Uusi maailmanjärjestys

  Kapitalismi on viidensadan vuoden kuluessa kehittynyt, kasvanut ja laajentunut maailmanlaajuiseksi. Valta ja varallisuus ovat keskittyneet, riistorakenteet ovat kiinteytyneet, suuryhtiövalta on heikentänyt demokratiaa ja kansalaisoikeuksia. Covid-19 petos on yritys edelleen lujittaa järjestelmää, viedä kapitalismia vielä askel pidemmälle, lopettaa hyvinvointivaltio ja oikeusvaltio ja pyyhkiä pois demokratia. Käynnissä on suuri poliittinen hanke, yritys lopulliseen vallankaappaukseen, uuden maailmanjärjestyksen, maailmanlaajuisen totalitarismin perustamiseksi.  

       Tämän salakavalan hankkeen arkkitehtejä ja toimeenpanijoita ovat laajasti katsoen finanssi-, rahoitus- ja pankkisektori, lääketeollisuus, IT ala, turvallisuuskoneisto, tiedustelupalvelut, sotateollinen ryhmittymä, energiateollisuus sekä yritysmedia. Takana ovat siis ne, jotka ovat kriisistä eniten hyötyneet ja hyötyvät. Ne ovat kasvattaneet varallisuuttaan ennen näkemättömästi samalla kun konkurssiaallot ja joukkotyöttömyys ovat koetelleet keskiluokkaa ja työväenluokkaa. Vastuussa ovat myös samat tahot, kuten Maailman talousfoorumi ja Maailmanpankki, jotka olivat mukana Event 20 pandemiaharjoituksessa ja monissa muissa vastaavissa harjoituksissa. Läsnä oli myös Kiinan hallitus. Kiina on siis juonessa mukana

       Hyökkäyksen perimmäisenä tarkoituksena on selvästi luoda ns. uusi maailmanjärjestys, perustaa kansallisvaltioiden yläpuolella oleva totalitaristinen maailmanhallinto, kumota eri maiden itsemäärääminen, kieltää niiden perustuslait, kaventaa ihmisoikeuksia ja kansalaisoikeuksia, lyödä vasemmisto lopullisesti ja perustaa maailman talousfoorumin kaavailema teknofasistinen yhteiskunta.   

     Korona kriisi on etukäteen suunniteltu ja hyvin harjoiteltu CIAn johtama sotaoperaatio hävittää maailman maista demokraattinen hallintomalli ja perustaa globaali tyrannia pakkorokotuksineen. 

     Sodan tarkoituksena on tuhota yhteiskunta ja sen normaalit toiminnat: kansalaisyhteiskunta, sosiaaliset suhteet, yhteisöllisyys, kansantalous,  elinkeinot, yrittäjyys ja perinteet. 

      Maailmanlaajuisen vallankaappauksen päämääränä on hävittää demokratiat, jyrätä perustuslait, viedä kansalaisoikeudet ja muuttaa lainsäädäntöä yhä autoritaarisemmaksi.

    Totalitarismi on omistavan ja hallitsevan luokan jäsenille ihanteellinen yhteiskuntamalli, koska siinä he voivat päättää kaikista asioista kansalaisten häiritsemättä.

           Maailman talousfoorumin suuri uudelleenasetus  

        Maailman talousfoorumi ja sen takana olevat tahot ovat selkeästi sanoneet pyrkivänsä luomaan uudenlaisen, korona kriisin jälkeisen yhteiskunnan. Sitä ennen entinen pitää tuhota. Hyvin läpinäkyvää. Tarvitaan muka suuri uudelleen asetus, uudelleen järjestely. Heidän suunnittelemansa uusi uljas teknofasistinen yhteiskunta ei ole vapaita ihmisiä, vaan orjia varten. 

         Maailman talousfoorumin ajama suuri uudelleen asetus on yhtä kuin totalitaarinen uusi maailmanjärjestys. Siinä globalisaatiota halutaan edelleen syventää, viedä se äärimmilleen. Se tulisi olemaan äärimmilleen vietyä kapitalismia ja suuryhtiövaltaa. Ohjelmaan kuuluu demokratian hävittäminen, kansallisvaltioiden ja niiden itsemääräämisen poistaminen ja rajojen avaaminen. Kaikista maista on määrä tulla banaanitasavaltoja, heikkoja valtioita vailla itsemääräämistä.  

