Tag Archives: nöyryys

Katkelmia sisäiseltä tieltä 4

 

Teosofi 6 1991

Jooga on alemman energian uhraamista, olkoonpa se mentaalista, vitaalista tai fyysistä, korkeammalle tietoisuudelle. Kun alempi olemus meissä hiljenee, korkeampi tulee taustalta eteen ja hallitsevaksi.

Polulla kulkijan tulisi oppia säästämään energiaa. Energia on parempi pitää itsellään ja kääntää sisäänpäin kuin haaskata sitä turhuuksiin.

Ulkoisen asioiden jano on perimmältään itsen löytämisen janoa. Elämän kiihko on todellisuudessa itsen toteuttamisen kiihkoa.

Henkisen elämän tavoitteena on yhdistää tavanomainen pinnallinen olemuksemme elämän syvään ja pohjattomaan olemiseen ja tietoisuuteen.

Kun syvempi olemisen virta sulauttaa itseensä vähäisemmät elämän- ja mielenliikkeemme, tunnemme ylimaallista rauhaa ja harmoniaa.

Kiintymys katoavaan ja rajalliseen ruokkii turvallisuuden tunnettamme. Katoavasta ja rajallisesta emme kuitenkaan voi löytää varmuutta. Mielen luomissa muodoissa ei myöskään ole mitään pysyvää. Katoamaton on mielen, ajatusten ja kaiken muodon omaavan tuolla puolen.

Rakkautemme ja pyrkimyksemme voi kohdistua joko rajalliseen tai rajattomaan. Pyrkimys rajallisten asioiden omistamiseen antaa meille välitöntä tyydytystä, mutta samalla se tekee meidät sidonnaisiksi. Rajatonta taas voimme tavoitella vain rajallisista mielikuvistamme luopumalla. Sillä tavoin puhdistunut ja vapautunut mieli on valmis suuntautumaan kohti sisäistä kauneutta ja äärettömyyttä.

Elämänvoima hallitsee fyysistä ruumista, näitä molempia käskee mieli. Mielen hallitsema ihminen on jo astunut luonnon valtakunnasta vapauden valtakuntaan. Mieli ei kuitenkaan ole korkeinta ihmisessä, vaan sitä korkeampi on sielu. Kun sielu tulee vallitsevaksi, se merkitsee gnostisen evoluution alkua ja nousemista yhä korkeammalle hengen kirkkauksiin ja laajuuksiin.

Ensimmäinen suuri tehtävä etsijän henkisessä elämässä on tulla tietoiseksi sielustaan ja tehdä siitä elämänsä johtaja. Sielu ei useinkaan ole tietoinen itsestään fyysisellä tasolla, sillä se on vain salainen, ei tiedostettu ohjaajamme.

Ruumis, elämä ja mieli ovat katoavia, sielu on kuolematon.

Mystinen rakkaus Jumalaan on vaativaa eikä salli kompromisseja, siksi tiemme alussa usein kartamme sitä.

Kun persoonallinen rakkautemme sisäistä jumaluutta kohtaan muuttuu persoonattomaksi, opimme luonnollisesti ja spontaanisti antautumaan sille.

Tyyneys ja myrsky, vuoksi ja luode muodostavat peruskokemukset joogan mystisellä polulla. Olemme kaikki kosmisen rytmillisen kiertokulun osia. Tiedostamme sitä kuitenkin vain tietyiltä osin. Oppilas taas tulee vähitellen ytimiään myöten tietoiseksi kosmillisista laeista ja voimista.

Kaikki elämä on yhtä. Erillisyys on harhaa. Nämä voivat tuntua abstraktisilta totuuksilta. Kaikessa olemassa olevassa, atomista tähtisumuun, asuu kuitenkin sielu, ja sielut ovat yhtä ylisielun kanssa.

Mielen vapaus syntyy tiedosta, että ego on vain rajallinen muodostuma. Siksi kiintymys siihen häviää luonnollisesti.

Itsensä oivaltanut mieli pysyttelee alituisesti alkulähteellään, puhtaan tietoisuuden rajattomuudessa.

