Avainsana-arkisto: bioaseet

Biouhka sotapelit ja pseudopandemiat – poimintoja Robert Kennedyn kirjasta

        Robert Kennedyn uusi kirja “The Real Anthony Fauci” Bill Gates, Big Pharma, and the Global War on Democracy and Public Health on tärkeä teos koronakriisin taustan ja kokonaiskuvan ymmärtämiseksi. 

        Vuonna 2000 Fauci ja Gates aloittivat yhteistyön. Kirjassa kuvataan kuinka he käyttivät  pandemiaharjoituksia ja työskentelivät läheisesti tiedustelupalvelun, suurten mediayhtiöiden, lääkeyhtiöiden, armeijan ja kansainvälisten terveysjärjestöjen kuten WHOn kanssa. Seurauksena oli rokotteiden vuosikymmen, pandemian julistaminen ja globaali koronarokote. 

                         väärä hälytys pandemiat

      Yhdysvalloissa ja muualla lännessä tartuntatautien kuolleisuus oli laskenut dramaattisesti. Niinpä sairauksien hallinta ja estämisvirasto (CDC)  ja kansallinen allergiainstituutti  (NIAID) alkoivat liioitella niiden vaaroja ja pelotella kansalaisia. Näin ne saivat lisättyä rahoitusta uusien rokotteiden kehittämiseksi ja markkinoimiseksi ja lääkeyhtiöiden voittojen kasvattamiseksi. WHO liittyi mukaan.

         Fauci on yrittänyt säännöllisesti, suunnilleen joka kolmas tai neljäs vuosi, saada pandemian julistetuksi:  hiv/aids (1983), sars 2003  lintuinfluenssa 2005, sikainfluenssa (uusi H1N1) 2009, denque 2012, mers 2014, ebola 2014-16 ja zika 2015-16. Kaikkien edellä mainittujen todettiin olleen vääriä hälytyksiä ja pseudopandemioita. Covid-19n kohdalla hän viimein onnistui. Fauci omistaa useita rokotepatentteja ja kerää rojalteja rokotteiden myymisestä.

     Gates Rockefellerin jalanjäljillä. Pasteurin taudinaiheuttajateoria vs Bechampin maaperäteoria   

         Gates seuraa Rockefellerin jalanjälkiä. Molemmat käyttävät laajasti niin kutsuttuja hyväntekeväisyysjärjestöjä ja säätiöitä hankkeidensa edistämiseen ja varallisuutensa kasvattamiseen Gates kutsuu sitä hyväntekeväisyyskapitalismiksi.

      Gates kuten Rockefeller jr on eugeenikko. Gates säätiön perustana on alusta lähtien ollut väestönhallinta. Gates tukee YKn väestörahastoa, jonka taviotteena on maapallon väkiluvun vähentäminen. Gates on myös ottanut käyttöön sterilisoivat rokotteet.  

       Sata vuotta sitten John D. Rockefeller muokkasi voimakkaasti länsimaista terveydenhoitoa ja alan koulutusta. Rockefeller lahjoitti mm  stipendien muodossa suuria summia yliopistoille, sairaaloille ja lääketieteellisille tutkimuslaitoksille. Sitä kautta hän kykeni vaikuttamaan koko Yhdysvaltojen, ja lopulta useimpien länsimaiden, lääketieteelliseen järjestelmään ja politiikkaan. Tämän seurauksena perinteiset ja luonnonmukaiset lääkinnälliset käsitykset ja hoitokäytännöt tuomittiin. Kokonaisvaltainen käsitys terveydestä ja sairaudesta unohdettiin. Tilalle tuli yksinomaan kemiallisiin lääkkeisiin perustuva allopaattinen lääketieteellinen järjestelmä. 

        Sen perustana on Louis Pasteurin  taudinaiheuttajateoria. Sen mukaan ulkopuolelta, esimerkiksi ilman kautta, tulevat taudinsiemenet, kuten mikrobit, bakteerit ja virukset hyökkäävät kehoon ja aiheuttavat sairauksia. Erityinen taudinaiheuttaja synnyttää erityisen sairauden. Taudit ovat erillisiä ja niihin jokaiseen on erilliset lääkkeet. Teorian perusteella Rockefeller käynnisti hallitsemansa öljynjalostuksen sivutuotteena syntyneiden myrkyllisten kemiallisten lääkkeiden massatuotannon. Pasteurin teorian kautta voitiin perustella sekä joukkorokotukset että lääketeollisuuden lääkkeet.        

         Bechampin maaperäteorian mukaan taudit ovat sen sijaan endogeenisia eli sisäsyntyisiä. Maaperä eli kehon sisäinen ympäristö, ei ulkopuolinen taudinaiheuttaja, määrää terveydentilan. Maaperän voidaan katsoa vastaavan myös immuunipuolustusjärjestelmää. Sairaudet ovat seurausta kehon metabolisten prosessien epätasapainosta. Bechampin mukaan  mikro-organismit ovat monimuotoisia. Jokaisessa mikrobisessa lajissa on eri muotoja, kuten virukset, bakteerit ja sienet. Teoria syrjäytettiin, koska sen katsottiin olevan vaara lääketeollisuudelle ja joukkorokotuksille.

         Pasteurilla on olennainen rooli “modernin lääketieteen” syntymisessä. Vain Pasteurin teoria hyväksytään, vaikka tieteellistä näyttöä sen paremmuudesta ei ole. Rockefellerin taudinsiemeniin perustuva farmaseuttinen tyrannia vallitsee edelleen.

         Gatesin ja WHOn rokotuskampanjat kolmannessa maailmassa

          Afrikka on nykyään terveysasioissa riippuvainen WHOsta.1970 luvulla Kansainvälisen valuuttarahaston talouskuri- ja säästöohjelmat romuttivat maiden itsenäisen terveysjärjestelmän. Hallituksia kiristetään rokotuskampanjoiden toteuttamiseen tuen epäämisellä. Maailman terveysjärjestö suosii rokotteita eikä esimerkiksi puhdasta vettä, terveellistä ravintoa tai köyhyyden vähentämistä terveyden kohentamiseksi. Puolet WHOn budjetista menee rokotteisiin. Paikallisten terveysjärjestelmien kehittäminen on täysin ohitettu. Länsimaiden ulkomaanapu menee suureksi osaksi GAVIlle, rokotetehtailuun. Gatesin perustamalla GAVIlla (Global Alliance for Vaccines and Immunization) on Sveitsissä diplomaattinen koskemattomuus, vaikka se on vain yksityinen yritys rokotteiden kehittämiseksi ja markkinoimiseksi.       

        Monissa maissa kuten Kongossa, Filippiineillä ja Afganistanissa polio oli hävinnyt. Rokotteet palauttivat sairaudet ja epidemiat.  WHO tukee PDT rokotteen käyttöä laajalti Afrikassa. Tutkimus kertoo, että rokotetuilla lapsilla on kymmenenkertainen kuolleisuus rokottamattomiin nähden. Lasten terveys huononee suhteessa Gatesin rahoihin ja toimintaan.  

        Gatesin rokotteissa ei juuri tehdä placebokokeita eikä suosita  kontrolliryhmiä. Rokotteiden tehosta ja turvallisuudesta ei siis ole tietoa. Gatesin kaikki Afrikan rokotteet ovat kokeellisia ja niissä rikotaan siten ihmiskokeet kieltävää Geneven sopimusta. Globaalin koronarokotteen myötä sama käytäntö on nyt ulotettu kaikkialle maailmaan. Sterilisoivat rokotteet on aikaisemmin kehitetty ja niitä on käytetty kolmannen maailman maissa. Nyt tietoa mitä ilmeisimmin sovelletaan kaikille jaettavissa koronarokotteissa.     

        Kolmannen maailman maat ovat vain riiston ja hyväksikäytön kohteita, markkina-alueita länsimaisille tuotteille eikä niiden omista tarpeista piitata. Ulkomaan avussa on suureksi osaksi kyse länsimaiden yhtiöiden  tukemisesta eikä suinkaan maiden kehityksen tukemisesta kuten meille uskotellaan.

                            Afrikan johtajien salamurhat

        Afrikan valtioissa kuten Tansaniassa, Norsunluurannikolla, Keniassa ja Haitissa yhteensä 17 koronatoimenpiteitä vastustavaa valtion päämiestä, ministeriä, poliitikkoa ja lääkäriä kuoli salaperäisesti.     

                   aseina käytetyt epidemiat ja rokotteet  

      CIA on jo pitkään ollut kiinnostunut lääkkeistä ja rokotteista aseina. Aseina käytettyjä epidemioita sekä militarisoitua lääkintää on harjoitettu ahkerasti jo pitkään kolmannessa maailmassa. Ne ovat olleet ulkomaan politiikan, imperialismin, uuskolonialismin sekä sodan ja valloituksen välineenä. Niitä on käytetty väestön sortamisen, alistamisen ja hallinnan työkaluina. Tarkoitukseen muokattuja rokotteita ja rokotusohjelmia on käytetty aseina ja sortovälineinä kansalaisten alistamiseksi. Yhä enemmän näin on myös länsimaissa. Korona kriisin myötä malli on otettu käyttöön globaalisti. Valtiollisesta bioterrorismista on tullut uusi normaali. Lue lisää Covid-19 – sota on syttynyt!

                                 bioturvallisuus ideologia

        Kennedyn mukaan bioturvallisuus ideologia on korvannut kylmän sodan kommunismin vastaisen taistelun sekä terrorismin vastaisen sodan lännen imperialismin ja kolonialismin välineenä. Tartuntataudit nähdään terrorismia vastaavana uhkana, johon tarvitaan sotilaallinen valmistautuminen ja vastaus. Sotilaat ovat johdossa ja lääkärit ja virologit ovat toissijaisessa asemassa. Pandemia vastaus on militarisoitu ja lääkinnälliset pakkotoimet on otettu käyttöön. Bioturvallisuuden nimissä harjoitetaan bioterrorismia.  

         Gates on yksityistänyt maailman terveydenhoitojärjestelmän  

        Bill Gates on WHOn suurin rahoittaja ja hän on kaapannut järjestön hallintaansa. Kennedy toteaa, että hän on tuhonnut julkisen terveydenhoidon globaalisti ja yksityistänyt terveysjärjestelmämme. Hän toimii kansallisvaltioiden riippumattomuutta vastaan länsimaisen pääoman välineenä. Gates säätiön toiminta heikentää turvallisuus säädöksiä sekä elintarvikkeissa että lääketeollisuudessa.   