         Kansallisten hallitusten paikan ottaa maailman hallinto, jossa päättävät ulkoapäin asetetut johtajat, finanssi eliitti, Wall Street, pieni joukko jättimäisiä yritysryppäitä kuten öljy- ja energiateollisuus, yritysmedia, tietotekniikka ala, lääketeollisuus sekä sotateollinen ryhmittymä.

         Järjestelmän ylläpitämiseen tarvitaan fasistinen ja totalitaarinen poliisijärjestys. Siihen sisältyvät kansalaisoikeuksien pysyvät rajoitukset sekä väestön täydellinen hallinta ja valvonta.

      kaikkien maiden kansalaisista tulee kolmannen maailman kansalaisia

       On turha kuvitella, että uusi maailmanjärjestys voisi koskaan kunnioittaa ihmisoikeuksia ja palvella kansalaisia, tuoda meille paremman tulevaisuuden ja maailman. Kun sen rakentaminen aloitetaan valheella ja ihmisarvon polkemisella myös jatko tulee olemaan samaa. Järjestelmässä, jonka luominen alkaa rikoksella ihmisyyttä vastaan, kansanmurhilla ja sotarikoksilla, kansalaiset eivät koskaan olisi mitään muuta kuin alamaisia ja orjia, ei täysivaltaisia kansalaisia. Kun nyt kaikki korona kriisiin liittyvä on valhetta ja petosta niin elämä sellaisessa järjestelmässä tulisi olemaan kuin George Orwellin romaanissa 1984, missä totuus ja valhe kääntyvät päälaelleen ja missä vankeus on vapautta. Uudessa maailmanjärjestyksessä harvat ja valitut omistavat kaiken ja päättävät kaikesta. Hallitusten tehtävänä on heidän toiveidensa toteuttaminen, kansalaisten tehtävänä on heidän määräystensä noudattaminen. Kansalaisten osana on ”olla onnellinen omistamatta mitään”. Luvattu onni on tietenkin valhetta. Elämä sellaisessa yhteiskunnassa tulisi olemaan äärimmäistä hyväksikäyttöä ja riistoa, manipulaatiota ja orjuuttamista. Vapaita tulisi olemaan enää ainoastaan 1 %, omistava ja hallitseva luokka.  

        Rokote on esimerkki siitä miten homma tulee jatkossa toimimaan. Globaalien suuryritysten säätelemättömät ja vahingolliset tuotteet tuputetaan kansalaisille valheiden saattelemana. Lääkeyhtiöt kaappaavat entistä vahvemmin haltuunsa lääketieteen koulutuksen ja terveydenhoidon mukaan lukien lasten ja vanhusten hoidon. Suuryhtiöt ohjaavat yhä enemmän koulutusjärjestelmäämme. Valtion laitokset muovataan palvelemaan ylikansallista kapitalistista eliittiä. Mediaa tulee luonnehtimaan äärimmäinen manipulaatio ja mainonta. Aito tiede ja lääketiede joutuvat marginaaliin. Päämääränä on hallinnon diktatuuri, taloudellinen diktatuuri, lääketieteellinen diktatuuri, mediadiktatuuri ja teknokraattinen diktatuuri.      

      Olemme jo nyt kuin entisten siirtomaiden asukkaita. Meitä kohdellaan niin kuin läntiset valloittajat kohtelivat ja edelleen kohtelevat maiden alkuasukkaita. Rikkaiden länsimaiden järjestämät lääketieteelliset kokeilut ja joukkomurhat ovat aina olleet arkipäivää kehitysmaissa. Bill Gatesin vuosikymmeniä toteuttamat rokotusohjelmat siellä ilmentävät edelleen tätä äärimmäistä hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja rasismia. Nyt se tullut tännekin. Kaavaillussa uudessa maailmanjärjestyksessä kaikkien maiden kansalaisista tulee kolmannen maailman kansalaisia, joita kohdellaan ihan miten tahansa. Yhtiökolonialismista tulee normi.  

        Mukautumalla ja alistumalla korona mielivaltaan varmistamme sen että me ja jälkeläisemme tulevat olemaan ainoastaan hyväksikäytön kohteita, alempaa luokkaa ilman oikeuksia.      

Is this true or scifi horror movie?

