (joista dzyanin stanzat on otettu). David Reiglen tutkimusten ansiosta kyseiset kirjat on nyt saatu identifioitua, ja ne kuuluvat Tiibetin buddhalaisiin tantroihin. Hän uskoo ja toivoo, että jonain päivänä on mahdollista saada jopa itse alkuperäinen Salaisessa opissa käytetty teos julkaistuksi ja käännetyksi. Siten on todennäköistä, että myös Alice Baileyn kirjoissa paljon siteeratut salaperäiset lähteet Vanha kommentaari, mestarien arkistot ja muut ovat todennäköisesti olemassa eivätkä esim. Baileyn mielikuvituksen tuotetta, kuten joku skeptikko voisi väittää. Näiden kyseisten teosten sanontojen syvyys, selkeys ja kauneus ovat joka tapauksessa huikaiseva ja osoitus niiden syvästä viisaudesta.
Baileyn esoteerinen filosofia on synteesi idän viisautta ja länsimaista esoteerista kristillisyyttä. Alice Bailey kuului nuoruudessaan evankeliseen liikkeeseen. Tämä ehkä osittain selittää kristillisen perinteen painokkuutta hänen kirjoissaan. Toisaalta henkisistä asioista kirjoittavan, joka haluaa tavoittaa mahdollisimman laajan länsimaisen yleisön, on luontevaa jollain tavalla ankkuroida opetuksensa kristilliseen perinteeseen. Alice Bailey on itsenäisesti kirjoittanut esoteerisen kristinuskon tulkinnan From Betlehem to Calvary. Teos Kristuksen jälleentuleminen on sen sijaan Tiibetiläisen käsialaa.
Useimmat teokset on telepattisesti sanellut mestari D. K. Alice Baileylle, mutta Alice Bailey on myös kirjoittanut noin viisi teosta niistä täysin itsenäisesti. Myös H. P. Blavatskylla oli mm. Hunnutonta Isistä ja Salaista oppia kirjoitettaessa avustajinaan viisauden mestareita, joilta hän sai suuren osan niiden tiedoista. Hänen kerrotaan vastaanottaneen tietoa sekä saneluna selväkuuloisuuden että selvänäköisyyden kautta ja sen lisäksi tekstiä ja kirjeitä kerrottiin usein ikään kuin tiivistyvän suoraan ilmasta. Herää kysymys, miksi telepaattista menetelmää on käytetty Alice Baileyn kohdalla. Varmasti eräs syy sen käyttöön on ollut se, että siten mestari ja oppilas, joka on myös hänen avustajansa, saattoivat saavuttaa läheisen henkisen yhteyden. Menetelmällä on lienee haluttu myös kirjaimellisesti todistaa hengen yhteyden ja ykseyden tosiasia ja myös mielen ja ajatuksen hallinnan voima ja mahdollisuudet. Mestari on luultavasti halunnut itse pysytellä tuntemattomana ja taka-alalla, ja on siksi työskennellyt oppilaansa kautta. Alice Baileystä on siten työn ja kirjojen tekemisen myötä tullut esoteerisen filosofian tuntija ja edustaja kansan parissa, ja mestari on ollut vapaa näistä velvoitteista. Alice Bailey on kertonut, että kirjojen telepaattisen sanelemisen yhteydessä on käytetty erityistä huolellisuutta, ja Tiibetiläinen on vielä ennen niiden painamista itse tarkastanut, että teksti on kuten pitääkin. Esoteerinen filosofia on monismia ja se opettaa, että on vain yksi suuri elämä ja että hengen tasolla kaikki on yhtä. Telepatia on vain eräs tämän hengen ykseyden ja yhteyden muoto. Telepatia on osa vaikutteen tiedettä, joka on henkisen vuorovaikutuksen tiede. Baileyn näkemyksen mukaan esoteerinen viisaus ja uuden ajan ideat ja ihanteet ja viisaudet myös kaiken aikaa leviävät ja vaikuttavat telepaattisesti, erityisesti vihittyjen ja oppilaiden henkisen säteilyn kautta.