                         pandemia harjoituksia ja sotapelejä

      2000 luvulla on järjestetty lukuisia pandemia sotapeliharjoituksia: pimeä talvi 2001, Atlanttinen myrsky 2003, Global Mercury 2005, SCL simulaatio 2005, Lockstep simulaatio 2010, Mars 2017, Spars 2017, CladeX 2018,  Crimson Contagion 2019, Topoff 2000-2007 sekä Event 201 2019.

       Osallistujina niissä on ollut Yhdysvaltojen, EU maiden ja Kiinan hallitusten edustajia ja terveysviranomaisia, Maailmanpankki, CIA sekä lääkeyhtiöitä. Esimerkiksi  Event 201 harjoituksessa mukana oli seuraavia  instituutioita: Sairauksien hallinta ja estämisvirasto (CDC), Maailman terveysjärjestö(WHO), YK säätiö, UPS säätiö, Johnson & Johnson ( J & J), John Hopkins Yliopisto, Bill & Melinda Gates Säätiö (BMGF), Maailman talousfoorumi  (WEF), Maailmanpankki, Keskustiedustelupalvelu  (CIA), Marriott, MasterCard, Lufthansa Airlines.

       Yhteistä kaikille harjoituksille oli miten terveyshätätilan aikana voitiin saavuttaa keskitetty autoritaarinen valta ja hallita ihmisjoukkoja, kuinka militarisoida lääketiede, miten ohittaa perustuslait ja kumota demokratia.     Niissä totalitaarinen hallinta, eristäminen, sensuuri, lääkinnän militarisoiminen sekä pakolliset rokotukset ovat ainoita vastauksia pandemiaan. Lopputuloksena oli aina, että demokratia korvataan globaalilla lääkinnällisellä tyrannialla.    

       Harjoitukset toimivat myös osallistujien aivopesuna, koulutuksena ja tottelevaisuusharjoituksena myöhempää täytäntöönpanoa varten.  

        Niissä luotiin koordinoidut turvallisuus protokollat kuten sulkutilat.   

      Harjoitusten käytännöt muistuttavat CIAn psykologisen sodankäynnin käsikirjoja, joihin sisältyy mm. sensuuri, eristäminen sekä paikallisen talouden vahingoittaminen. 

     Meidän ei tarvitse ihmetellä miten korona kriisin puhjetessa kaikki sujuikin niin mutkattomasti käsikirjoituksen mukaan. Joissain harjoituksissa asiat tapahtuivat hämmästyttävän samalla tavalla kuin myöhemmin covid -19n kohdalla.          

     Armeijan ja tiedustelupalvelun osuus rokotteissa ja korona toimenpiteissä    

       Yhdysvaltojen puolustusministeriön toimintaa rajoitti biologisten aseiden kieltosopimus. Tämän takia niitä koskevat tutkimukset siirrettiin puolustusosastosta terveysinstituutteihin. Faucin johtaman allergiainstituutin (NIAID) biopuolustusbudjetti alkoi kasvaa. Samasta syystä maan biopuolustus (ts. bioase) tutkimuslaboratoriot perustettiin ulkomaille. Yhdysvalloilla on useita huonosti valvottuja laboratorioita ympäri maailmaa. Faucin päätutkimuskohteita ovat ns. funktion saavuttamisen kautta kehitetyt superbakteerit ja -virukset. Wuhanin laboratoriossa Yhdysvallat ja Kiina ovat yhdessä rikkoneet bioaseet kieltävää sopimusta.

         Yhdysvalloissa hallituksen vastauksesta pandemiaan tuli 2020 puolustusministeriön hallitsema sotilaallinen projekti, operaatio poimunopeus, jossa siviiliterveysviranomaiset olivat täysin vähemmistönä. Sen johdossa on sotilashenkilöitä, jotka on koulutettu tapaamaan, ei parantamaan. Armeija kaappasi terveyspolitiikan. Lääketeollisuus ja armeija tekivät yhteistyötä covid-19 rokotteen kehittämiseksi. Armeija solmi salaisia sopimuksia lääkeyhtiöiden kanssa. Lääkeyhtiöt kuten Pfifer ovat toteuttaneet rokotteissa käytössä olevien virusten ja bakteerien funktion saavuttamisen tutkimukset niiden vaarallisuuden lisäämiseksi yhdessä CIAn ja Yhdysvaltojen armeijan kanssa. Pfizer ja Moderna kehittivät transhumanistiset mrna rokotteet Puolustusosaston tutkimusinstituutille Darpalle. Nämä biotekniset aseet muuttavat pysyvästi ihmisen hybridiksi genomia muokkaamalla.  

Yhteystyö armeijan kanssa selittää myös miksi koronaruiskeet sisältävät mm. grafeiinioksidia ja laitonta nanoteknologiaa sekä muuta sotilasteknologiaa. Koronarokotteiden todellinen sisältö ja tarkoitus on kansalaisilta salattu salaisilla lisäaineilla ja salaisilla sopimuksilla.

        Armeijan ja CIAn kanssa yhteistyössä valmistettu ”rokote” ei ole mikään terveystuote, vaan enemmän sota-ase, hengenvaarallinen bioase, johon on ympätty hallinta-, valvonta- ja jäljitysteknologiaa.    

          Sotateollisuus, CIA, armeija, lääketeollisuus, bioteknologia ja tietotekniikka yritykset ovat yhdistäneet voimansa ja kehittäneet tämän biojoukkotuhoaseen.

        Monilla piilaakson yrityksillä on CIAn kanssa valtiosalaisuus sopimus. 

        Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu ja armeija ovat osallistuneet lukuisiin biouhka sotapeleihin ja pandemiaharjoituksiin yhdessä lääketeollisuuden ja muiden osapuolien kanssa. Läntiset tiedustelupalvelut ovat olleet mukana suunnittelemassa pandemia vastausta.   

         Britannian tiedustelupalvelu M16 tarjoutui käyttämään kybersodankäynti osaamistaan sekä menetelmiään internetin sensuroimiseksi korona epäilijöiden ja rokote kriitikoiden vaikutuksen vaimentamiseksi.  

         Kennedyn mukaan Yhdysvaltojen ja myös muiden maiden tiedustelupalvelut ovat hallinneet COVID-19 sotaprojektia alusta saakka.

        CIAn vaikutus voidaan nähdä kaikkialla korona kriisin suunnittelussa, massiivisessa propagandakampanjassa, manipulaatiotekniikoissa,  sulkutiloissa ja bioaseilla tapahtuvissa joukkorokotuksissa.

        CIA on ollut mukana alusta sakka suunnittelemassa ja toteuttamassa tekaistun pandemian varjolla käytävää hybridisodankäyntiä ja biologista sodankäyntiä.

        Tiedämme, että CIA suunnittelee ja tekee vallankaappauksia. Ensi kertaa sellaista yritetään nyt globaalissa mittakaavassa! Demokratiat kaikkialla maailmassa ovat uhattuina. Koronakriisin varjossa on toteutettu globalistien ja bioteknofasistien väkivaltainen vallankaappaus.  

      Covid-19 on etukäteen suunniteltu ja hyvin harjoiteltu CIAn johtama sotaoperaatio hävittää maailman maista demokraattinen hallintomalli ja perustaa globaali tyrannia. 

                          vielä joitain omia mietteitä  

      Sanomattakin on selvää, että koronatoimenpiteillä ja rokotteilla ei ole mitään tekemistä aidon tieteen, virologian ja lääketieteen kanssa.  WHOn julistama pandemia perustuu vain uskomukseen ilmateitse tarttuvista viruksista. Uutta koronavirusta ei ole koskaan eristetty missään laboratoriossa. Koskaan ei ole voitu tieteellisesti osoittaa, että koronavirus SARS-Cov-2 olisi Covid-19 sairauden todellinen aiheuttaja. Korona toimenpiteillä ja rokotteilla ei ole myöskään mitään tekemistä kansalaisten terveyden varjelemisen kanssa, vaan paremminkin sen tuhoamisen kanssa. 

          Väärin perustein julistetut ”pandemiat” ja toimenpiteet niiden ”torjumiseksi” ovat globaalin eliitin uusi ovela väline luokkasotaan, vallan ja varallisuuden keskittämiseen, demokratian kaventamiseen, kansalaisoikeuksien heikentämiseen ja väestön alistamiseen ja joukkomurhaamiseen.     

       Pandemiat ovat keino yhteiskuntien ja kansantalouksien muokkaamiseen ylikansallisen kapitalistisen luokan, finanssi eliitin ja teknokraattien intressien ja suunnitelmien mukaisesti.       

     Maailman terveysjärjestön ja hallitusten määräämät toimenpiteet ja menetelmät muka väestön turvallisuuden takaamiseksi ovat todellisuudessa suurimmaksi osaksi bioterrorismia sitä vastaan. Bioturvallisuuden nimissä harjoitetaan valtiollista bioterrorismia. Useimmista WHOn jäsenmaista on tullut terroristivaltiota, jotka terrorisoivat ja murhaavat omia kansalaisiaan koronatoimenpiteiden kautta. Bioturvallisuuden nimissä harjoitettu bioterrorismi on globalistien uusi menetelmä kansakuntien ja kansallisvaltioiden alistamiseksi, heikentämiseksi ja tuhoamiseksi. Tiettyjen maiden, kuten Yhdysvaltojen, Kiinan, Israelin ja EUn bioturvallisuusvirastot ja -ohjelmat ovat todellisuudessa bioterrorismin tukijoita.   

        Laittomissa ja salaisissa bioaselaboratorioissa kehitetyt bioaseet on nyt otettu käyttöön koronarokotteissa.  

       Bioteknologiaa käytetään bioterroriin, ihmisten geenien muokkaamiseen ja kloonaamiseen ilman heidän omaa tietoaan ja suostumustaan.

       Ihmisrodun luonnollinen immuunipuolustus kykenee hyvin torjumaan tartuntatautiepidemiat, jos niitä varsinaisesti edes on. Kaikki rokotusohjelmat ovat täysin tarpeettomia ja haitallisia.

       Huonosti valvotut ja valheellisin perustein markkinoidut rokotteet ovat vakava biouhka ihmiskunnalle.

       Globaalisti jaettava nano- ja geeniteknologinen sotilaallis-lääketeollinen koronarokote bioase on kaikkein suurin biouhka ihmiskunnalle mitä koskaan on ollut.   

        Valheellisen, poliittisia tarkoitusperiä ajavan ja etukäteen hyvin suunnitellun ja harjoitellun terveyshätätilan nojalla perustuslaki ja muut lait kansalaisten suojelemiseksi on poljettu maahan. Vallitsee täysi laittomuus, alaston fasismi ja totalitarismi. Lue lisää Korona totalitarismi

lähteet

 “The Real Anthony Fauci” Bill Gates, Big Pharma, and the Global War on Democracy and Public Health 2021  Robert F. Kennedy Jr (saatavana kaupungin kirjastoista ainakin  kaukolainana)

Robert Francis Kennedy, Jr.’s Heroic Resistance to the CIA’s Continuing COVID Coup d’état Edward Curtin Global Research, December 08, 2021

The Real Anthony Fauci. RFK Jr. Discusses His Book Dr. Joseph Mercola and Robert F. Kennedy Jr Global Research, November 15, 2021 Mercola 14 November 2021        

Koronarokote ja 5G asejärjestelminä. Asiantuntijan lausunto.