       Terveisiä maailmanlaajuisesta koronatoimien vastaisesta mielenosoituksesta Helsingistä 22.1. Meitä saapui maakunnista noin viisi bussillista. Osallistujia oli arviolta neljä tuhatta. Lisäksi monissa kaupungeissa kuten Jyväskylässä järjestettiin samaan aikaan omat mielenosoitukset. Tämä kirjoituksen luettuanne halunnette liittyä mukaan tuleviin.  Varoitus. Tulette varmaan järkyttymään kuten minäkin kirjoituksen sisällöstä.      

      Almost two weeks my feelings have been in quite tumultuous. I have been in shock, horrified. I have been crying in many evenings and days. Even during demonstration I was in tears at times. Also during writing this article same has continued at times. After getting acquainted intensively and more thorough to what is going on, the magnitude and seriousness of the ongoing biological and chemical attack has dawned to me. (One week I have every evening visited Aryana Loves website https://ambassadorlove.wordpress.com/ ).                      

I have also been allmost paranoidic. I have been very worried about in which measure vaccinated spread self-replicating and self-spreading poisons and viruses around them and contaminate others. What all products and groceries contain graphene surprise as part of ongoing biological attack? During the demonstration buss trip in a brake I sought from the forest pine and spruce needles to bite as a medicine.   

      I looked horrified around me. How many unknowingly wear extremely poisonous nano masks or have taken a nano vaccination portrayed as a corona test? I waked to the use of graphene and nanotechnology just some time ago. A week ago I did not know anything about nanoworms, nanoantennas, nanobots and nanorobots. In addition to vaccines also tests and masks can contain them. http://uusiaika.com/2022/01/21/biologinen-sota-rokotteilla-testeilla-ja-maskeilla/

      On ollut äärimmäisen järkyttävää havaita, että elämme hyvin nopean siirtymän jälkeen jo täysin fasistisessa yhteiskunnassa. Ja feikki pandemia oli salajuoni sen perustamiseksi!

http://uusiaika.com/2021/04/20/korona-totalitarismi/

         Miekkarireissun jälkeen minua odotti kotona vielä Viides kolonna (La Quinta Columna) tutkimusryhmän video. Sen esittelyn perusteella pelotti jo mitä sieltä paljastuisi. Sen sisällöstä kerron vähän myöhemmin. Shokki ja järkytys toisensa perään! Olen yrittänyt käsitellä asioita sisälläni enkä ole vieläkään saavuttanut rauhaa ja tasapainoa.

                              genetic modification and cloning

        I was revealed too that corona vaccines really irrevocable modify human genes. In THL pages it claimed that mrna vaccines do not affect human genes because their target is mrna and not dna. It is deceitful to speak about vaccines in question of nanotechnological genetic manipulation. It is not geneteraphy either because vaccines are not intended to heal anything, they are administered to fully healthy people. It is genetic modification which is done whithout telling it to participants. Government and health officials misled us.

      Aryana Love tells that patents reveals that all corona vaccines modify human genes, delete genes and replace them with other genes taken from animals, insects or who knows from what organisms. It is cloning, mixing of genes of different species.  

Kansalaisaloite palvelussa oli esitys GMO organismien kieltämiseksi rokotteissa. Ja niitäkin ne sisältävät. Paljon vakavampi asia on, että rokotteen kautta ihmisestä tulee GMO. Sanon tämän siltä pohjalta miltä tietojeni valossa näyttää ja mitä pelkään. En ole ehtinyt vielä tutkia asiaa tarkemmin.   

      Biofasistien julkilausuttuna tavoitteena on luoda uusi geenimuunneltu ihmisrotu. Perimmäisenä päämääränä näyttää olevan tehdä ihmisestä patentoitava organismi, joka on patentin haltijan omaisuutta, joka ei ole enää ihminen ja jolla ei myöskään ole ihmisoikeuksia.  Tämä on palaamista orjuuden aikaan uudessa bioteknologisessa muodossa. Geenien muokkauksen kautta tapahtuu ihmisen häpäisy, murha ja ihmisarvon täysi tallaaminen.       

                    Fifth column (La Quinta Columna) video

      I looked once multiscientific research groups La Quinta Columnas video understanding part of it.

https://odysee.com/@laquintacolumna:8/ELORIGENDELACOVID19YPROP%C3%93SITOFINAL:0

Tiivistän sen pääkohdat. Rokoteseerumeiden pääaineosa on grafeiini, josta kaikki nanotekniikka koostuu. Aineella on yhtymistaipumus aivoihin ja selkäytimeen, koska ne ovat sähköisiä. Se luo keinotekoisen hermoverkon, joka yhdistyy aivojen neuroniverkkoon. Aine vetää ympäristöstä sähköä ja voimistaa sitä.   

