Tag Archives: uskonnollisuus

Elämänviisauksia2

Uskonnollisuus on ihmisen jatkuvasti syvenevää yhteyttä tuntemattomaan ja näkymättömään.

 

Epäluottamus ja epäusko Jumalaa kohtaan ilmenee siitä, että ihmiset eivät usein lähesty häntä suoraan, vaan välittäjien, kuten kirkon ja teologisten oppirakennelmien kautta.

 

Kärsimys, jota koemme materialististen voimien vallassa, saa meidät etsimään korkeampaa olemassaolon tasoa ja korkeampaa tietoisuutta.

 

Henkisellä tiellä me etsimme ja lähestymme asteittain alkulähdettämme, koska tunnemme vastustamatonta vetovoimaa sitä kohtaan.

 

Ihmisen elämän tarkoitus ja evolutiivinen päämäärä on hänen tietoisuutensa syventyminen ja sielun ilmentyminen.

 

Valoa kohti pyrittäessä kaikki pimeä, vastustava ja karkea energia nousee väistämättä esiin.

 

Sielu toimii kokonaisvaltaisen aistin tavoin kertoen ihmiselle siitä, mikä on totta, kaunista ja hyvää, ei vain yksilön, vaan ennen kaikkea kokonaisuuden kannalta.

 

Ihminen, joka viihtyy yksinäisyydessä, voi kuulla hiljaisuuden äänen ja löytää johdatuksen.

 

Henkinen avautuminen tapahtuu kun antaudumme ehdoitta jumalalliselle.

 

Elääkseen onnellisena ihmisen tulee löytää ilo näkymättömästä. Hänen tulee rakentaa tietoisuuttaan ja käyttövälineitään niin että ne kykenevät vastaanottamaan Jumalan ehtymätöntä iloa ja rakkautta.

 

Kun ihminen irrottautuu kaikesta, mikä sitoo hänet fyysiseen tasoon, tunteiden tasoon ja mielen maailmaan, hän alkaa tuntea luonnollista vetovoimaa ylöspäin kohti sielua, henkeä ja Jumalaa.

 

Hiljaisuudessa vietetyt hetket kohottavat ihmisen tietoisuuden tasoa toimintaa varten.

 

Ihminen ei milloinkaan aisti ja tunne niin herkästi ja ole niin täynnä rakkautta, valoa ja energiaa kuin hiljaisuuden ja vetäytymisen kauden jälkeen, jolloin hän on ollut syvässä yhteydessä alkulähteeseensä.

 

Kun ihminen on välinpitämätön tunnetulle, tavoitetaan tuntematon ja näkymätön

 

Yksilön elämän todellinen tarkoitus toteutuu silloin kun hän omistautuu palvelemaan ihmiskuntaa, jumalallista suunnitelmaa ja suurta kokonaisuutta.

 

Suuri tahdonvoima saavutetaan yhdistämällä yksilöllinen tahto sielun, hengen ja Jumalan tahtoon.

 

Kuolemattomuus voidaan saavuttaa kun lakkaamme samastumassa pieneen persoonallisuuteemme ja identifioidumme suureen henkeen.

 

 

Katkelmia sisäiseltä tieltä 14

Teosofi 1 1994

Jokainen, joka ei ole täysin omahyväisyyden sokaisema, havaitsee olevansa lähes kaikessa riippuvainen maailmankaikkeuden jumalallisesta rakkaudesta, valosta ja energiasta. Kaikki psyykkiset kykymme ja fyysiset elintoimintomme riippuvat yhteydestämme laajempaan näkyvään ja näkymättömään kosmokseen. Omassa itsessämme meillä ei ole mitään perustaa.

Todella uskonnollinen ihminen nojaakin lähes kaikessa maailmankaikkeuden ohjaukseen, rytmeihin, tahtoon ja innoitukseen.

Ihminen ei voi olla elinvoimainen, aito, onnellinen ja eheä erillään alkulähteestään.