       Luettuani Mark Steelen artikkelin Fifth Generation (5G) Directed Energy Radiation Emissions In the Context of Contaminated Nanometal Covid-19 Vaccines with Graphite Ferrous Oxide Antennas en voinut ohittaa sitä. Olen tiivistänyt sen pääkohtia. Ohessa linkki alkuperäiseen https://www.globalresearch.ca/expert-report-fifth-generation-5g-directed-energy-radiation-emissions-context-nanometal-contaminated-vaccines-include-covid-19-graphite-ferrous-oxide-antennas/5786727       

Mark Steele on englantilainen insinööri, keksijä, patenttien julkaisija ja asetutkija. Hän on toiminut todistajana ja lausuntojen esittäjänä lukuisissa oikeustapauksissa koskien uusien teknologioiden kuten 5Gn ja rokotteissa käytettyjen nano metamateriaalien turvattomuutta ja haittoja.  

        Nämä kokeelliset teknologiat on otettu käyttöön täysin piittaamatta pakollisista ympäristöriskiarvioista ja vakio turvallisuusnormeista sekä varovaisuusperiaatteesta.             

      Asejärjestelmien kehittämisellä on ollut ratkaiseva rooli 5G verkon perustamisessa ja korona rokotteissa. Tämän on jäänyt huomaamatta valvontaviranomaisilta ja monilta hankkeita tukevilta tahoilta.  

        Steelen mukaan 5Gn ja Covid-19 rokotteiksi naamioitujen biokemiallisten aseiden todellinen tarkoitus on toimia suunniteltuna hallinta- ja tappoverkkona.

        Käsiteltyjä uusia teknologioita rahoittavien ja ajavien tahojen pyrkimyksenä on väestön hallinta ja sen suunniteltu vähentäminen.

      Kaiken kattava sotilaallinen taistelukenttä agenda määrää, että sotaa pitää nyt käydä siviiliväestöä vastaan.     

      Kyseessä on niin hirvittävä rikos ihmisyyttä vastaan, että jopa koulutetulle ihmiselle on vaikeaa uskoa sitä todeksi tosiasioiden ensitarkastelun perusteella.     

    Väitetty koronapandemia ja nanoteknologiset ja biokemialliset aseet

      Tutkimus vahvistaa, että Covid-19 annokset ovat täynnä metamateriaaleja, nimittäin grafeeni, rauta oksidi nanohiukkasia.

        Nano metamateriaali teknologiat, jotka saastuttavat rokotteita, eivät ole laillisia ja ne rikkovat lukuisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja.                

        Julkaistussa kirjallisuudessa nanomateriaalien on todettu aiheuttavan haitallisia biologisia vaikutuksia kuten solukuolemia ja mahdollisia lisääntymisongelmia.

         Enemmistöön länsimaiden väestöstä on heidän tietämättään ruiskutettu nanoantenniteknologiaa, joka kytkee uhrit 5G verkkoon. Sen paikallinen heijastuva säteily tulee kasvattamaan kuolleisuuslukuja heidän kohdallaan. 

     Sen jälkeen kun Covid-19 rokote teknologia on ruiskutettu kehoon, sitä voidaan käyttää keräämään biometristä dataa ja siirtää se pilveen.   

        Ihmisten velvoittaminen osallistumaan tähän teknologiseen kokeeseen on rikollinen hanke.           

        Covid-19 patogeeniä ei ole koskaan eristetty tai puhdistettu eikä nykyään mikään hallituksen laitos voi todistaa sen olemassaoloa. Koskaan ei ole voitu tieteellisesti osoittaa, että koronavirus Covid-19 olisi SARS-Cov-2 sairauden todellinen aiheuttaja.

        Kaikki tunnetut koronavirus oireet voivat johtua ionisoivasta ja ei-ionisoivasta säteilysaasteesta. Lukuisissa julkaistuissa papereissa 5Gn on osoitettu olevan todellinen syy pandemiaan. Sen alkaminen osuu yhteen 5G verkon käynnistämisen kanssa Wuhan provinssissa, jonka väestö oli juuri rokotettu pakollisella influenssarokotteella. 5G verkko voi vapauttaa ionisoivia energiatasoja, jotka heikentävät immuunijärjestelmää, jolloin keholla on riski saada sairaus.      

       Kiinan Kansallisen Bioturvallisuus instituutin edistynein Wuhanin  laboratorio tutkii vakavia tartuntasairauksia sekä monia biomyrkkyjä ja on mukana laittomassa gain of function SARS-Cov-2 bioaseiden kehittelyssä. Sieltä on peräisin alkuperäinen patogeeni data ja malli Covid-19 viruksesta sekä sitä seuraava kansainvälinen lääketeollinen liiketoiminta rokoteohjelma vastaus.       

       Covid-19 PCR testi patentoitiin 2015. (Huomatkaa jo kauan ennen kuin mitään pandemiaa oli). Globalisten valheellinen propaganda luhistuu yhden yksinkertaisen kiistämättömän tosiasian edessä: PCR testi ei ole koskaan kyennyt identifioimaan elävää virusta tai patogeeniä. PCR testiä on käytetty tehokkaasti kautta maailman perustelemaan sulkutiloja ja terrorisoimaan tietämättömiä ja herkkäuskoisia kansalaisia uskomaan, että Covid-19 on elävä virus ja että ainoa selviytymistrategia on ottaa rokotteeksi naamioitua bioaseteknologiaa. Centers for Disease Control (CDC) on nyt poistanut PCR testin diagnostisena työkaluna sen jälkeen kun sitä väärinkäytettiin, mikä on todiste sen tarkoituksellisesta käyttämisestä luomaan pelkoa ja hätää harhaanjohdetussa väestössä.           

         Tutkijoita ja lääkäreitä ympäri maailman on vaiennettu, uhkailtu ja mustamaalattu mediassa ja leimattu salaliittoteoreetikoiksi hallituksen ja heidän agenttinsa toimesta kun he ovat puhuneet ja vastustaneet tätä yliglobalistista agendaa.   

       Se että Covid-19 rokotteiden vektoridata kehitettiin biokemiallisissa aselaboratorioissa, todistaa että ne ainoastaan naamioidaan rokotteiksi. Covid-19 rokotteet ovat oikeasti biokemiallisia aseita. Esiin nouseva data sterilisaatioista, terveyden menetyksistä ja kuolemista paljastaa niiden todellisen tarkoituksen.               

       Tutkimukset osoittavat että ne aiheuttavat merkittävän riskin miljoonille kansalaisille vakavien haittavaikutusten ja kuolemien kautta. Covid-19 ruiskeet yhdistetään nyt verisuonitukoksiin, sydän- ja keuhko sairauksiin, syöpään ja lukemattomiin muihin sairauksiin. Kumoamaton tiede ja Britannian hallituksen ja terveysviraston keräämä aineisto osoittavat, että kokeelliset Covid-19 rokotteet eivät ole turvallisia ja että ne ovat tehottomia eivätkä siten toimi rokotteina.               

        Covid-19 kokeellisen mRNA rokote lääketieteellisen intervention väestölle aiheuttamat kuolemat ja merkittävät biologiset vauriot on nyt dokumentoitu lähes tuhannessa julkaistussa tieteellisessä tutkimuksessa.    

       Tämän suunnitellun murhatapahtuman alkuunpanijat, toimijat ja osallistujat ohittavat tieteen ja sen kiistämättömän aineiston jatkaessaan salaista sotaa kansalaisia ja myös lapsia vastaan.

                               5G on sodankäyntijärjestelmä   

      Tietoliikennealan kertomus 5Gstä hyvää tekevänä teknologisena edistysaskeleena, parempana kommunikaationa ja nopeampina latauksina on ainoastaan peite sen oikealle tulevaisuuden kyvylle ja tarkoitukselle.              

      5G verkon todellisen tarkoituksen hämärtämiseksi medioissa käytetään tiedon hallintaa ja väärän tiedon levittämistä.  

      5G on asejärjestelmä, sodankäyntijärjestelmä. Se mahdollistaa asymmetrisen, epätavanomaisen sodankäynnin kaupungeissa, kylissä ja maaseudulla suunnitelluissa tulevaisuuden sodissa.    

       Kuolettavat autonomiset asejärjestelmät vaativat paikallisen 5G verkoston geoaseman säilyttämiseen, ympäristössä kohteeseen suunnistamiseen, salamurhaamiseen ja taistelukentän hallintaan. 5G verkolla on kyky maalittaa rokotettuja ja hyökätä heitä vastaan Covid-19 rokotteen nanometamateriaaliantennien kautta.

       5G verkolta puuttuu kokonaan vakuutusvastuu haitoista, koska vakuutusyhtiöt eivät suostu vakuuttamaan näin riskialtista teknologiaa.               

       Myös tutkimus ja analyysi tekniikan ympäristölle aiheutuvista haitoista ja riskeistä puuttuu kokonaan. Steelen mukaan nämä uudet teknologiat aiheuttavat mittaamatonta haittaa luonnolle ja ympäristölle. 

                                 lopullinen ratkaisu

       Käynnissä on salainen, epäsymmetrinen sota tietämätöntä väestöä vastaan.    

        Länsimaisen kansalaiset on terrorisoitu osallistumaan maailmanhistorian suurimpaan laittomaan lääketieteelliseen kokeiluun.

       Maailma seuraa sokeasti teknokraattisen eliitin ja sota-ja lääketeollisuus kompleksin suunnitelmia, joita tukee maailman talousfoorumin neljäs teollinen vallankumous ja muut ohjelmat.  

       Kultin kaltaiset voimat pyrkivät luomaan maailmaan orwellilaisen, teknokraattisen, fasistisen hallinnon. Ne soveltavat kolmannen valtakunnan lopullista ratkaisua päämääränään maapallon väkiluvun vähentäminen sterilisoimisen ja joukkomurhaamisen kautta.    

        Genevan sopimusta sekä kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia toiminnalla rikotaan törkeästi. Kansalaisten suojelemiseksi tarkoitetut oikeudet ja lait on poljettu maahan.  

       Kyseessä on suurin ihmiskuntaa kohtaan tehty rikos koskaan. 