       Tutkijoiden mukaan covid-19 sairauden aiheuttaja on grafeenioksidi. Aineen vaikutus vahvistuu, verkkojen, antennien ja mikroaalto lähteiden läheisyydessä, missä lukuisat kuolemat ovat tapahtuneet. Ennen ”pandemiaa” ainetta ilmeisesti käytettiin jo influenssa rokotteissa.  

      Monet tekniset yksityiskohdat ohittaen grafeeni yhdistää ihmisen tietoverkkoon, 4 / 5 G verkkoon ja edelleen tekoälyyn. Tekniikalla voidaan havainnoida aivotoimintaa ja kerätä dataa aivoista. Se välitetään rokotetuista palvelimille, joista se siirtyy suureen tekoälykoneeseen, jonka omistaja on luultavasti Elon Musk. Tuloksena on koneeseen kytketty ja koneesta riippuvainen ihminen, jonka tunne itsestä, itsenäisyys ja vapaa tahto ovat heikennetyt. Hankkeesta on meille kerrottu nimityksillä transhumanismi, ihminen 2.0  ja 2045 avatar projekti.                    

        Keho reagoi grafeeniin patogeenina. Grafeeni ja sen laukaisema piikkiproteiinin tuotanto aiheuttavat yhdessä niin pitkän listan erilaisia sairauksia, että en jaksa kirjoittaa niitä. Ryhmän tutkijoiden mukaan tietyn pisteen jälkeen immuunijärjestelmä romahtaa ja aiheuttaa solumyrkky myrskyn. Pirullisen hankkeen tarkoituksena on toteuttaa YK agenda 2030  ja vähentää maapallon väkilukua käyttämällä grafeenia ja verkko säteilyä. La Quinta Columnan tutkijat paljastivat tämän suunnattoman rikoksen ihmisyyttä vastaan.  

                                  transhumanistinen ihmiskoe

Rokotetuilla on siis kunnia osallistua ihmiskokeeseen, missä pyritään kehittämään transhumanistinen geenimuokattu hypridi, ihminen 2.0, jota Klaus Schwab kutsuu demoksi. Oliko myös lasten koulukirjoissa jo jotain tästä? Oli sanoinkuvaamaton järkytys käsittää, että tälläista toteutetaan jo täydellä vauhdilla. Se on tehty salakavalasti tietämättämme ja ilman rokotettujen tietoista suostumusta. Tavoitteena näyttää olevan rokottaa mahdollisimman monet tavalla tai toisella ja kytkeä heidät helvetinkoneeseen heidän aivojensa, mielensä ja sielujensa hallitsemiseksi. Onko tämä saatanapalvontaa?

  Me Suomen (ja muiden maiden) kansalaiset pääsemme seuraamaan tätä ihmiskoetta tuttaviemme, sukulaistemme, läheistemme, naapureidemme ja heidän lastensa kautta. Miten heille käy? Kuinka monet sairastuvat, vammautuvat ja kuolevat? Hautajaisia on odotettavissa.  

                                          uusi orjuus

      Tarkoituksena näyttää olevan luoda orjarotu, tehdä ihmisistä kloonattuja ja patentoituvia orjia. Tuttua. Sama kristittyjen länsimaiden johtajien perustama orjuuden käytäntö esiintyy nyt uudessa, uuden tekniikan ajan asussa. Orjuus on siis palautettu ja hallitusten puolesta hyväksytty uudessa teknofasistisessa järjestelmässämme. Onko tämä kaikki totta vai tieteiskauhuelokuvaa? 

                agenda 2030 ja maapallon väkiluvun vähentäminen

       Nousseet kuolintilastot Suomessa ja maailmalla kertovat, että maailman väkiluvun vähentäminen mainituin keinoin etenee hyvin. Väestömäärän vähentäminen on eugenikkojen kuten Bill Gatesin julkilausuttu tavoite. Erässä haastattelussa hän sanoi, että rokote on lopullinen ratkaisu käyttäen samaa ilmausta kuin Hitler juutalaisten kansanmurhasta. Rokotteiden on todettu aiheuttavan hedelmättömyyttä. Aryana Love arvelee, että jos rokotetut onnistuvat jatkamaan sukua, jälkeläiset eivät tule olemaan normaaleja. Todennäköisesti rokotettujen sukulinja sammuu. Agenda 2030ta toteutetaan siis joukkomurhaamalla ihmisiä rokotteilla ja myös epäsuorasti muilla koronatoimilla kuten taloussuluilla sen sijaan että esim.  YKn kautta sivistyneesti eri valtioiden välillä sovittaisi pitkän tähtäimen ohjelmista, yhden lapsen politiikasta yms..

