Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2021

Rokote ei ole rok 2. Grafeenioksidi

       Joukkorokottamiselle ei ole lääketieteellistä perustetta. Tutkijat ovat löytäneet rokotteista myrkyllistä grafeenioksidia sekä aidsin, ebolan ja marburg viruksen komponentteja. Lääkeyhtiöt ja niiden etuja ajavat hallitukset kusettavat ja hyväksikäyttävät meitä kaikkia!    

Joukkorokottaminen ei tarpeellista eikä sille ole olemassa lääketieteellistä perustetta, koska terveillä aikuisilla ja lapsilla on äärimmäisen vähäinen vaara sairastua vakavasti tai kuolla covid-19 tautiin. Lisäksi (toisin kuin valhetieto väittää) suurella osalla väestöstä on jo immuniteetti aikaisempien koronainfluenssa tartuntojen pohjalta.

       Oikeasti ja vakavasti tautiin sairastuneille on olemassa käypiä lääkkeitä kuten Ivermectin ja hydroxychloroquine. Koska kyse on lääketeollisuuden voitoista eikä ihmisten terveydestä, toimivia ja halpoja lääkehoitoja harvoille vakavasti sairastuneille ei haluta suosia, vaan ainoastaan tuottoisia rokotteita. Nehän määrätään lähes koko terveelle väestölle, miljardeille globaalissa mittakaavassa. Siinä on ainoa oikea syy joukkorokottamiselle! Lääkeyhtiöt ja niiden etuja ajavat hallitukset kusettavat ja hyväksikäyttävät meitä kaikkia!    

                   rokotteiden valheellinen laumasuoja

         Myös hallituksen ja terveysviranomaisten perustelu joukkorokottamiselle, että rokote vahvistaa laumasuojaa ja estää viruksen leviämistä, on valheellinen. Koska geenipohjaiset  mRNA rokotteet (jotka eivät oikeasti ole rokotteita koska ne eivät täytä rokotteen määritelmää) on suunniteltu vain ehkäisemään sairauden oireita ja koska ne eivät immunisoi eivätkä estä viruksen leviämistä, ne eivät myöskään vahvista laumasuojaa. Rokotteet  eivät voi katkaista tartuntojen ketjua, koska täysin rokotetut voivat sairastua ja levittää virusta eteenpäin. Niiden käyttö on siis suoraan sanottuja silkkaa huijausta. THLn mainos ”Suojaa itsesi ja läheisesi. Ota korona rokote” on selvästi valheellista markkinointia. Rokotteen tuoma  laumasuoja on siis valhe. Silti Suomessakin niiden käyttöä on laajennettu ja ulotettu 12-15 ikäisiin  lapsiin. Seuraavaksi tulilinjalla ovat varmaankin vielä nuoremmat lapset kuten Yhdysvalloissa.   

       Ja rokottaminen tapahtuu vielä hätäisesti hyväksytyillä ja kokeilu asteella olevilla rokotteilla! Nurenbergin sopimuksen vastaiset ihmiskokeet tehdään globaalissa mittakaavassa miljardeille ihmisille. Tappajarokotteet vammauttavat ja tappavat ihmisiä monin kerroin enemmän kuin mitkään aikaisemmat.   

https://www.globalresearch.ca/the-killer-vaccine-worldwide-7-9-billion-people/5749363

                            grafeenioksidi

       Pfizer, suurin korona rokotteiden valmistaja, on Yhdysvalloissa monien muiden suurten lääkeyhtiöiden tavoin tuomittu monista rikoksista kuten valheellisesta markkinoinnista. Lääkeyhtiöt on vapautettu kaikesta vastuusta. Ne voivat lisätä rokotteisiin ja rokote eriin aivan mitä tahansa. Tutkijat ovat löytäneet rokotteista myrkyllistä grafeeni oksidia sekä aidsin, ebolan ja marburg viruksen komponentteja.  

https://www.globalresearch.ca/video-doctor-marburg-aids-ebola-vaxx-intentional-infection-underway/5763082

      Ariyana Loven kokoamasta artikkelista selviää, että kaikkien tunnettujen valmistajien Covid-19 seerumit sisältävät huomattavia määriä grafeeni oxidia, grafeeni hydroxidia ja muita grafeenin muotoja. Ainetta käytetään nanoteknologiana viemään nanopartikkeleita / nanometalli partikkeleita elimistöön. Sitä käytetään geenipohjaisissa rokotteissa kuljettamaan mRNAta soluihin, koska se pystyy läpäisemään hyvin solukalvot ja koska se on sähköä johtava. Aineella on magneettisia ominaisuuksia, joiden avulla syntyy yhteys kännykkään, 5G verkkoon ja suunniteltuun globaaliin valvonta ja hallinta verkostoon. Jotkut tutkijat ovat jo selvitelleen niitä moninaisia lisäterveyshaittoja joita sellaisesta aiheutuu. Eihän tällaisille laaja-alaisille kokeiluille ole annettu mitään lupaa eikä hyväksyntää missään virallisesti eikä terveyshaittoja ole tukittu ja arvioitu.        