      Todisteet  tästä globalistisesta väestön vähentämisen hankkeesta ovat vastaansanomattomat. Niitä tulisi koetella oikeusistuimissa niin että tämän murhasuunnitelman takana olevat salaliittolaiset saatetaan oikeuteen. Tietämättömien ihmisten vähentäminen jatkuu niin kauan kunnes tähän joukkomurhaan osalliset rikolliset tuodaan oikeuden eteen.

Lue lisää Onko tämä totta vai tieteiskauhuelokuvaa? Covid-19 – sota on syttynyt!

Biologinen sota 2

Bioterrorismi (väärillä pandemioilla, viruksilla, rokotteilla ja muilla bioaseilla) on vallanpitäjien uusi menetelmä kansakuntien alistamiseksi, heikentämiseksi ja tuhoamiseksi.

       Covid-19 on biologinen hyökkäys. Koronarokotteita käytetään väestön alistamisen, hallinnan ja vähentämisen välineinä. Vammautuneiden ja kuolleiden lukujenkin perusteella se on jo kiistattoman selvää. Meillä ja maailmalla on menossa rokote holokausti. Korona tapaukset ja kuolemat ovat selkeästi lisääntyneet juuri eniten rokotetuissa maissa ja ihmisryhmissä. 

       Rauhanomaisia ja aseettomia siviilejä vastaa hyökätään rokotteiksi, testeiksi ja maskeiksi naamioiduilla bioaseilla. Käynnissä on hyvin suunniteltu ja järjestetty maailmanlaajuinen biologinen hyökkäys, jonka tarkoituksena on eliminoida miljardeja ihmisiä ja orjuuttaa loput. Bioaserokotteiden tarkoituksena on vahingoittaa ihmisen dnata, kaapata aivot ja tehdä hengissä säilyneistä vaarattomia, ulkoa ohjailtavia zombeja.     

             koronarokote on bioase

        Eturintaman lääketieteen asiantuntijat ovat nyt yksimielisiä siitä, että koronarokotteet ovat bioaseita. Niiden myrkyt ja patogeenit monistuvat, leviävät ympäristöön ja tartuttavat muita. Grafeeni ja piikkiproteiini yhdessä tuhoavat ihmisen immuunipuolustuksen, aiheuttavat lukemattomia sairauksia ja tappavat. Rokotteiden sisältämä nanoteknologia vahingoittaa ihmisen geeniperimää. Jotta rokotteiden todellinen luonne ja tarkoitus eivät paljastuisi liian nopeasti, osa annoksista on tietojeni mukaan vaaratonta blaceboa.     

          Biologinen ase perustuu bakteerien, virusten tai eloperäisten myrkkyjen haittoihin. Kemiallisten ja bakteriologisten aseiden käyttö kiellettiin 1925 Geneven sopimuksella. Nyt sopimusta rikotaan törkeästi. Rokotteissa esimerkiksi tarkoituksella sairastuttavia bakteereja käytetään täysin vapaasti mukamas tehostamaan ihmisen immuunipuolustusta tai tuottamaan piikkiproteiinia. Tuossa sopimuksessa ei vielä tunnettu geenien muokkausta, mitä koronarokotteilla tehdään järjestelmällisesti.

        Aryana Loven mukaan koronarokotteissa käytetään Faucin rahoittamia bioaseita kuten Wuhanissa kehitetty Lentivirus mRNA vector. Se löytyy Modernan, Pfizern, J&Jn, AstraZenecan ja Oxfordin patenteista. Se sisältää seuraavia  bakteereja ja patogeeneja: hiv 1-3, sars, mers ja aidsia aiheuttava srv-1. Kaikki samaan hintaan ja samassa paketissa! Lentivirus vectorin sisältämä hiv-1 on Anthony Faucin omistama ja patentoima bioase. GlaxoSmithKlinen käytössä on patentin mukaan H1N1, sama bakteeri, joka tappoi 500 miljoonaa ihmistä vuoden 1918  joukkotuhossa, jota kutsutaan espanjantaudiksi. Tässä viitataan siihen, että espanjantaudin todellinen syy oli luultavasti bakteriologisten aseiden eli rokotteiden käyttö. 

              rokotteissa käytetään bakteereita, ei viruksia

       Tarttuvat virukset on pelkkä teoria. Minkään tyyppistä tautia aiheuttavaa virusta ei ole koskaan pystytty eristämään. Vasta-aineiden tuottamiseksi ja muka lisäämään puolustuskykyä rokotteissa käytetään siten usein bakteereita ja ties mitä. Aryana Loven mukaan koronarokotteissakaan ei käytetä viruksia. Mrna tai adenovirus rokotteiden valmistamiseen käytetään bakteereista ja solulimasta tehtyjä muokattuja patogeenejä, joita lääketeollisuus valheellisesti nimittää viruksiksi. Patenttien mukaan e.kolibakteeria käytetään perustana kaikille niille, sillä bakteerien dna monistuu. Ne ovat kuitenkin geneettisesti muokattuja ja antibiooteille vastustuskykyisiä, jotta ne olisivat vaarallisempia. Sitten ne siirretään geneettisesti muokattuihin loisiin ja polyyppeihin, joita on myös löydetty rokotteista. https://ambassadorlove.wordpress.com/2021/11/01/transgenic-hydras-parasites-a-biological-weapons-system-for-rapid-human-cloning/ Älkää kysykö minulta miksi. Kysykää sitä hallitukselta ja terveysviranomaisilta.                            

           Miten THL saattoi väittää, että koronarokote tehoaa spesifisti juuri sars  cov-2 virukseen vaikka sellaista ei ole koskaan eristetty? Mitä petosta, rikosta ja humpuukia kaikki nämä rokotteet ovatkaan kun niitä vaivautuu vähän tarkemmin tutkimaan. Lääketeollisuudella on intressi tehdä ihmisiä sairaiksi koska siten se voi lisätä terveyspalveluiden käyttöä ja lääkkeiden myyntiä.  

                 lääketeollisuuden ja armeijan yhteistyö  

        Sotateollisuus, CIA, armeija, tietotekniikka ala ja lääketeollisuus ovat yhdistäneet voimansa ja kehittäneet tämän biojoukkotuhoaseen.

         Lääkeyhtiöt kuten Pfifer ovat tehneet rokotteissa käytössä olevat virusten gain of function tutkimukset yhdessä CIAn ja Yhdysvaltojen armeijan kanssa.

         CIA on jo pitkään ollut kiinnostunut lääkkeistä ja rokotteista aseina. Erityisesti kolmannessa maailmassa sellaisia kokeiluja on tehty paljon. Tarkoitukseen muokattuja rokotteita ja rokotusohjelmia käytetään aseina ja sortovälineinä kansalaisten alistamiseksi, kuten täällä meilläkin nyt.  

       Lääkeyhtiöt ja armeija tekivät salaisia sopimuksia ja läheistä yhteistyötä covid-19 rokotteen kehittämiseksi. Pfizer ja Moderna kehittivät transhumanistiset mrna rokotteet Puolustusosaston tutkimusinstituutille Darpalle. Aryana Loven mukaan nämä biotekniset aseet muuttavat pysyvästi ihmisen hybridiksi genomia muokkaamalla.  

                                  geenien muokkaus 

       Aryana Loven mukaan kaikki tunnetut koronarokotteita valmistavat lääkeyhtiöt mainitsevat geenien poistamisen, muokkaamisen ja korvaamisen. Patentit paljastavat, että kaikki korona rokotteet muokkaavat ihmisen geenejä, poistavat geenejä ja lisäävät niiden tilalle toisia usein eläimistä, bakteereista tai ties mistä organismeista otettuja geenejä. Kysymyksessä on kloonaus. 

        Koronarokote on edistynyt biologinen ase, joka käyttää edistynyttä  nanoteknologiaa immuunijärjestelmän heikentämiseen, tautien synnyttämiseen ja geenien muokkaamiseen.  

      Aryana Loven mukaan ihmislaji on biologisen hyökkäyksen kohteena. Ihmisen dna, joka sisältää menneen, nykyisen ja tulevan, on uhattuna. Mrna rokotteita määrätään täysin terveisille ihmisille poistamaa osa ihmisen genomista ja korvaamaan se keinotekoisilla jaksoilla. Rokotetuista tulee geenimuokattuja hybridejä ja klooneja.

       Tarkoituksellista geenien muokkausta käytetään ihmiskunnan suurten joukkojen heikentämiseen, tappamiseen ja orjuuttamiseen. Biofasistien  päämääränä näyttää olevan ihmiskunnan geeniperimän tuhoaminen.  Psykopaattiset globalistit pyrkivät siten pysymään vallassa ja lujittamaan uuden totalitaristisen maailmanjärjestyksen. Aryana Love varoittaa, että geenien muokkaaminen johtaa ihmisrodun rappeutumiseen ja häviämiseen.

                                  dna korjaus heikentyy

       Tukholman yliopiston tuore tutkimus paljastaa, että rokotteen piikkiproteiini tunkeutuu soluytimeen ja vahingoittaa solujen kykyä korjata vaurioitunutta dnata.  Geenien poistaminen aiheuttaa lisäksi autoimmuunisairaus aidsia.  https://www.planet-today.com/2021/11/science-horror-vaccine-spike-protein.html

                         nanomaskit ja -testit 

        Grafeenia ja nanoteknologiaa on löydetty myös maskeista ja testeistä. Dr. Ariyana Love kiteyttää niiden salaisen tarkoituksen:  ”Maskit ja covid “testit” ovat sodan välineitä. Ne ovat osa kuolettavaa geenien muokkaamisen ja väestön vähentämisen lääketieteellistä kokeilua. Ne eivät ole maskeja, rokotteita tai testejä lainkaan. Ne ovat kokeellisia, kuolettavia myrkkyjä sisältäviä lääketieteellisiä apuvälineitä, jotka sterilisoivat pysyvästi ja muuttavat peruuttamattomasti dnata. Maskit ja covid testit sisältävät myös kokeellisia covid geenejä muokkaavia bioaseita, joissa on nanoteknisen toimitusjärjestelmän sisällä oleva myrkyllinen lataus. Nämä ovat sota aseita, joita käytetään orjuuttamaan ja vähentämään väestöä kuolettavassa lääketieteellisessä kokeilussa, joka on vastoin Nurenbergin säännöstöä ja rikkoo tietoon perustuvan suostumuksen lakeja.”

4. 2. uutisissa kerrottiin että huoltovarmuuskeskus toimittaa koululaisten koronatestit kuntiin. Koska testaaminen ei ole tarpeellista eivätkä testit oikeasti testaa mitään, niillä on jokin muu tarkoitus. Ns. rokote sisälsi kaikilta salattuja kammottavuuksia, jotka vastaava valvontavirasto Fimea päästi läpi niitä tutkimatta. Testejä ja maskeja ei varmaan myöskään tutkita kunnolla. Kukaan ei ole turvassa. Tekevätkö valvontavirastot työnsä kunnolla? Tiedustelin asiasta Fimeasta ja Tukesista. Odotan vielä vastauksia.