                         moninkertainen  rikos

       Rikos ihmisyyttä vastaan on rikos ihmisyyttä vastaan, kansanmurha on kansanmurha, sotarikos on sotarikos niin kuin voimassa olevat valtioiden allekirjoittamat sopimukset ne määrittelevät. Näitä rikoksia ei lievitä se, että takana väitetään olevan hyvä tarkoitus vähentää maapallon väestömäärää ja toteuttaa YK agendaa. Silloinhan mikä tahansa murhaaminen (ja siinä sivussa uhrin omaisuuden haltuunotto) olisi hyväksyttävää. Silloinhan esimerkiksi hallituksen jäsenen tappamien olisi oikein, koska siten auttaisimme pelastamaan planeetan.  

                    lakien ja sopimusten rikkominen

      Tässä suunnattomassa rikoksessa on kerralla rikottu niin paljon kansainvälisiä ja kansallisia sopimuksia, sääntöjä ja lakeja, että en suoralta kädeltä pysty mainitsemaan niistä kuin osan. Niitä ovat esimerkiksi ihmiskokeiden vastainen sopimus ja bioaseet kieltävä sopimus. Perustuslaki, ihmisoikeudet, kansalaisoikeudet ja lasten oikeudet on poljettu maahan. Varovaisuusperiaate ja tietoon perustuva suostumus on kokonaan pyyhitty yli.

        Presidentti ja hallituksen, puolustusvoimien ja tiedustelupalvelun avainhahmot ovat varmasti alusta saakka tienneet mitä tuleman pitää. Siksi varmaan Niinistö kuulemma halusikin korjata sotarikoksen rangaistuskäytäntöä, ettei itse joutuisi tuomiolle. Kunpa näkisin sen tuomiopäivän!  Nurenberg 2 ja muut oikeusjutut ovat tulossa. Suomessa on tehty laaja rikosilmoitus ja siihen voi osallistua oheisen linkin kautta.

https://koronarealistit.com/liity-mukaan-rikosilmoitukseen-lue-ohjeet-tasta/

Tekijät on saatava vastuuseen!      

     koronarokote on nano- ja geeniteknologialla ja superbakteereilla ladattu bioase

        Korona rokote on sanoinkuvaamaton saatanallinen keksintö, sekoitus monia erilaisia tekniikoita ihmisen häpäisemiseksi, sairastuttamiseksi, tappamiseksi ja orjuuttamiseksi.  Kenellekään ei ole kerrottu mitään, kaikki on tehty salakavalasti ilman suostumustamme. Hallituksen jäsenet ja terveysviranomaiset ovat sotarikollisia nyt ja heidät on saatava vastuuseen!

       Näitä paholaismaisia keksintöjä on väitetty rokotteiksi, vaikka ne ovat nanoteknologiaa sisältäviä ihmisen geenejä muokkaavia bioaseita. Kaiken lisäksi niissä on vielä kytkentä tekoälylaitteeseen, jonka kautta ihmisen aivotoimintaa voidaan kartoittaa ja hallita ympäri vuorokauden. Koronarokote on nano- ja geeniteknologialla ja superbakteereilla ladattu bioase.