       Itävaltalainen graphenesta tutkimuksen tehnyt kemisti Dr. Andreas Noack kuvaa aineen luonnetta ja toimintaa seuraavasti: ”Ruiskeet sisältävät hyvin vakaita ei biohajoavia nanopartakoneen teriä, jotka leikkaavat ja tuhoavat sydämen, aivot sekä sydän ja verisuonijärjestelmän. . . . Joka niitä määrää tietoisesti on murhaaja.” Sen jälkeen kun hän oli paljastanut löytönsä videolla, joka löytyy olla olevasta linkistä, hänet itsensä murhattiin. Aine selittääkin hyvin näihin rokotteisiin liittyvät ennen näkemättömän suuret sairastumis- ja kuolleisuusmäärät, lukuisat äkkikuolemat, verisuonitukokset ja monet muut haitat. Koska aine on solumyrkky ja koska kaikki eläimet kuolivat eläinkokeissa, grafeenioksidi nanoteknologiaa ei ole koskaan hyväksytty käytettäväksi ihmisillä!

https://www.globalresearch.ca/graphene-covid-kill-shots-let-evidence-speak-itself/5763418

     Samaa myrkyllistä ainetta on myös löydetty hengityssuojista ja korona testipakkauksista. Miten ihmeessä sitä on niihin joutunut? Miksi?

     Grafeeni on siis geenipohjaisten rokotteiden tuottaman piikkiproteiinin lisäksi jo toinen vahva solumyrkky. Kertoivatko hallitus, lääkeyhtiöt ja terveysviranomaiset meille tämän?

rokotteiden luoma pandemia

           Lancetissa  julkaistu tutkimus kertoo, että rokotetuilla on sieraimissaan 251 kertaa enemmän COVID-19 viruksia verrattuna rokottamattomiin. He lisäävät virus altistusta yhteisöissään toimiessaan sen poikkeuksellisen tehokkaina levittäjinä. Tämä selittääkin hyvin minkä takia koronatapauksia esiintyy eniten juuri eniten rokotetuissa maissa.  

https://www.globalresearch.ca/same-pattern-everywhere/5745356  

      Joukkorokotukset halutaan selvästi kaikkialla toteuttaa pikaisesti ja hätäisesti ja varovaisuus periaatteet ohittaen niin että kansalaiset eivät ehdi selvittää rokotteiden ominaisuuksia, vaaroja ja haittoja.  Välittämättä siitä kuinka tehottomia, vahingollisia ja tappavia uudet rokotteet ovat, joukkorokottamista ei keskeytetä vaan päinvastoin sitä viedään eteenpäin poimunopeudella. Näistä ja aikaisemmista ei voi vetää muita johtopäätöksiä kuin että ihmisten sairastuttamien ja tappaminen rokotteilla on täysin tietoista ja tarkoituksellista. Rokotteita käytetään selvästi bioaseina, väestön hallinnan ja väestömäärän vähentämisen välineinä.   

  Läntinen kansanmurhakulttuuri on jälleen päässyt valloilleen. Tällä kertaa kansanmurha tapahtuu globaalissa mittakaavassa rodusta ja kansallisuudesta riippumatta. Joskus koulussa historian tunneilla ihmettelimme miksi Saksan kansalaiset niin kyselemättä tottelivat ylhäältä tulevia ohjeita, katsoivat vierestä ja antoivat holokaustin toteutua. Nyt olemme vastaavassa tilanteessa.

         Kun koko väestö on ”täysin rokotettu” näillä bioaseilla ja vaadituilla aina uusilla vahvistusannoksilla ja kun ne alkavat kunnolla vaikuttaa, voin ennustaa, että sitten alkaa, on jo alkanut, se todellinen ”pandemia”, jota on pelätty. Miljoonia ihmisiä sairastuu ”selittämättömästi” moniin outoihin sairauksiin, hengitystiesairaudet ja virustaudit lisääntyvät räjähdysmäisesti ja entistä vaarallisemmat virusmuunnokset leviävät, uusia epidemoita ja pandemioita syntyy yhä tiheämpään tahtiin, miljoonittain ihmisiä kuolee äkillisesti tai hitaasti. Kun luonnollinen immuunipuolustus on rokotteilla heikennetty, virustaudit leviävät helposti. Uskon että tämä on tarkoituksellinen osa pimeää suunnitelmaa ihmiskunnan orjuuttamiseksi. Yhä tyrannimaisempien hallitusten vastauskin on helppoa ennustaa: kaikesta syytetään virusta. Poikkeustilaa jatketaan, uusia pakkotoimenpiteitä määrätään, jonkinlainen lääketieteellinen sotalaki astuu voimaan, rokotukset koko väestölle mukaan lukien pienet lapset tulevat pakollisiksi, poliisit valvovat tarkasti pakollista maskien käyttöä, koronapassi vaaditaan kaikkialla. Väestöä aletaan vielä rokottaa uusilla, mukamas paremmilla ja kehittyneemmillä rokotteilla, jotka voisivat muka pelastaa tilanteen. Yllätys yllätys, ne ovat vielä kehittyneempiä bioaseita. Tuhon kierre jatkuu. Kaaos lisääntyy. Maapallon väkiluku alkaa vähentyä kuten hankkeen alullepanijat ovat suunnitelleet.

        Kirjoitukseni on varmasti kammottavaa luettavaa, mutta se johtuu siitä, että maailma, jossa elämämme, on yhä kammottavampi. En ole mikään fanaatikko, kansankiihottaja tai salaliittoteoreetikko. Tavoitteeni pitkän aikaa on ollut pääasiassa ymmärtää maailman menoa toiminnan perustaksi. 

     Henkilöä,joka tämän lukee ja joka on jo mahdollisesti ottanut ensimmäisen ja toisenkin rokotteen, neuvon olemaan ottamatta lisärokotteita ja vahvistusannoksia.