                              biohakkerointi ja valvontaverkko

        Viides kolonna tutkimusryhmän kautta tiedämme varmuudella, että kaikki rokotetut on liitetty osaksi suurta isoveli valvoo tietoverkkoa. Grafeenioksidi  mahdollistaa kehon ja aivojen ulkoisen hallinnan. Grafeenin molekyylit  ovat vuorovaikutuksessa aivojen neuronien kanssa ja ne voivat kartoittaa aivoja. Keinotekoinen neuroninverkko voi vastaanottaa ja välittää signaaleja ja sitä voidaan hallita ulkoisesti 5Gn ja tekoälyn kautta.

       Grafeenista valmistetut nanotekniset hydrogeelit ovat biosensoreita, jotka ulkoisen elektroniikan kautta välittävät biometristä dataa suureen tekoälylaitteeseen. Tämä on biohakkerointia. Aivoista ja dnasta yms. saatua dataa voidaan käyttää edelleen yhä pahempiin tarkoituksiin.

      Järjestelmä on suunniteltu ihmisjoukkojen orjuuttamiseen, valvontaan ja totalitaariseen hallintaan. Yhdessä rokotteiden sisältämän sähköä johtavan grafeenin kanssa 4 ja 5 G verkkoja voidaan käyttää joukkotuhoaseena. Katso https://www.globalresearch.ca/expert-report-fifth-generation-5g-directed-energy-radiation-emissions-context-nanometal-contaminated-vaccines-include-covid-19-graphite-ferrous-oxide-antennas/5786727    

       Perinteiseen sotaan rinnastettuna rokotetut ovat haavoittuneita, vankeja ja kuolemaan tuomittuja.

       Kansalaisten joukkorokottaminen bioaseella, joka monessa tapauksessa vammauttavan ja kuolettavan myrkkyannoksen lisäksi kytkee ihmisen aivoja valvovaan ja hallitsevaan helvetinkoneeseen, on äärimmäinen väkivallanteko, vakavimman luokan sotarikos.

Lähteet

Aryana Love 2021 ”Transgenic Hydras & Parasites A Biological Weapons System For Rapid Human Cloning.”

Masks And Covid Tests Contain Nanotech Vaccines Without Informed Consent  APRIL 7, 2021 Dr. Ariyana Love

Epigenetics: Vaccines Are Deleting Human Genes & Transfecting Cells With Ebola/Marburg November 14, 2021 Dr. Ariyana Love

Covid-19 Patent Horrors December 8, 2021 Dr. Ariyana Love

Covid-19 – sota on syttynyt!

Päätin edellisen kirjoitukseni lauseisiin ”Paluuta normaaliin ei enää ole. Sota on syttynyt!”. http://uusiaika.com/2022/01/30/onko-tama-totta-vai-tieteiskauhuelokuvaa/ Jatkan siitä.      

      Ihmiskuntaa koskettaa suurin kriisi toisen maailmansodan jälkeen. Se luotiin täysin tarkoituksellisesti. Tällaista tuhoa ja kaaosta, kurjistumista, joukkotyöttömyyttä ja yhteiskunnan normaalien toimintojen häiriintymistä esiintyy yleensä vain sotien yhteydessä. Taloussulkujen ja muiden korona toimien suorasti tai epäsuorasti  aiheuttamat uhrimäärät  ovat ennen näkemättömiä. Samoin tällaisia sairastuneiden ja kuolleiden ihmisten lukumääriä esiintyy yleensä vain suurten sotien yhteydessä.

          WHOn valheellisen terveyshätätilajulistuksen jälkeen media alkoi levittää systemaattisesti valheita vaarallisesta viruksesta ja sen nopeasta leviämisestä. Sitä seurasivat maailmanlaajuiset taloussulut, mikä johti konkurssiaaltoon ja joukkotyöttömyyteen kun hankkeen takana olevat superrikkaat kasvattivat omaisuuttaan. Hyökkäys jatkui kammottavalla joukkorokotuskampanjalla, joka uhkaa ihmiskunnan tulevaisuutta. Menossa ovat moninaiset yhteiskunnalliset ”uudistukset” totalitaristiseen maailmanhallintoon siirtymiseksi.

                                Covid-19 on sotaoperaatio

       On käynyt täysin selväksi, että covid-19 on etukäteen hyvin suunniteltu, laajan rintaman sotaoperaatio, väkivaltainen hyökkäys demokraattisia valtioita vastaan. Valheellisin perustein julistettu maailmanlaajuinen terveyshätätila täyttää kaikki sotaoperaation tunnusmerkit. On yhä selvempää että sota on syttynyt. Korona kriisin alkaessa minulle siitä tuli mieleen Yhdysvaltojen Irakiin valheellisin perustein valtavalla voimalla tekemä shock and awe hyökkäys. Oudot ja autoritaariset koronatoimet maailmalla aiheuttivat samanlaista kauhua, järkytystä ja tuhoa.    

        Vuonna 2018 ennustaessaan uusien tartuntatautien puhkeamista Gates puolusti terveysviranomaisten ja armeijan yhteistyötä. Hän sanoi, että ”maailman täytyy valmistautua pandemioihin samalla tavalla kuin se valmistautuu sotaan”. Koska Gatesin, Faucin ja lääketeollisuuskartellin kaikki pandemiat ovat keksittyjä, puuttui enää sanoa totuus suoraan, että niiden torjunta oli sodankäyntiä, ei siis mitään virusta vastaan, vaan kansakuntia ja ihmisiä vastaan.               

       Tiedustelupalvelu ja armeija ovat osallistuneet lukuisiin biouhka sotapeleihin ja pandemiaharjoituksiin yhdessä lääketeollisuuden ja muiden osapuolien kanssa. Yhdysvalloissa hallituksen vastauksesta pandemiaan tulikin sotilaallinen projekti.  2020 puolustusosasto loi sotilaallisen kampanjan operaatio poimunopeus, jossa siviili terveysviranomaiset olivat täysin vähemmistönä. Hanke eteni lääketeollisuuden ja armeijan läheiseksi yhteistyöksi covid-19 rokotteen kehittämiseksi. Armeija teki salaisia sopimuksia lääkeyhtiöiden kanssa ja kaappasi terveyspolitiikan. (Kennedy, p. 434)                    

    Yhdysvaltojen hallinto, todellista valtaa pitävä syvävaltio ja CIA eivät kykene juuri mihinkään muuhun kuin sotimiseen, tappamiseen, sotien  suunnitteluun, asevarusteluun ja uusien aseiden ja bioaseiden kehittelyyn vuosikymmenestä toiseen. Amerikkalaiset pudottivat atomipommin Hiroshimaan siviilikohteeseen säästäen sotilaskohteet. He tuhosivat Pohjois-Korean, Vietnamin, Afganistanin ja Irakin ja hajottivat Jugoslavian. He tehtailevat vallankaappauksia ja pystyttävät brutaaleja diktatuureja Etelä-Amerikassa ja muualla. Yhdysvallat on käynyt sotaa joka vuosi perustamisensa jälkeen, kuten Noam Chomsky on todennut. Amerikkalaiset ovat valmiita mihin tahansa vahvistaakseen hegemoniaansa kuten nyt jälleen näemme. Väärä pandemia on uusi keino siihen. Sulkutilat ja rokotteet ovat heidän valitut uudet joukkotuhoaseensa. Sotarintamassa on toki paljon muita länsimaisia ja muita valtioita, lähes kaikki YKn jäsenvaltiot, periaatteessa kansallisvaltioista riippumaton koko ylikansallinen kapitalistinen luokka. Kuten aikanaan valheellisessa terrorismin vastaisessa sodassa, muiden maiden hallitukset on painostettu ja lahjottu mukaan valheelliseen pandemian vastaiseen taisteluun.

     Covid-19 on CIAn johtama sotaoperaatio. Järjestö on ollut mukana alusta sakka suunnittelemassa ja toteuttamassa siihen liittyvää hybridisodankäyntiä ja biologista sodankäyntiä. Kennedyn mukaan CIAn vaikutus voidaan nähdä kaikkialla korona kriisin suunnittelussa, massiivisessa propagandakampanjassa, manipulaatiotekniikoissa ja tuhoisissa toimenpiteissä kuten sulkutiloissa ja bioaseilla tapahtuvissa joukkorokotuksissa. CIA pääasiassa suunnittelee ja tekee vallankaappauksia. Ensi kertaa sellaista yritetään nyt globaalissa mittakaavassa! Demokratiat kaikkialla maailmassa ovat uhattuina. Korona kriisin varjossa on tehty fasistien väkivaltainen vallankaappaus.   

         Koska jonkinlaisia aseita käytetään, kysymys on sodasta. Perinteisten aseiden sijasta sotaa käydään virus uhalla, taloussuluilla ja rokotteilla. Sota etenee täydellä rintamalla: hybridisota, kybersota, psykologinen sota, taloudellinen sota ja biologinen sota. Katso http://uusiaika.com/2021/04/20/korona-totalitarismi/   Koska kyseessä on sotaoperaatio, tarkoituksena on varmastikin kylvää niin paljon tuhoa ja kaaosta kuin mahdollista ilman että laajemmin tajutaan mistä oikeasti on kyse.

         Käynnissä on täyden rintaman hyökkäys, aggressiivinen sota. Yksilöllisellä tasolla tarkoituksena on lamauttaa, alistaa, vammauttaa ja tappaa.  Yhteiskunnallisella tasolla hyökkäyksen tarkoituksena on muuttaa demokraattiset valtiot diktatuureiksi, viedä ihmisiltä heidän oikeutensa ja tehdä globaalista tyranniasta pysyvä tila.   

                       sotataito: vihollisen hämääminen

       Sotataitoon on aina kuulunut vihollisen hämääminen ja harhautukset. Parasta on että vastapuoli ei tiedä lainkaan mistä on kyse. Yhdysvaltojen hallinnon koronavirusta koskevassa kuulemisessa tammikuussa 2021 kenraali Thomas McInerney paljasti, että covid-19 on biologinen hyökkäys, joka on naamioitu pandemiaksi. Sotaterminologiaa käyttäen pandemia on taktinen harhautus. Menossa on myös kybersota, hybridisota sekä talouksien vastainen sota. Myöhemmin samassa kuussa hän kertoi medialle, että kolmas maailmansota on alkanut ja että se on hybridisota, joka on sekoitus biologista ja kybersodankäyntiä.  