Niin kauan meidän on pyrittävä olemaan jotain kunnes oma olemisemme sulautuu korkeimman olemiseen.

Itseluottamuksemme on horjumaton silloin kun luotamme korkeampaan voimaan ja työskentelemme yhdessä sen kanssa.

Oman rajallisuutemme tiedostaminen on usein tekijä, joka saa meidät etsimään korkeampaa voimaa.

Vähälahjaisuutensa huomaaminen synnyttää nöyryyttä ja nöyryys synnyttää omistautumista, antautumista, rukousta ja meditaatiota.

Sisäinen kaipaus ja antautuminen johtavat meidät korkeimman luokse ja vetävät hänet meidän puoleemme.

Aito kasvun pyrkimys on sisäsyntyistä. Se perustuu sen tuomaan iloon ja olemuksemme laajentumiseen ja näköalojemme avartumiseen.

Mystisellä tiellä uusien henkisen kokemusten myötä meidän on luovuttava aikaisemmista otaksumista ja tunnustettava toistaiseksi tietämättömyytemme elämän mysteerin edessä.

Tietämättömyytensä tunnustaminen on viisauden löytämisen ehto.

Kulkiessamme maallisesta henkiseen elämään sydämemme joutuu usein outoon ahdistuksen ja epävarmuuden tilaan.

Siirtymä maallisesta hengelliseen olemassaoloon ei ole helppo. Kristuksen esimerkki ja salainen läsnäolo voivat tehdä sen helpommaksi.

Kun irtaudumme epäolennaisuuksista ja syvässä hiljaisuudessa puhdistumme kaikista mielen sisällöistä, koemme tyhjiön, joka punnitsee uskomme.

Kiintymys näkyvään maailmaan vetää meitä alaspäin, sitoo meidät aikaan ja estää kohoamisemme maailman yläpuolelle ajattomuuteen.

Kun emme enää ole kiintyneet itseemme tai kiinnostuneet itsestämme, kun emme enää rakasta itseämme, vaan ainoastaan totuutta ja Jumalaa, on tien kulkeminen helppoa.

Koska olemme tottuneet löytämään ilomme maallisista asioista, meidän on vaikeaa tavoittaa puhtaita henkisiä iloja.

Mitä enemmän käännymme pois maallisista kiintymysten kohteista, sitä enemmän meissä on tilaa olemisen valtavuudelle, sitä suurempi ilo ja luottamus meissä vallitsee.

Ihminen voi särkyä kääntäessään selkänsä maailmalle, mutta jumalallinen armo voi tehdä hänet jälleen eheäksi.

Elämän luontoon kuuluu, että täytymme hyvin nopeasti tyytymättömyydellä ja pyyteillä ja levottomuus saa meidät jälleen valtaansa. Syvän sisäisen hiljaisuuden kokemisen kautta saavutamme jälleen rauhan ja tyyneyden ja löydämme oman suuntamme, joka on suuren tarkoituksen määräämä.

Aito henkinen kokemus hävittää usein ”minän”. En voi sanoa, että minä koen ykseyden tai syvän hiljaisuuden. Henkisillä tasoilla ihminen on sitä mitä hän kokee.

Olemme ikuisesti nuoria silloin kun jatkuvasti kadotamme itsemme hiljaisuuteen.

Elämämme rikastuu mystisen kuoleman kautta.

Kun syvässä hiljaisuudessa olemme tyhjät tutuista merkityksistä voivat uudet ja korkeammat merkitykset tulla niiden tilalle.

Vetäytyminen ja yksin oleminen mahdollistavat sen että voimme olla avoimia ja vastaanottavaisia henkiselle maailmalle.

Kun olemme täysin tyhjät ja hengellisesti köyhät, voi korkeampi todellisuus painaa meihin jälkensä kuten sinetti pehmeään vahaan.