                        koronapassi  kiristyksen välineenä

       Kuten olette varmaan huomanneet, meillä Suomessakin on jo käytössä syrjivä ja täysin perusteeton ja hyödytön koronapassi. Jälleen on otettu yksi ihmisten vapautta rajoittava askel kohti syvempää totalitarismia. Passia voidaan helposti käyttää kiristykseen. Passin voimassaolo on määräaikainen ja se lakkaa, ellet ota uutta rokoteannosta. Sinua vaaditaan ottamaan aina uusia rokoteannoksia ja rokotteita kunnes kuolet. Jopa lapsiasi ja läheisiäsi voidaan edellyttää ottamaan rokotus jotta oma passisi olisi voimassa.  Sama pätee varmaankin koronatesteihin. Terveitä ja oireettomia ihmisiä (kuinka törkeää häiriköintiä ja vapauden rajoittamista) vaaditaan menemään yhä uudelleen korona testiin  jotta yksinkertaisen sylkinäytteen sijaan pitkällä puikolla voitaisiin työntää nenäontelosta aivoja kohti myrkyllistä grafeenia ja nanobotteja.  

https://www.globalresearch.ca/beware-pcr-testing-you-may-unknowingly-vaccinated-instead-tested/5742819

       Koronapassi järjestelmään ei tietenkään pidä mennä mukaan.  Vastaus korona passeja vaativille yrityksille ja muille tahoille on tietenkin boikotoida niitä.  

                  pidetään huolta toisistamme

        THL toistaa ohjeistuksiensa ja rokotemainostensa yhteydessä fraaseja ”pidetään huolta toisistamme ja ”suojaa itsesi ja läheisesi”. Näkemykseni mukaan hallitus ja THL eivät pidä huolta ihmisistä, vaan kusettavat, hyväksikäyttävät ja pahoinpitelevät heitä mitä törkeimmällä tavalla. He osallistuvat maailmanlaajuiseen terveyspetokseen, kansanmurhaan ja rikokseen ihmiskuntaa vastaan. Rokotteet eivät suojaa eivätkä suojele vaan vammauttavat ja tappavat ihmisiä miljoonittain. Väkivalta ja sorto naamioidaan huolenpidoksi ja välittämiseksi. Normaalin kanssakäymisen pilaaminen kokoontumisrajoituksilla, turvaväleillä ja kasvosuojilla naamioidaan huolenpidoksi ja välittämiseksi. Minulle huolenpito ja välittäminen tarkoittavat sitä että autan ihmisiä suojautumaan koronapropagandalta, kerron heille korona kriisin petoksista, valheista ja rikoksista ja muistutan heitä rokotteiden vaaroista.

     Oheisesta linkistä voi tehdä lakimiesten muotoileman vastuunalaisuusmuistutuksen näitä myrkyllisiä rokotteita määrääville tahoille kuten pääministerille ja sosiaali- ja terveysministerille.

https://worldfreedomalliance.org/documents/

Suomessa on tehty laaja rikosilmoitus ja siihen voi osallistua oheisen linkin kautta.

https://koronarealistit.com/liity-mukaan-rikosilmoitukseen-lue-ohjeet-tasta/

lähteitä

   Graphene COVID Kill Shots: Let the Evidence Speak for Itself By Dr. Ariyana Love Global Research, December 05, 2021 Ariyana Love 2 December 2021

     COVID-19 mRNA “Vaccines” Are “Gene Therapy” mRNA ’Vaccines’ Fulfill None of the Criteria for a Vaccine By Dr. Joseph Mercola Global Research, March 16, 2021 Mercola

Study: Fully Vaccinated Healthcare Workers Carry 251 Times Viral Load, Pose Threat to Unvaccinated Patients, Co-Workers By Dr. Peter McCullough Global Research, August 24, 2021 Children’s Health Defense 23 August 2021

Lue lisää Rokote ei ole rok

Suunnitelma ihmiskunnan orjuuttamiseksi

Pandemiat ovat uusi keino yhteiskuntien ja kansantalouksien muokkaamiseen ylikansallisen kapitalistisen luokan, finanssi eliitin ja teknokraattien intressien ja suunnitelmien mukaisesti. COVID-19 on CIAn johtama sotaoperaatio. Aseiden sijasta sotaa käydään viruksilla ja rokotteilla.

Meillä on pandemia ja brutaalit ja tuhoisat toimet muka sen rajoittamiseksi koska tietyt, globaalisti hyvin vaikutusvaltaiset eturyhmät halusivat sellaiset.

        Pandemiaa käytetään peitteenä ja verukkeena täysin poliittiselle hankkeelle perustaa uusi totalitaristinen maailmanjärjestys. 

     Globalistit ja teknokraatit käyttävät pandemiaa perusteluna ajaa läpi suuri uudelleen asetus, neljäs teollinen vallankumous.          

      Viimeksi valheellisin perustein aloitettu ns. terrorismin vastainen sota toimi vallanpitäjien ja sotateollisen kompleksin työkaluna kaventaa kansalaisvapauksia ja rakentaa poliisivaltioita ympäri maailman. Tänään tarkoituksella luodut pandemiat ja toimenpiteet niiden ”torjumiseksi”  ovat hallitsevan ja omistavan luokan uusi nerokas väline luokkasotaan, vallan ja varallisuuden keskittämiseen,  demokratian kaventamiseen, kansalaisoikeuksien heikentämiseen ja väestön hallintaan.     

         Pandemiat ovat uusi keino yhteiskuntien ja kansantalouksien muokkaamiseen ylikansallisen kapitalistisen luokan, finanssi eliitin ja teknokraattien intressien ja suunnitelmien mukaisesti.       

       Pandemioiden nojalla globaalin poliisivaltion rakentamista ja vahvistamista jatketaan tavoitteena täysi totalitarismi. 