Mestari D K. on tiibetiläinen, ja Tiibetin kulttuurin ja Tiibetin buddhalaisuuden vaikutus voi selittää ja valaista monia kirjoissa esiintyviä erikoisia käsitteitä ja käsityksiä (kuten vaikkapa musta maagikko ja valkoinen maagikko). Tiibetin buddhalaisuudessa ja lamalaisuudessa kaikkein korkein opetus ei ole kirjallisessa muodossa, vaan se annetaan joko telepaattisesti tai ”korviin kuiskaten”. D. K.:n esoteerinen filosofia ei kuitenkaan edusta mitään tunnettua Tiibetin buddhalaisuuden koulukuntaa, vaikka jotain yhdenmukaisuuksia niiden väliltä voidaan löytää. Lähellä mestarin todennäköistä asuinpaikkaa Shigatsea (nyt Xigatze) sijaitsee Tashi-lhunpon tantrinen opisto. Siellä ja muissa vastaavissa paikoissa opiskeltiin ja harjoitettiin Kalachakra tantraa. David Reiglen mukaan Kalachakra tantrassa ensimmäinen käsiteltävä asia on kosmologia, joka perustuu makrokosmoksen ja mikrokosmoksen välisiin vastaavuuksiin. Sama aiheitta käsitellään myös Alice Baileyn teoksissa. On kerrottu, että Tiibetin Kalachakra opistoissa on opiskeltu myös astronomiaa ja astrologiaa, jotka ovat perustuneet Intiasta tuotuihin kirjoituksiin. On siten luultavaa, että Tiibetiläisen ympäristössä on vaikuttanut salainen opetus, jolla on juurensa Intiassa ja joka on vuosisatojen kuluessa kehittynyt buddhalaiseksi tantraksi.
Tavoitteena oleva hierarkkinen hallinto, missä viisaat ja kehittyneet sielut hallitsevat Maan asioita, voidaan saavuttaa vain asteittain ja ihmiskunnan kypsymisen ja vapaaehtoisen yhteistyön kautta. Mestarit eivät käytä painostusta eivätkä autoritaarisia menetelmiä. Ehkä myös siksi esoteeriset viisaudet on paljastettu ikään kuin epäsuorasti ja telepaattisen menetelmän kautta. Opetusten takana olevat mestarit ja heidän tiedossaan oleva vanha perinne ja lähdeteokset ovat jääneet enemmän tai vähemmän arvoituksellisiksi. Tiibetiläinen sanoo myös käyttävänsä paljon verhottua kieltä, joka kätkee syvemmät opetukset kypsymättömiltä. Kaikkea hänen kirjoissaan olevaa ei siten pidä tulkita kirjaimellisesti. Teosten opetusten merkitys ja arvo ja totuuden mitta on etsittävä elävästä elämästä kokemuksen ja soveltamisen kautta. Jokaisen on itse löydettävä teosten kuvaamat totuudet ja todellisuudet intuitiota käyttämällä ja seuraamalla yhdenmukaisuuksien eli analogian lakia, kuten Tiibetiläinen jokaisen sinikantisen kirjan alussa olevassa lausunnossaan sanoo. Baileyn kirjoissa käsiteltyjä asioita kannattaa tietenkin tutkia myös muun filosofian, psykologian ja tieteen kautta.

Lähteet:
W.Y. Evans-Wentz, Tibetan Yoga and Secret Doctrine.Oxford University Press, 1958.
David Reigle, DK and Kalachakra, The Beacon 1991.
David Reigle, The Books of Kiu-Te or The Tibetan Buddhist Tantras.
David Reigle, On the Alleged Tibetan Source of Alice Bailey’s Writings, Fohat, 1, 1997
M. Temple Richmond. Who Was Djwhal Khul, the Tibetan?
Barborka, Blavatsky, Tibet and Tulku.