Kun vaalimme vastaanottavaisuutta jumalalliselle yksinäisyydessä, saamme usein kokea myös sen läsnäolon kanssakäymisessä.

Yksinäisyydessä kaikki voimamme kääntyvät helposti sisäänpäin. Vasta kun lähellämme on muita olentoja alamme säteillä ulospäin.

Mitä syvempi on yhteys sisäiseen jumaluuteemme sitä laajempaa ja kirkkaampaa voi olla ympäristöömme välittämä näkymätön säteily.

Vaikka erilliset kehot ja erilaiset ajatustavat todistavat erillisyydestämme, tämä ei kuitenkaan kumoa sitä tosiasiaa, että syvimmällä henkisellä tasolla olemme yhtä. Sekä sinä että minä ovat saman henkisen voiman ilmentymiä.

Kun jumalyhteydestä on tullut kiinteä ja pysyvä tosiasia elämässämme voimme silloin myös hetkellisesti kohottaa muut ihmiset tälle totuuden ja rauhan tasolle.

Pakene ihmisiä voidaksesi syvemmin heitä rakastaa. Etsi yksinäisyyttä kuuluaksesi syvemmin yhteen.

Syvästä sisäisestä hiljaisuudesta nousee valmius auttaa muita ja lähettää myönteisiä ja parantavia energioita maailmaan.

Rakastaessamme ja välittäessämme rakkaus parantaa myös meidät itsemme.

Valon soturi ei etsi kiitosta eikä kunniaa. Hänelle riittää se, että hänet kruunataan ylhäältä käsin.

Kun luovumme asioiden moninaisuudesta, saamme ne takaisin ykseydessä.

Sisäinen tie kirja

Katkelmia sisäiseltä tieltä 3

Teosofi 3 91

Sisäinen avautuminen on luonnollinen ihme. Sen kautta alkaa ymmärtää, että kaikki kehitys on samanlaista suurta ihmettä. Vakuutumme siitä, että kaiken kehityksen alkuperä on yliaistillisissa luonnon ja hengen voimissa. Kaikissa ilmiöissä alamme aavistaa niiden näkymätöntä alkusyytä.

Meditaatio lähtee käyntiin rakkaudesta Jumalaa ja näkymätöntä kohtaan. Tunteeton ja kylmä keskittyminen ei saa sielua avartumaan kohti henkisiä maailmoja.

Meditaatiossa ihmisen kaikki voimat ovat toiminnassa, sekä tiedostetut että tiedostamattomat, avoimet ja kätketyt energiat.

Meditaatio elvyttää ja antaa valmiuksia, toiminta vakiinnuttaa tulokset.

Onni ei perustu pelkästään harmoniaan, vaan myös muutoksiin ja ristiriitoihin.

Luovuuden, alati uudistuvan elämän tie ei voi olla suoraviivainen.

Eikö kaikkien henkisellä tiellä kohtaamiemme vastusten ja esteiden tarkoituksena ole vain saada meidät lujemmin etsimään sisäistä valoa?

Ihminen ei ole koskaan valmis, hän on aina tulemisen tilassa.

Ihminen luo ja rakentaa itseään. Hän on sekä työntekijä, työväline että työn kohde.

Itsekkyys rajoittaa ja kaventaa ihmistä. Mitä enemmän ihminen tavoittelee vain omaa etuaan, sitä köyhemmäksi muuttuu hänen sisäinen elämänsä. Epäitsekkyys taas avartaa ihmisen sielua. Raja itsen ja muiden välillä kuroutuu umpeen. Takertuminen itsekkyyteen johtuu pelosta, luullaan että sielu on riippuvainen pyyteistä ja niiden täyttämisestä.

Kun ihminen on hyvä, hän tajuaa myös maailman hyväksi. Hän on silloin lähellä Jumalaa ja voi havaita hänet. Jos ihminen on paha, hän on silloin kaukana todesta, hyvästä ja kauniista. Hän ei voi uskoa niiden olemassaoloon, koska hänellä ei ole aistia niiden havaitsemiseen.