Olemme sotilasoperaation kohteena, joka on naamioitu terveyskriisiksi ja pandemiaksi. Bioaseet on naamioitu lääkkeeksi tekaistuun virustautiin. Valtava, käynnissä oleva biologinen sota aloitettiin uskottelemalle maailman kansoille, että kyse oli terveyden suojelusta. Pandemia harhautuksen suojassa vallankaappaajat pystyivät tekemään bioasehyökkäyksen ilman että useimmat tajuavat sitä. Äärimmäisen ovelaa. Saamme todella pelätä mitä vielä on edessä. Suuri osa väestöstä on vielä harhautuksen vallassa. He eivät vielä tiedosta, että oikeasti kyse on sodasta, aggressiivisesta hyökkäyksestä. Kansalaisten pitäisi herätä voidakseen puolustautua ja ryhtyä vastatoimiin.   

           pandemiat ja bioterrorismi hallitsevan luokan työkaluna

        Väärin perustein julistetut ”pandemiat” ja toimenpiteet niiden ”torjumiseksi” ovat hallitsevan ja omistavan luokan uusi ovela väline luokkasotaan, vallan ja varallisuuden keskittämiseen,  demokratian kaventamiseen, kansalaisoikeuksien heikentämiseen ja väestön alistamiseen ja joukkomurhaamiseen.     

       Pandemiat ovat keino yhteiskuntien ja kansantalouksien muokkaamiseen ylikansallisen kapitalistisen luokan, finanssi eliitin ja teknokraattien intressien ja suunnitelmien mukaisesti.       

       Bioterrorismi on vallanpitäjien uusi menetelmä kansakuntien alistamiseksi, heikentämiseksi ja tuhoamiseksi. Siinä käytetään luonnollisia tai laboratoriossa luotuja viruksia ja bakteereita, vääriä pandemioita ja epidemioita ja brutaaleja keinoja muka niiden hillitsemiseksi, rokotteita ja muita bioaseita.  Tiettyjen maiden bioturvallisuusvirastot ja -ohjelmat ovat todellisuudessa bioterrorismin tukijoita. Niin kiero on maailma.     

   Katso http://uusiaika.com/2021/12/24/suunnitelma-ihmiskunnan-orjuuttamiseksi/  

                           biologinen sota     

   Perinteisessä sodassa ihmisiä ammutaan tai haavoitetaan ampuma-aseella. Pandemian varjolla käytävässä biologisessa sodassa ihmisiä vahingoitetaan ja tapetaan joukoittain rokotteiksi naamioiduilla bioaseilla. Bioterrorismia käyttävässä fasistisessa valtiossa kuten Suomessa kansalaisia uhataan ja painostetaan tappavilla ja vammauttavilla rokotteilla, koronapasseilla ja testeillä. Törkeä väkivalta ja sillä uhkaaminen naamioidaan väestön terveyden suojelemiseksi.   

       Covid-19 on biologinen hyökkäys. Koronarokotteita käytetään väestön alistamisen, hallinnan ja vähentämisen välineinä. Vammautuneiden ja kuolleiden lukujenkin perusteella se on jo kiistattoman selvää. Meillä ja maailmalla on menossa rokote holokausti. Korona tapaukset ja kuolemat ovat selkeästi lisääntyneet juuri eniten rokotetuissa maissa ja ihmisryhmissä. Katso https://www.globalresearch.ca/same-pattern-everywhere/5745356

Eturintaman lääketieteen asiantuntijat ovat nyt yksimielisiä siitä, että koronarokotteet ovat bioaseita. Niiden myrkyt ja patogeenit monistuvat, leviävät ympäristöön ja tartuttavat muita. Grafeeni ja piikkiproteiini yhdessä tuhoavat ihmisen immuunipuolustuksen, aiheuttavat lukemattomia sairauksia ja tappavat. Rokotteiden sisältämä nanoteknologia vahingoittaa ihmisen geeniperimää. Jotta rokotteiden todellinen luonne ja tarkoitus eivät paljastuisi liian nopeasti, osa annoksista on tietojeni mukaan vaaratonta blaceboa.     

          Biologinen ase perustuu bakteerien, virusten tai eloperäisten myrkkyjen haittoihin. Kemiallisten ja bakteriologisten aseiden käyttö kiellettiin 1925 Geneven sopimuksella. Nyt sopimusta rikotaan törkeästi. Rokotteissa esimerkiksi tarkoituksella sairastuttavia bakteereja käytetään täysin vapaasti mukamas tehostamaan ihmisen immuunipuolustusta tai tuottamaan piikkiproteiinia. Tuossa sopimuksessa ei vielä tunnettu geenien muokkausta, mitä koronarokotteilla myös tehdään järjestelmällisesti.

        Käynnissä on hyvin suunniteltu ja järjestetty maailmanlaajuinen biologinen hyökkäys, jonka tarkoituksena on eliminoida miljardeja ihmisiä ja orjuuttaa loput. Bioaserokotteiden tarkoituksena on vahingoittaa ihmisen dnata, kaapata aivot ja tehdä hengissä säilyneistä vaarattomia, ulkoa ohjailtavia zombeja. Katso http://uusiaika.com/2022/02/21/biologinen-sota-2/

                                       aito terveyshätätila

        Meillä on nyt aito terveyshätätila aikaisemman WHOn julistaman valheellisen sijaan.  Sen ovat aiheuttaneet nämä nanoteknologiset, monistuvat ja itsestään leviävät ihmisen geenejä muokkaavat bioaseet. Rokotteet tuhoavat ihmiskunnan geeniperimän, grafeeni tappaa ja sairastuttaa. Rokotetut ihmiset levittävät nanomyrkkyjä ja patogeenaja ympäristöön ja tartuttavat toisia ihmisiä.

                                    teknologia ja sodat

      Sodat ja asevarustelu ovat aina olleet suurimpia motiiveja tarkoituksia kaikenlaisen tekniikan kehittämiselle. Siinä sivussa on tullut keksittyä jotain hyödyllistäkin. Uutta teknologiaa käytetään yleensä ensimmäiseksi pahoihin tarkoituksiin. Esimerkiksi ydinteknologiaa käytettiin ensimmäiseksi atomipommiin ja nanoteknologiaa käytetään nyt bioterroriin ”rokotteissa”  maskeissa ja ”testeissä”.  

                                  kolmas maailmansota

        Aikaisempi tulkintani oli, että pseudopandemia on verrattavissa terrorismin vastaiseen sotaan. Katso http://uusiaika.com/2021/04/20/korona-totalitarismi/ Koska kyseessä on selvästi paljon laajempi ja kauaskantoisempi asia, maailmansodat ovat parempi vertailukohta. Kriisi on maailmanlaajuinen ja uhrien määrä voidaan laskea miljoonien sijasta pian jo miljardeissa. Korona kriisi voi itsessään jo olla kolmas maailmansota tai siten sen esinäytös. Aikaisempiin maailmansotiin verrattuna osapuolina eivät ole enää juurikaan kansallisvaltiot vaan ylikansallinen kapitalistinen luokka ja maailman kansat. Käynnissä on miljardöörien ennen näkemättömän väkivaltainen luokkasota maailman kansoja vastaan. Ylikansallinen omistava ja hallitseva luokka käy monin epätavanomaisin keinoin sotaa maailman työväenluokkaa vastaan.

Sodat ovat aina koskeneet sitä, ketkä hallitsevat maailman maita, kansakuntia, varallisuutta, voimavaroja ja väestöä. Ensimmäinen ja toinen maailmansota koskivat maailman hallintaa ja jakoa eri suurvaltojen kesken.

       Tämä on todennäköisesti vasta alkua. Kukaan ei tiedä miten sota etenee, muuttuu tai kiihtyy. Kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Varmaa on että hyökkääjillä on paljon suunnitelmia ja ilkeitä keinoja niiden edistämiseksi kuten uudet pandemiat, kyberiskut ja talouskriisit.  

                                      sisällissota

        Hallitus painostaa kaikin keinoin kansalaisiaan osallistumaan ihmiskokeeseen ja ottamaan monia tekniikoita sisältäviä vammauttavia ja kuolettavia myrkkypiikkejä. Voisiko selvempää sodanjulistusta kansaa vastaan olla? Maan johdossa – hallituksessa,  varmasti myös puolustusvoimissa ja tiedustelupalvelussa – on maanpettureita, jotka toimivat vieraiden valtojen hyökkäyksen tukena maansa kansalaisia vastaan.    

  Kansallisella tasolla, Suomessa ja muualla, on käynnissä sisällissota. Suomessa vastakkain ovat jälleen valkoiset ja punaiset, eli oikeistolaiset fasistit etuoikeutetun luokan kanssa sekä tavalliset, rauhaa rakastavat ja työtä tekevät kansalaiset. Globalistit, äärioikeistolaiset, bioteknofasistit, Nato-natsit ja militaristit, rokottajat, lasten murhaajat, sotarikolliset ja muut maanpetturit hyökkäävät kansallismielisiä demokratian, ihmisoikeuksien, vapauden ja rauhan puolustajia vastaan.

       Meille muistetaan usein, että talvisodassa ja jatkosodassa taisteltiin Suomen itsenäisyyden puolesta. Nyt fasistit, globalistit ja maanpetturit pyrkivät päättämään kalliilla hinnalla hankitun itsenäisyyden kokonaan. Suomen itsenäisyyden ja itsemääräämisen kannattajat taistelevat suuyritysvaltaa ja uutta totalitaristista maailmanjärjestystä runnovia globalisteja vastaan. 

                                           sotarikokset

       Sen lisäksi, että meneillään on kaikkien aikojen suurin rikos ihmisyyttä vastaan, niin samalla syyllistytään kansanmurhiin, aggressiivinen sotaan ja muihin sotarikoksiin. Nämä kaikki ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia rikoksia.

        Käynnissä on Nurembergin säännöstön vastainen aggressiivinen sota. Se on valloitussota, johon ryhdytään ilman itsepuolustuksen oikeutusta. Siihen osallistuvat ainakin Yhdysvaltojen terveyssektori, bioaselaboratorio, CIA, syvävaltio sekä tällä kaikella voittoa tekevä eugeenikko Bill Gates. Sanomattakin on selvää, että EU johtajat ovat myös osallisia.

       Rauhanomaisia ja aseettomia siviilejä vastaa hyökätään rokotteiksi, testeiksi ja maskeiksi naamioiduilla bioaseilla. Kansalaisten joukkorokottaminen bioaseella, joka monessa tapauksessa vammauttavan ja kuolettavan myrkkyannoksen lisäksi kytkee ihmisen aivoja valvovaan ja hallitsevaan helvetinkoneeseen, on äärimmäinen väkivallanteko, kansanmurha ja vakavimman luokan sotarikos.