       Väärien  pandemioiden luominen ja niiden ”torjunta” rokotteilla ja muilla kammottavilla  keinoilla ovat  vallanpitäjien bioterrorismia maailman kansoja vastaan. Aseiden sijasta sotaa käydään nyt viruksilla ja rokotteilla. Rokotteita käytetään bioaseina, väestön hallinnan ja väestömäärän vähentämisen välineinä.    

        Valheellista terveyshätätilaa käytetään keinona maailman resurssien, vaurauden ja ihmisten hallitsemiseksi.

        Pandemiaa ja koordinoitua vastausta pandemiaan käytetään välineenä  maailman varallisuuden uudelleen jakamiseen ja  perusteena globaalin finanssijärjestelmän rukkaukseen digitaalirahan kautta, tietenkin rikkaiden eduksi kuten aina.

        Virus uhkaa taas pidetään perusteena kaikenlaisille rajoitus- ja sortotoimille ja keinona uuden totalitaristisen maailmanjärjestyksen luomiseen.       

       Uusia pandemioita suunnitellaan ja niihin valmistaudutaan. Sellaiset eivät tuosta vain synny jostakin vaan ne luodaan tarkoituksellisesti kuten nykyinenkin. Bill Gates kutsui Davosissa nykyistä pandemia ykköseksi ja hän viittasi tuleviin vielä vaarallisempiin pandemioihin  2  ja 3. Vuosikymmeniä rokotusohjelmia kehitysmaissa toteuttanut Gates tietää mistä puhuu. Mitä enemmän ihmisiä rokotetaan, sitä todennäköisempää vaarallisten epidemioiden ja pandemioiden syntyminen on. Jo nyt nähdään tilastoista että juuri eniten rokotetuissa maissa on eniten korona infektioita.

       Korona kriisi on uusi terrorismin vastainen sota, se on hybridisodankäynnin ja valloituksen väline. Katso kirjoitukseni Korona totalitarismi

                                         COVID-19 on CIAn johtama sotaoperaatio

        Uusia viruksia ja bioaseita tutkitaan ja kehitetään Yhdysvaltojen rahoittamissa laboratorioissa ympäri maailman. CIA on pitkään ollut kiinnostunut viruksista ja rokotteista ja on ollut mukana niiden kehittelyssä. Yhdessä CIAn ja armeijan kanssa sairauksien torjunta virasto (CDC) tutkii ja kehittää sekä viruksia että rokotteita biologiseen sodankäyntiin.

Vahvat todisteet viittaavat siihen että SARS-CoV-2  on (joko vahingossa tai tarkoituksella) karannut Wuhanissa sijaitsevasta laboratoriosta, jossa toteutettiin  CDCn  ja Faucin rahoittamaa tutkimusta. Sama henkilö, joka on johtavassa asemassa korona viruksen torjunnassa rokotteilla ja muilla keinoilla, saattaa olla vastuussa koko pandemian alulle panemisesta. Aihetta on käsitelty seikkaperäisesti Mercolan ja Cumminsin  teoksessa The truth about COVID-19 : exposing the great reset, lockdowns, vaccine passports, and the new normal.

        Robert Kennedyn uusi kirja “The Real Anthony Fauci” Bill Gates, Big Pharma, and the Global War on Democracy and Public Health kertoo miten Fauci on yrittänyt suunnilleen joka neljäs vuosi saada pandemian syntymään, esimerkiksi lintuinfluenssa (2005), sikainfluenssa (2009) ja zikavirus (2015-2016), uusien rokotteiden markkinoimiseksi ja lääketeollisuuden voittojen kasvattamiseksi. Hän omistaa useita rokotepatentteja ja kerää rojalteja rokotteiden myymisestä. Kaikkien edellä mainittujen todettiin olleen vääriä hälytyksiä ja pseudopandemioita. Uuden koronaviruksen kohdalla hän viimein onnistui.

         Kennedyn kirja valaisee tarkasti myös CIAn osuutta korona kriisissä. Hänen mukaansa järjestön vaikutus voidaan nähdä kaikkialla korona kriisin suunnittelussa, massiivisessa propagandakampanjassa, manipulaatiotekniikoissa ja tuhoisissa toimenpiteissä kuten sulkutiloissa ja bioaseilla tapahtuvissa joukkorokotuksissa.  COVID-19 on CIAn johtama sotaoperaatio.

       Kennedyn mukaan Yhdysvaltojen ja myös muiden maiden tiedustelupalvelut ovat hallinneet COVID-19 sotaprojektia alusta saakka. Tiedämme, että CIA pääasiassa suunnittelee ja tekee vallankaappauksia. Ensi kertaa sellaista yritetään nyt globaalissa mittakaavassa! Korona kriisi on etukäteen suunniteltu ja hyvin harjoiteltu CIAn johtama operaatio hävittää maailman maista demokraattinen hallintomalli ja perustaa globaali tyrannia pakkorokotuksineen. 

      Olemme sotilasoperaation kohteena, joka on naamioitu terveyskriisiksi ja pandemiaksi. 

       Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että kylmän sodan aikana Suomessa ja Euroopassa eri maiden tiedustelupalvelut tekivät yhteistyötä demokraattisen päätöksenteon ulkopuolella perustaen Naton salaisia armeijoita.

                        orjuus vai vapaus

       Ihmiset  pyritään kouluttamaan tottelevaisuuteen ja hyväksymään uusi normaali missä korona kriisi jatkuu vuodesta toiseen vailla perusteita ja missä  sen varjolla määrätään aina uusia kammottavia toimenpiteitä. Meitä ohjataan  kohti autoritaarista ja totalitaristista yhteiskuntaa.    