Todellisuuden loppuun asti käsittäminen edellyttää itsensä tuntemista. Muutoin näkee maailman vain oman rakenteensa lävitse. Itsensä tunteminen on kuitenkin vaikeaa.

Filosofian ihanne nähdä ja kuvata todellisuutta kuten se on itsessään, ilman inhimillisen tajunnan vääristymiä ja rajoituksia, voi käytännössä tarkoittaa vain henkistä kasvuprosessia, jossa ihminen vapautuu itsekeskeisistä suhteistaan maailmaan.

Siinä määrin kuin ihmisessä itsessään on universaalisuutta, hän voi tiedostaa maailman universaaleja puolia.

Itsekasvatus on ehdottoman tärkeää. Se kehittää energialle hienostuneemmat käyttömuodot. Sisäisen elämän myötä vapautunut energia kuluu silloin viisaaseen toimintaan. Jos jalostumattomana saisimme käyttöömme korkeampaa energiaa, kuluttaisimme sen itsekkäästi.

Joogassa alemman persoonallisuuden on hiljennyttävä ja kaikkien pyyteiden, jopa valaistumisen pyyteenkin, on vaiettava. Ihmisen on ponnisteltava, mutta samalla hänen on nöyränä odotettava.

Onnellisuus on suurelta osin sisäinen, tahdosta riippumaton tila. Tietoisuus saa silloin voimaa itsestään eikä se ole riippuvainen mistään ulkopuolisesta.

Ulkoinen sopusointu ja harmonia elämäntavassa edesauttavat saavuttamaan sisäistä harmoniaa mietiskelyssä.

Ihminen on itselleen salaisuus, jooga on avain. Se vie häntä kohti tietoa. Mutta tuo tieto on vihkimyksen oven takana, joka täytyy ensin osata aukaista.

Ihminen on kuin koko maailmankaikkeutta käsittelevä kirja. Se täytyy vain avata ja sitä on opittava lukemaan. Osaan sisältyy kokonaisuus. Universaali ilmenee yksilössä. Kuten alhaalla, niin myös ylhäällä.

Henkisellä tiellä tulemme pimeydestä valoon, mutta se johdattaakin meidät syvyyteen.

On tärkeää uskoa joogatiehen ja korkeampiin voimiin. Ilman luottamusta meditaatio on mahdotonta. Luottamuksen korkein ilmaus on: ”tapahtukoon sinun tahtosi”.

Mystikon tehtävänä on vaalia vastaanottimensa puhtautta ja tuoda henkinen energia alas näkyvään maailmaan.

Maailma on hyvin paradoksaalinen paikka. Paradoksi syntyy näkyvän maailman ja vain aavistetun, näkymättömän välisestä suhteesta. Jos alamme kuunnella näkymätöntä, eikö ole vaarana, että joudumme haaksirikkoon, putoamme tyhjyyteen?

Maallisessa elämässä työmme perustuu varmoihin käsityksiin toimintamme tuloksista ja maailman laeista. Uskonnollisuus taas on tuntemattoman tavoittelua, vain aavistetun etsimistä.

Aitoon uskontoon sisältyy pyrkimys transkendenssiin ja ihmisen rajojen ylittämiseen. Siihen ihminen on kuitenkin vielä usein liian pelokas ja maalliseen takertunut. Hauraan sielun täytyy vielä kypsyä ennen kuin se voi kohdata perimmäisen todellisuuden.

Tiedostaessamme mistä aineksista olemme tehdyt, häviää kaikki tekopyhyys.

Mitä on kärsimys? Se on unitila. Henki ei silloin valaise riittävästi ja puhtaalla energiallaan tyydytä ihmistä sisäisesti.

Valaistuminen on hereilläoloa, valppautta, itsetietoisuutta.