Etäisyyden säilyttäminen tunteisiinsa, ajatuksiinsa ja koko persoonaansa nähden, erityisesti silloin kun ne eivät ole aktiivisesti käytössä, merkitsee jumalallisen kontemplaation alkua.

Kontemplaatiossa mieli kääntyy fyysisistä muodoista, mielen ja tunteiden kiintymyksistä ja rajoituksista niiden tuolle puolen hengen alkuperäiseen vapauteen ja äärettömyyteen.

Ajallisen uhraaminen ikuiselle, katoavan katoamattomalle, siinä on joogan ydin. Mieli ja tunteet, kaikki alemman persoonallisuuden energia on uhrattava niiden sisäiselle jumaluudelle. Siten ne vapautuvat vieraantuneisuudestaan ja löytävät todellisen olemuksensa jumalallisessa olemisessa, tietoisuudessa ja autuudessa. Tämä edellyttää mielen hiljaisuutta ja tarkkaavuutta kaikissa toimissamme ja asteittaista vapautumista luomistamme mekaanisista toimintamalleista.

Kärsimys aiheutuu aina suhteestamme johonkin katoavaan ja rajalliseen, ollessamme sidonnaisia tai pyrkiessämme vapautumaan sidonnaisuudestamme.

Pidämme sisäistä tuskaa pahana, vaikka usein se on valmistusvaihe hengen suuremmalle valolle. Kärsimys tekee hiljaiseksi ja usein henki saapuu luoksemme juuri hiljaisuudessa.

Mielen hiljentyminen on vapautta alemmasta itsestä ja karmallisista muodostelmista.

Täydellisessä hiljaisuudessa ja tyhjyydessä voimme tulla vastaanottavaiseksi universumin korkeammille laaduille ja energioille, jotka eivät tunne kärsimystä tai rajoituksia. Kun tyhjyys ylitetään, tavoitetaan ykseys ja sympatia kaiken olemassa olevan kanssa.

Kohotessamme hiljaisuuteen alempi itsemme saattaa aluksi tulla surulliseksi, sillä sen on hellitettävä omista elämänvaatimuksistaan. Korkeampi itse taas ei tunne surua, se on neutraali, tyyni, puolueeton, tarvittaessa tahdon ja voiman lähde, joista se toiminnassa iloitsee.

Suru ja kärsimys aiheutuvat aina suhteestamme johonkin rajalliseen ja katoavaan. Ne ovat osamme koska olemme puolittain ajallisuuden ja puolittain ikuisuuden kansalaisia. Samastaessamme itsemme ajalliseen olemukseemme suurennamme kärsimystä. Eläessämme syvimmässä hengen asenteessamme ikuisuudessa voidaan olemassaoloon liittyvä välttämätön kärsimys neutralisoida.

Myrskyä seuraa aina tyyneys. Luonnossa silloin kaikki on elinvoimaista ja tuoretta ja kasvu lähtee uuteen nopeaan vauhtiin. (Sama pätee ihmiselämään, koskipa se karmallisia myrskyjä tai oppilaan kulkemaa henkisen elämän tietä.) Sisäisen myrskyn aikana kaikkien pinnanalaisten voimien on tultava esiin. Ne eivät voi vastustaa korkeamman tietoisuuden muuntavaa mahtia. Vähitellen, polkua kulkiessamme, toteutuu olemuksemme kaikkien puolien yhdistyminen korkeampaan tietoisuuteemme.

Viattomuus, ikuinen nuoruus on mahdollista mielen eläessä hetkestä hetkeen, taakseen katsomatta. Meidän olisi joka hetki oltava valmiit heittämään mennyt yltämme. Persoonallisuutemme on menneen kokemuksen tulos ja se aiheuttaa sidonnaisuutemme. Katsoa aina eteenpäin, ei koskaan taaksepäin, on vapautumisemme avain.

Kiintyminen työhön, omaisuuteen, omaan persoonaansa ym. on inhimillistä ja luonnollista. Kiintyneen mielen on kuitenkin mahdotonta saavuttaa syvempää yhteyttä sisimpäänsä ja sen ajattomaan olemukseen. Sen tavoittaminen edellyttää aina jokin asteista luopumista.