        Valtaapitävät testaavat harjoiteltuja menetelmiään manipuloida, alistaa ja sortaa kansalaisia.  He seuraavat tarkasti miten heidän historian suurin väestönhallintakokeensa etenee. Joukkorokotusten kautta ihmiset on manipuloitu myös osallistumaan laittomaan ihmiskokeeseen. Rokotteiden kehittäjät tietävät kaikki niiden haitat, mutta niitä ei kerrota meille, lääkeyhtiöt tunnetusti salaavat epäedulliset tiedot. 

        Kun vallanpitäjät huomaavat kuinka herkkäuskoisia ja mukautuvia ihmiset ovat ja kuinka helppoa heitä on manipuloida ja hyväksikäyttää, heidän on helppoa ottaa suunnitellut seuraavat ja sitä seuraavat askeleet kuten rokotepassien käytön laajentaminen, pakkorokotukset koko väestölle, digitaalinen kaiken kattava henkilökortti, ihon alle laitettava mikrosiru,  ihmisten kytkeminen 5G verkon kautta koneen osaksi (transhumanismi)  globaaliin valvonta- ja hallintajärjestelmään, internetin täydellinen sensuuri –   täysi totalitarismi ja orjuus ihmiskunnan enemmistölle. 

        Itävalta on määrännyt pakkorokotukset koko väestölle. Saksa on ottanut käyttöön korona passit ja jatkaa autoritaarista linjaansa. Suomi on Itävallan ja Saksan tapaan natsismin tiellä. Heil Hitler! Historia toistaa tässäkin itseään. Tanskan ratkaisu on valopilkku pimeyden keskellä. Tanskan parlamentti päätti äskettäin, että kaikki korona toimenpiteet päätetään Lokakuun ensimmäisenä päivänä. Kansalaisilta ei enää edellytetä maskien käyttöä, testit lopetetaan, niiden tuloksia kysytä eikä heidän tarvitse todistaa ovatko he rokotettuja vai eivät.   

https://www.globalresearch.ca/denmark-abolishes-all-corona-measures/5753954

         Mitä enemmän tottelemme ja mukaudumme, otamme rokotteita ja  käytämme maskeja ja rokotepasseja, sitä enemmän valtaa annamme meitä huijaaville, hyväksikäyttäville ja orjuuttaville tahoille.

        Noudattamalla kyselemättä ylhäältä tulevia ohjeita vahvistamme valhetta  ja osallistumme epäsuorasti lähimmäistemme manipuloimiseen ja vahingoittamiseen ja rikokseen ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan. 

       Kyse ei ole terveyskriisistä, joka on valhe ja petos, vaan poliittisesta ja yhteiskunnallisesta kriisistä. 

         Kyseessä on äärioikeiston, fasistien, globalistien, finanssi eliitin ja teknokraattien vallankaappausyritys.           

          Käynnissä on suuri yhteiskunnallinen muutoshanke demokratian hävittämiseksi ja totalitarismin perustamiseksi. 

       Kyseessä on saatanallinen suunnitelma ihmiskunnan orjuuttamiseksi. 

       Kyseessä on myös lääketeollisuuden törkeä hyökkäys ihmiskunnan terveyttä vastaan. 

       Tämä on testi kansalaisille: olemmeko kelvollisia orjuuteen vai vapauteen, onko meillä tulevaisuudessa vapaa ja demokraattinen, vai alistava ja totalitaristinen yhteiskunta. 

       Meitä kansalaisia, oikeuksiamme, perustuslakia ja demokratiaa vastaan hyökätään, joten meidän on puolustauduttava ja aktivoiduttava poliittisesti. ”Jos emme käytä oikeuksiamme, menetämme ne.” (Maria Ressa, filippiiniläinen journalisti).

       On pakko tapahtua kansanjoukkojen yhteiskunnallinen valveutuminen ja poliittinen herääminen. Muuten meistä tulee ali-ihmisiä ja orjia uudessa uljaassa totalitaristisessa maailmassa. Muuten olemme tuomittuja tottelemaan ja palvelemaan globaalia hallitsevaa ja omistavaa luokkaa.         

     Toivon että antamaani informaatiota välitetään eteenpäin ja että kirjoitustani jaetaan.  

lähteet

Introduction to “The Real Anthony Fauci” Bill Gates, Big Pharma, and the Global War on Democracy and Public Health By Robert F. Kennedy Jr Global Research, December 01, 2021 The Unz Review 30 November 2021

 “The Real Anthony Fauci” by Robert F. Kennedy Jr. By Robert F. Kennedy Jr Global Research, August 25, 2021 LewRockwell.com 23 August 2021

Robert Francis Kennedy, Jr.’s Heroic Resistance to the CIA’s Continuing COVID Coup d’état By Edward Curtin Global Research, December 08, 2021

  Denmark Abolishes All Corona Measures By Free West Media Global Research, August 25, 2021 Free West Media 9 August 2021

Mercola, Joseph; Cummins, Ronnie The truth about COVID-19 : exposing the great reset, lockdowns, vaccine passports, and the new normal Chelsea Green Publishing 2021. (Kirja on lainattavissa Jyväskylän kaupunginkirjastosta).

Onko meillä vieläkin pandemia?

Kun vähänkin enemmän tutkii korona kriisiä ja sen taustoja käy ilmeiseksi että kyseessä on petos, huijaus ja salaliitto. Koska pandemiaa ei ole, millekään laajoille ja jyrkille toimenpiteille ei ole mitään oikeutusta. Ns. pandemia on rokotteiden markkinointitemppu.