        Sotateollisuus, CIA, armeija, lääketeollisuus, bioteknologia ja tietotekniikka alat ovat yhdistäneet voimansa ja kehittäneet tämän biojoukkotuhoaseen. Lääkeyhtiöt kuten Pfifer ovat tehneet rokotteissa käytössä olevien virusten ja bakteerien gain of function tutkimukset niiden vaarallisuuden lisäämiseksi yhdessä CIAn ja Yhdysvaltojen armeijan kanssa. Korona testissä käytettävä Darpa Hydrogel on Yhdysvaltojen puolustusosaston patentoima. Aikaisemmin kerrotun lisäksi rokotteet sisältävät tietojeni mukaan vielä muutakin jäljitys-, vakoilu- ja valvontateknologiaa.  

    hallituksen rokotesopimus ja aivopesukampanja verorahoillamme

       Tällaisen ”rokotteen” hallitus osti verorahoillamme salatulla vastapuolen kaikki ehdot sanelemalla sopimuksella meille kansalaisille mukaan lukien lapset annettavaksi. Vaikka harvoille korona tauteihin vakavasti sairastuneille olisi halpoja toimivia lääkkeitä, koko terveelle väestölle hankitaan miljoonia peruuttamattomasti elämiä tuhoavia, vammauttavia ja tappavia bioaseita.

        Ylikansallista kapitalistista eliittimafiaa palvelevat ja juonessa mukana olevat poliitikot eivät tietenkään itse ota mitään oikeita rokotteita vaan korkeintaan placebo suolaliuosta. Niitä ei ole tarkoitettu heidän perheilleen eikä suvulleen vaan ainoastaan hallittaville, tietämättömille, alempi arvoisille ja pahaa aavistamattomille massoille. Kansanedustajien pelottelun, manipulaation ja esimerkin vuoksi pitämät maskit ovat tuskin samoja kuin kansalaisille jaettavat äärimmäisen myrkylliset nanomaskit.

         Verorahoilla maksettu THL ja myös verorahoin kustannettu YLE yhdessä muun valtavirtamedian ja valotaulutiedotuksen kanssa huolehtivat armottomasta aivopesu, mainonta ja valehtelu kampanjasta. Se on psykologista sodankäyntiä osana kansaamme kohdistettua hybridisotaa.    

       Verorahoilla kustannettu terveydenhoitojärjestelmämme hoitaa myrkkypiikkien jakelun äärimmäisen tehokkaasti ja koulutkin osallistuvat. Myös rokotevauriot maksamme me veronmaksajat. Ja erilaisella kikkailuilla (esim. rokotetut lasketaan rokottamattomiksi määrätyksi ajaksi) tilastoja vääristellään ja on vääristelty aivan ”pandemian” alusta saakka. Lääkeyhtiö eivät maksa mitään. Voiko kierompaa enää olla? Jos hallitukset eivät tukisi niitä, ne olisivat menneet korvaushakemusten ja oikeusjuttujen takia konkurssiin ajat sitten, mikäli olisi pelkästään hyvä.

     Rokotteiden jakelun aloituspäivästä pitää tehdä kansanmurhan muistopäivä varoitukseksi tuleville sukupolville!

                   järjestelmän korruptio sinetöi salaliitot

        Tämä salaliittoteoria on kutakuinkin tosi. Monet varmaan kysyvät miten tällainen valtava huijaus ja rikos ovat mahdolliset?  Koska järjestelmä on valmiiksi jo niin läpimätä ja korruptoitunut. Siksi tämä seuraava askel voitiin ottaa niin kitkattomasti. Ja olihan vastaava suuren luokan operaatio toteutettu pari vuosikymmentä sitten New Yorkin terrori iskussa ja sen jälkeisessä terrorismin vastaisessa sodassa. Molemmissa kaava on täysin sama. Järjestetään itse suuri uhka (terrori isku, pandemia), jota (muka) torjumalla päästetään peto irti ja aletaan toteuttaa valtaapitävien etukäteen omaksi edukseen suunnittelemia hankkeita.            

         Aikaisemmin kuvatun kaltaista äärimmäistä julmuutta ja pahuutta esiintyy yleensä vain sodissa. Paluuta normaaliin ei enää ole. Sota on syttynyt! Lue lisää http://uusiaika.com/2022/02/21/sota-on-syttynyt/

     Vielä lopuksi. Ei kannata menettää toivoaan. Jos olet ottanut rokotteen ja olet nyt hyvin huolissasi tai huomaat outoja oireita, voit ottaa yhteyttä Dr. Ariyana Loveen (linkki kirjoituksen alussa). Hän saattaa pystyä auttamaan.

Toivon että viestiäni jaetaan eteenpäin. Kirjoitustani voi jakaa kopioimalla sähköpostiviestiin sen osoite  http://uusiaika.com/2022/01/30/onko-tama-totta-vai-tieteiskauhuelokuvaa/