                                     kansanmurha

         Suomessa on menossa kansanmurha. Myös lähes kaikissa YKn jäsenvaltioissa, jotka ovat joutuneet petoksen ja kiristyksen uhriksi, on myös käynnissä kansanmurhat. Globaalilla tasolla menossa on vakiintuneen rikostermin puuttuessa ihmiskunnan murha. Kansanmurha on jonkin tietyn kansanryhmän järjestelmällistä tuhoamista. Maamme rikoslaissa se tunnetaan joukkotuhontana. Rokotteiden avulla selvästikin tapahtuu kyseinen rikos, ryhmän jäsenien surmaaminen, vaikeiden henkisten tai fyysisten sairauksien ja vammojen aiheuttaminen ja syntyvyyden ehkäiseminen. Ja tästähän on kannekin jo onneksi nostettu.

                                   vastarinta ja vallankumous     

        Sota on edennyt yhden puolen ovelana hyökkäyksenä. Vastapuoli on ollut lamaantunut eikä ole täysin ymmärtänyt mistä on kyse. Sen rivit ovat hajallaan. Ihmiset eivät ole osanneet puolustautua, monet joutuvat uhreiksi. Vähitellen ihmiset heräävät ja vastarinta alkaa kasvaa. Kansalaisten vastauksen ei tarvitse olla yhtä väkivaltainen. Meidän ei tarvitse alkaa käyttää bioaseita tai muita aseita. Mutta koska kyse on väkivaltaisesta, miljoonia tappavasta ja vammauttavasta hyökkäyksestä, meidän on puolustettava henkeämme ja vapauttamme tarvittaessa myös vastavoiman käytöllä jos rauhanomaiset keinot eivät riitä. Sodassa ei saa olla heikko.   

         On turha olettaa, että hyökkääjät luovuttavat keksittyään näin ovelan keinon. He ovat saavuttaneet jo paljon tavoitteistaan. Meidän tulee valmistautua pitkään taisteluun. Reiner Fuellmich kertoi, että hänen johtamansa oikeustoimet kuten Nuremberg 2 eivät tule yksin riittämään, koska myös oikeusjärjestelmä on mätä ja korruptoitunut. Oikeustoimien lisäksi tarvitaan kansannousu. Kaikki mahdolliset keinot on otettava käyttöön tyrannian torjumiseksi. 

Vallankumouksiin on pystytty ennenkin. Emme saa tyytyä pelkään jarrutustaisteluun. Meidän pitää kaataa korruptoitunut, vieraita intressejä palveleva maanpetturihallitus. Ero totalitaristisesta ja juonivasta EUsta on suotavaa. Meidän on palautettava maamme suvereenisuus, kansakuntamme kunnia ja aito kansanvalta.  

lähteet

“The Real Anthony Fauci” Bill Gates, Big Pharma, and the Global War on Democracy and Public Health. Childrens Health Defence 2021  Robert F. Kennedy Jr

January 15, 2021 Full Disclosure: WW3 Started! Covid-19 A Bioweapons Attack! Ariyana Love

Onko tämä totta vai tieteiskauhuelokuvaa?

       Terveisiä maailmanlaajuisesta koronatoimien vastaisesta mielenosoituksesta Helsingistä 22.1. Meitä saapui maakunnista noin viisi bussillista. Osallistujia oli arviolta neljä tuhatta. Lisäksi monissa kaupungeissa kuten Jyväskylässä järjestettiin samaan aikaan omat mielenosoitukset. Tämä kirjoituksen luettuanne halunnette liittyä mukaan tuleviin.  Varoitus. Tulette varmaan järkyttymään kuten minäkin kirjoituksen sisällöstä.      

      Lähes parin viikon ajan tunteeni ovat olleet melkoisessa myllerryksessä.  Olen ollut shokissa, kauhuissani. Olen itkenyt monina iltoina ja päivinä. Mielenosoituksessakin olin välillä kyynelissä. Myös tätä artikkelia kirjoittaessani sama on jatkunut välillä. Perehdyttyäni intensiivisesti ja entistä tarkemmin siihen mitä on menossa, minulle on alkanut valjeta käynnissä olevan biologisen ja kemiallisen hyökkäyksen vakavuus ja laajuus. (Viikon ajan olen joka ilta käynyt Ariyana Loven sivustolla https://ambassadorlove.wordpress.com/ ).                      

Olen myös ollut lähes paranoidinen. Olen hyvin huolissani siitä, missä määrin rokotetut levittävät monistuvia ja itsestään leviäviä myrkkyjä ja viruksia ympärilleen ja tartuttavat toisia. Missä kaikissa tuotteissa ja elintarvikkeissa piilee graafeeni yllätys osana käynnissä olevaa biologista sotaa? Mielenosoitusmatkan aikana hain tauolla metsästä vastalääkkeeksi männyn ja kuusen neulasia pureskeltavaksi.   

      Katselin kauhuissani ympärilleni. Kuinka monet tietämättään pitävät äärimmäisen myrkyllisiä nanomaskeja tai ovat menneet koronatestiksi naamioituun nanorokotukseen? Havahduin grafeenin ja nanoteknologian käyttöön vähän aikaa sitten, mutta vielä viikko sitten en tiennyt mitään nanomadoista, nanoantenneista, nanoboteista ja nanoroboteista. Rokotteiden lisäksi myös testit ja maskit voivat sisältää niitä. http://uusiaika.com/2022/01/21/biologinen-sota-rokotteilla-testeilla-ja-maskeilla/

      On ollut äärimmäisen järkyttävää havaita, että elämme hyvin nopean siirtymän jälkeen jo täysin fasistisessa yhteiskunnassa. Ja feikki pandemia oli salajuoni sen perustamiseksi!

http://uusiaika.com/2021/04/20/korona-totalitarismi/

         Miekkarireissun jälkeen minua odotti kotona vielä Viides kolonna (La Quinta Columna) tutkimusryhmän video. Sen esittelyn perusteella pelotti jo mitä sieltä paljastuisi. Sen sisällöstä kerron vähän myöhemmin. Shokki ja järkytys toisensa perään! Olen yrittänyt käsitellä asioita sisälläni enkä ole vieläkään saavuttanut rauhaa ja tasapainoa.

                              geenien muokkaus ja kloonaus

        Minulle paljastui myös, että koronarokotteet todellakin peruuttamattomasti muokkaavat ihmisen geenejä. THLn sivulla väitettiin että mrna rokotteet eivät vaikuta ihmisen geeneihin koska niiden kohteena on mrna eikä dna. On valheellista puhua rokotteista silloin kun kysymyksessä on nanoteknologinen geenien muokkaus. Kyseessä ei ole geeniterapia koska rokotteilla ei pyritä parantamaan mitään, niitä annetaan täysin terveille ihmisille.  Kyseessä on geenien muokkaaminen jota tehdään osallisille kertomatta. Hallitus ja terveysviranomaiset harhaanjohtivat meitä.

      Aryana Love kertoo, että patentit paljastavat, että kaikki korona rokotteet muokkaavat ihmisen geenejä, poistavat geenejä ja lisäävät niiden tilalle toisia, usein eläimistä, hyönteisistä tai ties mistä organismeista otettuja geenejä. Kysymyksessä on kloonaus, eri lajien geenien yhdistäminen.  

Kansalaisaloite palvelussa oli esitys GMO organismien kieltämiseksi rokotteissa. Ja niitäkin ne sisältävät. Paljon vakavampi asia on, että rokotteen kautta ihmisestä tulee GMO. Sanon tämän siltä pohjalta miltä tietojeni valossa näyttää ja mitä pelkään. En ole ehtinyt vielä tutkia asiaa tarkemmin.   

      Biofasistien julkilausuttuna tavoitteena on luoda uusi geenimuunneltu ihmisrotu. Perimmäisenä päämääränä näyttää olevan tehdä ihmisestä patentoitava organismi, joka on patentin haltijan omaisuutta, joka ei ole enää ihminen ja jolla ei myöskään ole ihmisoikeuksia.  Tämä on palaamista orjuuden aikaan uudessa bioteknologisessa muodossa. Geenien muokkauksen kautta tapahtuu ihmisen häpäisy, murha ja ihmisarvon täysi tallaaminen.       

                    Viides kolonna (La Quinta Columna) video

      Katsoin monitieteellinen tutkimusryhmä La Quinta Columnan videon kerran ymmärtäen osan.

https://odysee.com/@laquintacolumna:8/ELORIGENDELACOVID19YPROP%C3%93SITOFINAL:0

Tiivistän sen pääkohdat. Rokoteseerumeiden pääaineosa on grafeiini, josta kaikki nanotekniikka koostuu. Aineella on yhtymistaipumus aivoihin ja selkäytimeen, koska ne ovat sähköisiä. Se luo keinotekoisen hermoverkon, joka yhdistyy aivojen neuroniverkkoon. Aine vetää ympäristöstä sähköä ja voimistaa sitä.   

       Tutkijoiden mukaan covid-19 sairauden aiheuttaja on grafeenioksidi. Aineen vaikutus vahvistuu, verkkojen, antennien ja mikroaalto lähteiden läheisyydessä, missä lukuisat kuolemat ovat tapahtuneet. Ennen ”pandemiaa” ainetta ilmeisesti käytettiin jo influenssa rokotteissa.  

      Monet tekniset yksityiskohdat ohittaen grafeeni yhdistää ihmisen tietoverkkoon, 4 / 5 G verkkoon ja edelleen tekoälyyn. Tekniikalla voidaan havainnoida aivotoimintaa ja kerätä dataa aivoista. Se välitetään rokotetuista palvelimille, joista se siirtyy suureen tekoälykoneeseen, jonka omistaja on luultavasti Elon Musk. Tuloksena on koneeseen kytketty ja koneesta riippuvainen ihminen, jonka tunne itsestä, itsenäisyys ja vapaa tahto ovat heikennetyt. Hankkeesta on meille kerrottu nimityksillä transhumanismi, ihminen 2.0  ja 2045 avatar projekti.                    

        Keho reagoi grafeeniin patogeenina. Grafeeni ja sen laukaisema piikkiproteiinin tuotanto aiheuttavat yhdessä niin pitkän listan erilaisia sairauksia, että en jaksa kirjoittaa niitä. Ryhmän tutkijoiden mukaan tietyn pisteen jälkeen immuunijärjestelmä romahtaa ja aiheuttaa solumyrkky myrskyn. Pirullisen hankkeen tarkoituksena on toteuttaa YK agenda 2030  ja vähentää maapallon väkilukua käyttämällä grafeenia ja verkko säteilyä. La Quinta Columnan tutkijat paljastivat tämän suunnattoman rikoksen ihmisyyttä vastaan.  