Syksystä alkaen korona valheet ja propaganda ovat voimistuneet. Tavallinen kausi influenssa alkaa syksyllä ja se yritetään saada näyttämään pandemialta. Puhutaan korona viruksen uusista aalloista ja muunnoksista, mitä milloinkin keksitään ihmisten pelottelemiseksi ja uusien ikävien sortotoimenpiteiden perustelemiseksi. Nyt Joulukuun puolivälissä propagandamylly pyörii taas täydellä teholla. Ihmiset käyttävät taas enemmän kasvosuojia, koronapassit on otettu käyttöön ja ihmisille tyrkytetään jo kolmatta rokoteannosta. Tämä kaikki oli ennustettavissa ja odotettavissa. Sen sijaan että kerrottaisiin, että pandemia on ohi, kuten tieteellisessä ja rationaalisessa maailmassa tehtäisiin, poikkeustilaa jatketaan rokotusohjelman ja muiden ylikansallisen kapitalistisen eliitin ja teknokraattien suunnittelemien hankkeiden läpiviemiseksi. 

       Kun vähänkin enemmän tutkii korona kriisiä ja sen taustoja käy ilmeiseksi että kyseessä on petos, huijaus ja salaliitto, joita Maailman terveysjärjestön (WHO) ja amerikkalaisen sairauksien ehkäisy viraston (CDC) pohjaton korruptio edesauttavat.    

      On hyvin vahvoja viitteitä siitä että pandemia on valheellisin perustein tarkoituksellisesti luotu. Lukekaa esim.

       Siihen liittyviä toimenpiteitä on etukäteen suunniteltu ja harjoiteltu samojen tahojen toimesta, jotka nyt päättävät niistä. Yksi harjoituksista oli nimeltään event 201.  

           Kyseessä on mittakaavaltaan suurin petos ikinä! Kyseessä on suurin rikos ihmiskuntaa ja ihmisyyttä vastaan koskaan. Valhe on niin suuri että ihmisten on vaikea uskoa sitä sellaiseksi. 

Lähemmin tarkasteltuna juuri mikään ei ole sitä mitä hallitus, media ja terveysviranomaiset väittävät. Pandemian olemassaolo, terveyshätätila, rajoitustoimet, testit ja tilastot, rokotuskampanja ja rokote ovat kaikki täyttä huijausta. Miksi suuret joukot eivät tajua sitä? Koska he elävät valtavirtamedian luomassa kuplassa. He eivät etsi tietoa kriittisestä ja luotettavasta vaihtoehtomediasta. Tässä yhteydessä suosittelenkin paria hyvää suomalaista sivustoa aiheesta  https://koronarealistit.com sekä https://vapaudenpuolesta.fi

        Valtaapitävät, media ja valtion laitokset muokkaavat suuren yleisön mielipiteitä niin että alun perin pienen vähemmistön, hallitsevan ja omistavan luokan ajamista asioista tulee lopulta enemmistön hyväksymiä, kannattamia ja maksamia. Suunnilleen sama prosessi on tapahtunut niin miljardien turhassa hävittäjähankinnassa kuin turhassa lähes koko väestön kattavassa rokotusohjelmassa. Korona kriisissä monimiljardööri Bill Gates, Anthony Fauci ja ylikansallista kapitalistista luokkaa ja finanssi eliittiä edustava Maailman talousfoorumi yhdessä korruptoituneen WHOn kanssa pistivät homman alulle. Gates lahjoo lehdistöä huomattavilla summilla eri säätiöidensä ja rahastojensa kautta, siksikään kriittisiä ääniä hänen hankkeilleen ei juuri kuulla valtavirtamediassa. 

https://www.globalresearch.ca/revealed-documents-show-bill-gates-given-319-million-media-outlets/5761976

        Useimpien maiden hallitukset valehtelevat niin luontevasti koska ne ovat jo pitkään palvelleet ensi sijassa globaaleja suuryhtiöitä eivätkä suinkaan kansalaisiaan. He tarjoavat yhtiöille markkinat, omat kansalaisensa ja manipuloivat heidät hyväksymään niiden tuotteet, käyttämään niitä ja maksamaan ne.       

         Jatkuva yksipuolinen korona uutisointi eli propaganda, se että asia on jatkuvasti esillä vaikka mitään pandemiaa ei ole sekä törkyhallituksen valheet ja päätökset ovat johtaneet siihen, että en voi seurata enää valtamediaa enkä valheuutisia ollenkaan. Se aiheuttaisi vain päivittäistä pettymystä, inhoa, raivoa, ahdistusta ja pelkoa. Ns. uutiset (kuten myös useimmat ajankohtaisohjelmat ja dokumentit aiheesta) ovat propagandaa, manipulointia ja tuotteiden (kuten rokotteiden) mainoksia ja markkinointia. Seuraan analyyseja maailman tapahtumista ainoastaan luotettavasta vaihtoehtomediasta kuten Global Research https://www.globalresearch.ca/

        Korona kriisi tuo ilmi ja kärjistää järjestelmän mädännäisyyden, kapitalismin sairauden.

                       pandemia on valhe

      Onko Suomessa, Euroopassa tai maailmalla pandemia, vaarallinen ja helposti tarttuva kulkutauti?  Silloin olettaisi, että sairaita ihmisiä esiintyisi joukoittain ja terveydenhoitojärjestelmä olisi ylikuormittunut. Jokapäiväisessä elämässä, suurissakaan kaupungeissa, emme kuitenkaan näe sellaisesta mitään osoituksia. Onko pandemia siis valhe?