Kun henki ei valaise, silloin ihmisen alempi luonto saa helposti vallan. Hän uskoo silloin kaiken arvokkaan löytyvän ulkopuoleltaan, aistien kohteista.

Paheellinen elämä, juoppous, rikollisuus, ahneus ja itsekkyys ovat unitilaa.

Kun henkinen persoonallisuus ottaa meissä herruuden vietit hellittävät, tunteet tasapainottuvat ja keskittyminen tulee helpommaksi.

Elääkseen onnellisena ihmisen tulee löytää ilo itsestään. Hänen tulee rakentaa itselleen välineet vastaanottaa taivaallista leipää, Jumalan ehtymätöntä iloa ja rakkautta.

Kuinka paljon olemme rakastaneet, eikö se ole moraalisen ja henkisen kehityksemme mitta?

Viisas antaa rakkauden virrata lävitseen kohti toisia, siksi se yhä uudelleen palaa hänen luokseen. Suuri sielu on valmis antamaan, siksi häneltä ei koskaan puutu mitään.

Maailma voi näyttää kylmältä ja rakkaudettomalta paikalta. Se on sitä vain silloin kun meillä ei ole uskoa itseemme eikä halua antaa.

Ilman suoraa ja rehellistä suhdetta itseemme ei voi olla suoraa ja rehellistä suhdetta toisiin.

Auktoriteettiin nojautuen ihminen ei voi koskaan löytää elämänsä luovaa keskusta. Mikäli toiminta ei kumpua syvältä meistä, sillä ei ole mitään sielua kasvattavaa voimaa.

Jooga on paluuta harmoniaan. Tie kulkee kieltäymysten kautta alkutilaan, alkuharmoniaan. Löytääksemme korkeamman itsemme, meidän on uhrattava alempi persoonallisuutemme. Todellisuudessa kaikki kehitys on kuitenkin antaumuksen ja itsensä myöntämisen virrassa etenevää Jumalan lähestymistä.

Jumala vai usko?

Vartija 1 / 05

Usko Jumalaan on merkki siitä, että ihminen ei ole löytänyt Jumalaa.

Monet kristillisyyden muodot tukevat käytännössä sovinnaisuutta, elämätöntä elämää, onnen lykkäämistä ja inhimillisten tarpeiden tukahduttamista tuonpuoleisen, yliluonnollisen pelastuksen harhan varjolla.

Luonnolliset vaistot ja tarpeet pakottavat meidät elämään tässä maailmassa, löytämään elämästä iloa ja tyydytystä. Jos kiellämme elämän perusvaistoja, alamme voida huonosti.

Usko persoonalliseen Jumalaan on uskoa puolueelliseen Jumalaan, joka auttaa niitä jotka tuntevat hänet ja palvovat häntä ja ovat läheisessä suhteessa häneen.

Vanhan testamentin Jahve muistuttaa diktaattoria, johon on uskottava ja jota on jatkuvasti ylistettävä ja toteltava, jotta hän pysyisi hyvällä tuulella eikä räjähtäisi raivoon ja antaisi esimakua helvetistä.

Nykyään, uuden tiedon ja kokemuksen valossa, pitäisi luoda kokonaan uusi Jumala, eikä hyväksyä sitä muinaista Jumalaa, joka on syntynyt pelosta ja taikauskosta ja luotu tiedostamattomasti.

Ikuisuuden kaipuu on usein vain kaunisteltu nimitys sille, että ihminen on pettynyt ja tyytymätön elämäänsä.

Maailmankaikkeuden syvyyden ja salaperäisyyden edessä voi tuntea hartautta ilman Jumala käsitettäkin.

Sama henki ja sama Jumala asuvat niin uskovaisissa kuin ateisteissakin, niin kristityissä, muslimeissa kuin hinduissakin.

Jumala on kaikkialla ja kaikilla on enemmän tai vähemmän välitön, suora yhteys Jumalaan, tai sitten ei ole mieltä puhua Jumalasta lainkaan.