                                  transhumanistinen ihmiskoe

Rokotetuilla on siis kunnia osallistua ihmiskokeeseen, missä pyritään kehittämään transhumanistinen geenimuokattu hypridi, ihminen 2.0, jota Klaus Schwab kutsuu demoksi. Oliko myös lasten koulukirjoissa jo jotain tästä? Oli sanoinkuvaamaton järkytys käsittää, että tälläista toteutetaan jo täydellä vauhdilla. Se on tehty salakavalasti tietämättämme ja ilman rokotettujen tietoista suostumusta. Tavoitteena näyttää olevan rokottaa mahdollisimman monet tavalla tai toisella ja kytkeä heidät helvetinkoneeseen heidän aivojensa, mielensä ja sielujensa hallitsemiseksi. Onko tämä saatanapalvontaa?

  Me Suomen (ja muiden maiden) kansalaiset pääsemme seuraamaan tätä ihmiskoetta tuttaviemme, sukulaistemme, läheistemme, naapureidemme ja heidän lastensa kautta. Miten heille käy? Kuinka monet sairastuvat, vammautuvat ja kuolevat? Hautajaisia on odotettavissa.  

                                          uusi orjuus

      Tarkoituksena näyttää olevan luoda orjarotu, tehdä ihmisistä kloonattuja ja patentoituvia orjia. Tuttua. Sama kristittyjen länsimaiden johtajien perustama orjuuden käytäntö esiintyy nyt uudessa, uuden tekniikan ajan asussa. Orjuus on siis palautettu ja hallitusten puolesta hyväksytty uudessa teknofasistisessa järjestelmässämme. Onko tämä kaikki totta vai tieteiskauhuelokuvaa? 

                agenda 2030 ja maapallon väkiluvun vähentäminen

       Nousseet kuolintilastot Suomessa ja maailmalla kertovat, että maailman väkiluvun vähentäminen mainituin keinoin etenee hyvin. Väestömäärän vähentäminen on eugenikkojen kuten Bill Gatesin julkilausuttu tavoite. Erässä haastattelussa hän sanoi, että rokote on lopullinen ratkaisu käyttäen samaa ilmausta kuin Hitler juutalaisten kansanmurhasta. Rokotteiden on todettu aiheuttavan hedelmättömyyttä. Aryana Love arvelee, että jos rokotetut onnistuvat jatkamaan sukua, jälkeläiset eivät tule olemaan normaaleja. Todennäköisesti rokotettujen sukulinja sammuu. Agenda 2030ta toteutetaan siis joukkomurhaamalla ihmisiä rokotteilla ja myös epäsuorasti muilla koronatoimilla kuten taloussuluilla sen sijaan että esim.  YKn kautta sivistyneesti eri valtioiden välillä sovittaisi pitkän tähtäimen ohjelmista, yhden lapsen politiikasta yms..

                         moninkertainen  rikos

       Rikos ihmisyyttä vastaan on rikos ihmisyyttä vastaan, kansanmurha on kansanmurha, sotarikos on sotarikos niin kuin voimassa olevat valtioiden allekirjoittamat sopimukset ne määrittelevät. Näitä rikoksia ei lievitä se, että takana väitetään olevan hyvä tarkoitus vähentää maapallon väestömäärää ja toteuttaa YK agendaa. Silloinhan mikä tahansa murhaaminen (ja siinä sivussa uhrin omaisuuden haltuunotto) olisi hyväksyttävää. Silloinhan esimerkiksi hallituksen jäsenen tappamien olisi oikein, koska siten auttaisimme pelastamaan planeetan.  

                    lakien ja sopimusten rikkominen

      Tässä suunnattomassa rikoksessa on kerralla rikottu niin paljon kansainvälisiä ja kansallisia sopimuksia, sääntöjä ja lakeja, että en suoralta kädeltä pysty mainitsemaan niistä kuin osan. Niitä ovat esimerkiksi ihmiskokeiden vastainen sopimus ja bioaseet kieltävä sopimus. Perustuslaki, ihmisoikeudet, kansalaisoikeudet ja lasten oikeudet on poljettu maahan. Varovaisuusperiaate ja tietoon perustuva suostumus on kokonaan pyyhitty yli.

        Presidentti ja hallituksen, puolustusvoimien ja tiedustelupalvelun avainhahmot ovat varmasti alusta saakka tienneet mitä tuleman pitää. Siksi varmaan Niinistö kuulemma halusikin korjata sotarikoksen rangaistuskäytäntöä, ettei itse joutuisi tuomiolle. Kunpa näkisin sen tuomiopäivän!  Nurenberg 2 ja muut oikeusjutut ovat tulossa. Suomessa on tehty laaja rikosilmoitus ja siihen voi osallistua oheisen linkin kautta.

https://koronarealistit.com/liity-mukaan-rikosilmoitukseen-lue-ohjeet-tasta/

Tekijät on saatava vastuuseen!      

     koronarokote on nano- ja geeniteknologialla ja superbakteereilla ladattu bioase

        Korona rokote on sanoinkuvaamaton saatanallinen keksintö, sekoitus monia erilaisia tekniikoita ihmisen häpäisemiseksi, sairastuttamiseksi, tappamiseksi ja orjuuttamiseksi.  Kenellekään ei ole kerrottu mitään, kaikki on tehty salakavalasti ilman suostumustamme. Hallituksen jäsenet ja terveysviranomaiset ovat sotarikollisia nyt ja heidät on saatava vastuuseen!

       Näitä paholaismaisia keksintöjä on väitetty rokotteiksi, vaikka ne ovat nanoteknologiaa sisältäviä ihmisen geenejä muokkaavia bioaseita. Kaiken lisäksi niissä on vielä kytkentä tekoälylaitteeseen, jonka kautta ihmisen aivotoimintaa voidaan kartoittaa ja hallita ympäri vuorokauden. Koronarokote on nano- ja geeniteknologialla ja superbakteereilla ladattu bioase.

        Sotateollisuus, CIA, armeija, lääketeollisuus, bioteknologia ja tietotekniikka alat ovat yhdistäneet voimansa ja kehittäneet tämän biojoukkotuhoaseen. Lääkeyhtiöt kuten Pfifer ovat tehneet rokotteissa käytössä olevien virusten ja bakteerien gain of function tutkimukset niiden vaarallisuuden lisäämiseksi yhdessä CIAn ja Yhdysvaltojen armeijan kanssa. Korona testissä käytettävä Darpa Hydrogel on Yhdysvaltojen puolustusosaston patentoima. Aikaisemmin kerrotun lisäksi rokotteet sisältävät tietojeni mukaan vielä muutakin jäljitys-, vakoilu- ja valvontateknologiaa.  

    hallituksen rokotesopimus ja aivopesukampanja verorahoillamme

       Tällaisen ”rokotteen” hallitus osti verorahoillamme salatulla vastapuolen kaikki ehdot sanelemalla sopimuksella meille kansalaisille mukaan lukien lapset annettavaksi. Vaikka harvoille korona tauteihin vakavasti sairastuneille olisi halpoja toimivia lääkkeitä, koko terveelle väestölle hankitaan miljoonia peruuttamattomasti elämiä tuhoavia, vammauttavia ja tappavia bioaseita.

        Ylikansallista kapitalistista eliittimafiaa palvelevat ja juonessa mukana olevat poliitikot eivät tietenkään itse ota mitään oikeita rokotteita vaan korkeintaan placebo suolaliuosta. Niitä ei ole tarkoitettu heidän perheilleen eikä suvulleen vaan ainoastaan hallittaville, tietämättömille, alempi arvoisille ja pahaa aavistamattomille massoille. Kansanedustajien pelottelun, manipulaation ja esimerkin vuoksi pitämät maskit ovat tuskin samoja kuin kansalaisille jaettavat äärimmäisen myrkylliset nanomaskit.

         Verorahoilla maksettu THL ja myös verorahoin kustannettu YLE yhdessä muun valtavirtamedian ja valotaulutiedotuksen kanssa huolehtivat armottomasta aivopesu, mainonta ja valehtelu kampanjasta. Se on psykologista sodankäyntiä osana kansaamme kohdistettua hybridisotaa.    

       Verorahoilla kustannettu terveydenhoitojärjestelmämme hoitaa myrkkypiikkien jakelun äärimmäisen tehokkaasti ja koulutkin osallistuvat. Myös rokotevauriot maksamme me veronmaksajat. Ja erilaisella kikkailuilla (esim. rokotetut lasketaan rokottamattomiksi määrätyksi ajaksi) tilastoja vääristellään ja on vääristelty aivan ”pandemian” alusta saakka. Lääkeyhtiö eivät maksa mitään. Voiko kierompaa enää olla? Jos hallitukset eivät tukisi niitä, ne olisivat menneet korvaushakemusten ja oikeusjuttujen takia konkurssiin ajat sitten, mikäli olisi pelkästään hyvä.

     Rokotteiden jakelun aloituspäivästä pitää tehdä kansanmurhan muistopäivä varoitukseksi tuleville sukupolville!

                   järjestelmän korruptio sinetöi salaliitot

        Tämä salaliittoteoria on kutakuinkin tosi. Monet varmaan kysyvät miten tällainen valtava huijaus ja rikos ovat mahdolliset?  Koska järjestelmä on valmiiksi jo niin läpimätä ja korruptoitunut. Siksi tämä seuraava askel voitiin ottaa niin kitkattomasti. Ja olihan vastaava suuren luokan operaatio toteutettu pari vuosikymmentä sitten New Yorkin terrori iskussa ja sen jälkeisessä terrorismin vastaisessa sodassa. Molemmissa kaava on täysin sama. Järjestetään itse suuri uhka (terrori isku, pandemia), jota (muka) torjumalla päästetään peto irti ja aletaan toteuttaa valtaapitävien etukäteen omaksi edukseen suunnittelemia hankkeita.            

         Aikaisemmin kuvatun kaltaista äärimmäistä julmuutta ja pahuutta esiintyy yleensä vain sodissa. Paluuta normaaliin ei enää ole. Sota on syttynyt! Lue lisää http://uusiaika.com/2022/02/21/sota-on-syttynyt/

     Vielä lopuksi. Ei kannata menettää toivoaan. Jos olet ottanut rokotteen ja olet nyt hyvin huolissasi tai huomaat outoja oireita, voit ottaa yhteyttä Dr. Ariyana Loveen (linkki kirjoituksen alussa). Hän saattaa pystyä auttamaan.

Toivon että viestiäni jaetaan eteenpäin. Kirjoitustani voi jakaa kopioimalla sähköpostiviestiin sen osoite  http://uusiaika.com/2022/01/30/onko-tama-totta-vai-tieteiskauhuelokuvaa/