       Meillä on ns. pandemia koska WHO yksipuolisesti muutti sen määritelmän yli kymmenen vuotta sitten sellaiseksi että sen ehdot täyttyvät hyvin helposti. Siihen asti se oli ollut maailmanlaajuinen tarttuva sairaus, joka aiheuttaa paljon vakavia sairauksia ja kuolemia. Nyt se on epäloogisesti ainoastaan laajalle levinnyt tartuntatauti. Määritelmän muuttamiselle ei ollut mitään tieteellistä perustetta eikä uusi määritelmä ole tieteellinen. Niin tehtiin vain jotta pandemian julistaminen olisi helpompaa. Näin lääketeollisuuden etuja ajava WHO saattoi julistaa aikaisemman väärä hälytys sikainfluenssa pandemian ja nykyisen pseudokoronapandemian.

       Ns. pandemia perustuu koronaviruksen vaarallisuuden liioitteluun, vääriä positiivisia tuloksia tuovaan PCR testiin sekä tartunta ja kuolleisuus tilastojen vääristelyyn monin eri tavoin. Tilastoja paisutellaan tarkoituksellisesti, koska niiden avulla oikeutetaan rajoitustoimenpiteitä ja pelotellaan ihmisiä ottamaan EUn tilaamia rokotteita.  

        Aidon vakavan pandemian olemassaolosta ei ole tieteellistä, lääketieteellistä eikä virologista näyttöä. Tämän ja edellisen vuoden maailmanlaajuiset virusperäisten tautien sairaus ja kuolintilastot eivät osoita mitään muista vuosista poikkeavaa paisuttelusta ja vääristelyistä huolimatta.        

        Ainoat pandemiaan viittaavat asiat ovat todella vain asiasta kertovat uutiset, julkiset tiedotteet, terveysviranomaisten ohjeet julkisissa tiloissa, sulkutilat, kokoontumisrajoitukset ja hengityssuojia käyttävät ihmisjoukot. Ilman niitä epidemiä tai pandemia  ei tulisi mieleenkään. Kuvitelkaa pois mediapropaganda, THLn ohjeistukset, rajoitustoimet, rokotemarkkinointi ja maskit niin pandemiakin on hävinnyt. Se oli joukkoharha, jonka ainoa perusta  todellisuudessa oli luonnollinen jokavuotinen koronaviruksen aiheuttama kausi influenssa sekä harvinaisemman todennäköisesti laboratoriossa valmistetun koronavirusmuunnoksen  SARS-CoV-2  aiheuttamat sairastumiset. Kaikki on täysin normaalia. Ei ole mitään erityistä uhkaa. Itse virus ei herätä minussa minkäänlaista pelkoa, mutta kaikki se mitä sen varjolla suunnitellaan ja tehdään todellakin kammottaa, raivostuttaa ja pelottaa.         

      Ns. pandemia on rokotteiden markkinointitemppu. Vastaavaa on käytetty monta kertaa ennenkin Euroopassa ja muualla menestyksellä. Jatkuvan korona propagandan tarkoitus on ylläpitää valhetta poikkeustilanteesta, luoda pelkoa väestöön ja ajaa heitä ottaman rokotteita.

       Jos pandemia olisi aito niin miksi sitten jatkuva yksipuolinen uutisointi,  viruksen vaarallisuuden liioittelu, perusteettomat väitteet viruksen uusissa aalloista ja vaarallisista virusmuunnelmista?  Miksi käytetään täysin epäluotettavia testejä ja vääristellään tilastoja? Miksi virustaudista ja sen hoidoista ei kerrota puolueetonta ja tieteellistä tietoa? 

       Hallitusten valheet ja vääristelyt, median tarkoituksella lietsoma pelko, epäluotettavat testit, tarkoituksellisesti paisutellut tartunta- ja kuolleisuustilastot, vaihtoehtoisten näkemysten sensurointi ja eriäviä mielipiteitä esittävien lääketieteen edustajien vaino vahvistavat kuvaa, että kyseessä on suuri huijaus.

      Virologit ovat todenneet että epidemiat ja pandemiat hiipuvat itsestään kun luonnollinen joukkoimmuniteetti saavutetaan. Niillä ei ole todettu olevan mitään toisia ja kolmansia aaltoja. Puhe sellaisista on huiputusta ja epätieteellistä hölynpölyä. Pandemia, jos sellaista koskaan olikaan, on jo pitkän aikaa ollut ohi, Mike Yeadon vakuuttaa. Michel Chossudovsky katsoo, että mitään todellista pandemiaa ei ole missään vaiheessa ollut. 

https://www.globalresearch.ca/the-covid-19-pandemic-does-not-exist/5760903

        tarpeettomat ja tuhoisat toimenpiteet, joita perustellaan roskatieteellä  

      Korona kriisissä asioita perustellaan tieteellä. Lähes kaikki siihen liittyvä julkisuudessa esitetty on kuitenkin roskatiedettä. Sars-cov2 virusta ei ole koskaan eristetty eikä tunnistettu. Virusten tarttumista ilmateitse ei ole myöskään koskaan todistettu. Mitään muitakaan viruksia ole pystytty eristämään. Ei ole todistettu että ns. tartuntaudit ovat virusten aiheuttamia, ne voivat yhtä hyvin olla myös sisäsyntyisiä. Hyvä esimerkki roskatieteestä on myös Gatesin rahoittaman tutkimuslaitoksen Fergusonin malli, jossa arvio viruksen eksponentiaalisesta leviämisvauhdista oli täysin yliampuva, mutta jolla hallitukset kuitenkin perustelivat jyrkkiä toimenpiteitään.

     Parhaiden tutkijoiden ja virologien näkemyksiä ja vastuuntuntoisten lääkärien varoituksia rokotteiden ilmiselvistä haitoista ei kuunnella. Tiedettä ja kriittisiä näkemyksiä tukahdutetaan ja sensuroidaan.  Tieteellä ei asian ajajien kannalta todellakaan ole mitään väliä, päinvastoin, sehän vaarantaisi koko pimeän hankkeen. Hysterian ja pelon luominen auttaa sitä parhaiten. Tässä he ovat korruptoituneen median ja korruptoituneiden terveydenhoitojärjestelmän avulla onnistuneetkin. 

    Yhdistyneet terveydenhoidon ammattilaiset mustuttavat, että covid-19 on aikamme suurin terveyspetos koskien viruksen todellista vaarallisuutta, tehtyjä toimenpiteitä, tilastoja, testejä ja hoitoja.

https://www.globalresearch.ca/the-covid-outbreak-biggest-health-scam-of-the-21st-century-report-by-1500-health-professionals/5737838

Kiteytettynä tämä tarkoittaa, että virus ei ole lainkaan niin vaarallinen kuin väitetään, testit ovat epäluotettavia, eri maiden tartunta ja –kuolleisuuslukuja paisutellaan tarkoituksellisesti, sulkutilat eivät toimi, hengityssuojat ovat hyödyttömiä ja että rokotteet ovat väärä, vammauttava ja tappava hoitomuoto. 

      Poliitikkojen ja tiedotusvälineiden esittämät väittämät viruksen  vaarallisuudesta ovat liioiteltuja eivätkä ne perustu virologiaan. Kun virusta koskeva tieto on väärää, myös toimenpiteet sen torjumiseksi ovat vääriä, ylimitoitettuja ja vahingollisia. Globaalin talouden ja kaupan rajoittamiselle, kansantalouksien kokonaisten sektorien sulkemiselle sekä matkustus- liikkumis- ja kokoontumisrajoituksille viruksen leviämisen estämiseksi ei ole tieteellistä perustaa. Maskien käytöstä ja turvavälien säilyttämisestä ei ole voitu osoittaa olevan mitään selvää hyötyä.   

      Joukkohulluus on vallannut yhteiskunnat. Esimerkiksi on mielipuolista joukkorokottaa väestöä lievää virustautia vastaan kokeiluluontoisilla ja tappavilla rokotteilla, jotka eivät estä tartuntaa ja viruksen leviämistä. Korona toimenpiteissä on kyse kaikesta muusta paitsi ihmisten terveydestä ja virustaudin leviämisen estämisestä. 

        On häpeällistä, että Suomessakin tieteen kehdot, yliopistot, ovat muiden mukana lähteneet mukaan korona kusetukseen. Kuinka paljon ne saavat tutkimusrahaa lääketeollisuudelta?                

        Pfizerin entinen johtava tieteellinen neuvonantaja Michael Yeadon sanoo: “Koska virus on pahimmillaan hieman suurempi riski vanhoille ja sairaille kuin influenssa, ja pienempi riski lähes kaikille muille, meidän ei olisi tarvinnut tehdä mitään. Me emme tarvinneet sulkutiloja, maskeja, joukkotestaamista ja rokotteita.”  Johtavan kanadalaisen terveysasiantuntijan Dr. Roger Hodkinsonin mukaan meidän ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin suojata kaikkein haavoittuvimpia. 

        Koska pandemiaa ei ole, millekään laajoille ja jyrkille toimenpiteille ei ole mitään oikeutusta. Ne ovat täysin turhia. Niillä on pelkästään äärimmäisen vahingollinen vaikutus. Turhat toimet ovat suunnaton tappio kansantaloudelle, valtava lasku veronmaksajille, lamauttava isku kansalaisyhteiskunnalle ja suunnaton uhka demokratialle ja kansalaisoikeuksille. Rokotuskampanja on valtava isku kansanterveydelle.

       Suunnattomasti resursseja haaskataan korona humpuukiin vaikka ihmiskunnalla on lukuisia vakavia ongelmia, olemme ekokatastrofin partaalla ja elämäntapamme on täysin kestämätöntä. Johtavien länsimaiden valtaapitäville ovat aina olleet tärkeimpiä salajuonet, sodat, valloitukset ja hyväksikäyttö, mistä operaatio koronavirus on jälleen yksi esimerkki. Katso Suunnitelma ihmiskunnan orjuuttamiseksi

       Ihmiset pyritään kouluttamaan tottelevaisuuteen ja hyväksymään uusi normaali, missä  korona kriisi jatkuu vuodesta toiseen vailla perusteita ja missä sen varjolla määrätään aina uusia kammottavia toimenpiteitä. Meitä viedään kohti autoritaarista ja totalitaristista maailmaa. Meidän on tehtävä loppu tälle hulluudelle ja mielivallalle!

     Toivon että antamaani informaatiota välitetään eteenpäin ja että kirjoitustani jaetaan (esim. kopioimalla sen osoite sähköpostiviestiin).  

lähteitä

Two Fatal Errors in its Assessment of the SARS-CoV-2 Pandemic”. What SAGE Has Got Wrong By Dr. Mike Yeadon Global Research, March 26, 2021 Lockdown Sceptics 16 October 2020

The Covid Outbreak: “Biggest Health Scam of the 21st Century.” Report by 1500 Health Professionals United Health Professionals (UHP) Report By United Health Professionals Global Research, February 25, 2021

Leading Canadian Health Expert Outraged at Government Response to COVID Children’s Health Defense Global Research, November 19, 2020