Kiintynyt mieli tavoittelee onnea laskelmoiden, jonkinlaisen järjestelmän ja päivittäisen rutiinin avulla. Kärsimys seuraa kun tuo järjestelmä jossain pettää tai kun odottamattomat asiat kohtaavat meitä.

Kiintyneen mielen motivaation lähteenä on pyyde, siksi se on aina sidoksissa menestykseen ja tappioon. Kiintymätön mieli taas on sisäisesti vapaa ja se löytää ilon aina etsimättä. Sillä on myös aikaa kuunnella hiljaisuuden ääntä.

Kun mieli havaitsee oman rajallisuutensa ja tunnustaa, että on asioita, joita se ei voi tietää, kun se väsyy itseensä ja omiin tiedon saavuttamisen menetelmiinsä, monien tosiasioiden keräämiseen ja päättelyyn niiden pohjalta, silloin meissä voi alkaa kehittyä syvemmän esoteerisen tiedon kukka, joka tuntee asiat älyä korkeammalta. Sen kasvun metodina on hiljaisuus ja vieläkin syvempi hiljaisuus. Korkeampi kehitys alkaa, kun tietoisuus kasvaa ensisijassa hiljaisuudesta eikä ulkoisten kokemusten myötä. Henkinen uudestisyntyminen voi toteutua vain hiljaisuuden äärimmäisestä puhtaudesta käsin.

Sivistysihanteemme on älyn hallitsema ihminen. Tämä on aivan oikein kouliessamme jalostumattomasta ihmisestä kultturellia ihmistä. Mutta ei ole syytä luoda kehitykselle sellaisia rajoja, joita sillä ei ole. Älyn johtama ihminen on vain eräs kehitysvaihe evoluutiossa. Gnostisessa yksilössä hänen sielunsa hallitsee ja äly on sille alisteinen. Inhimillisen tiedon korvaa silloin asteittain paljastuva jumalallinen tahto ja viisaus.

Kaikki kokemus muuttaa meitä ja jättää meihin jälkensä. Näin on äärellisen olemassaolon ja kokemisen piirissä. Mutta on myös olemassa sellaista kokemusta, joka muuttaa, mutta ei jätä meihin jälkiään.

Äärettömän kosketus on aina nimetön ja muodoton. Se puhdistaa, huuhtoo pois menneen ja rikastuttaa meitä aina salaperäisellä tavalla. Tämä on jatkuvaa uudestisyntymistä ylhäältä.

Menneen pois pyyhkiminen on kehityksen elinehto. Luoja on uudistaja, ylläpitäjä ja tuhoaja. Ihmisen tulisi olla säälimätön itseään kohtaan ja heittää yltään mennyt kokemus, joka ei voi palvella kehitystä.

Uudistuminen ei voi koskaan toteutua menneestä käsin, vaan vain ajattomuuden tuntemattomasta ulottuvuudesta.

Turvallisuuden ja varmuuden etsiminen saa meidät takertumaan menneisyyteen. Oivaltaessamme ettei varmuutta voida saavuttaa mistään äärellisestä, ei ”minästä” eikä aikaisemmasta kokemuksesta saavutetusta tiedosta, tapahtuu psykologinen vapautuminen.

Sanotaan, että Jumalan palvelijan tulisi omistaa mahdollisimman vähän, sekä aineellisesti että henkisesti. Sitten kun emme enää omista edes itseämme, olemme valmiit toimimaan hänen välikappaleinaan maailmassa.

Kanava ylös korkeimpaan voi säilyä avoimena kun joka hetki luovutamme itsemme emmekä vaadi mitään erilliselle itsellemme.

Kun voimme sanoa totuudellisesti ”en ole mitään”, tässä tyhjyydessä voi korkein ilmentyä kauttamme.

Nöyryys on vapautta erillisestä itsestä ja egosta. Odotamme silloin jonkin todellisemman ilmaantumista tähän itse luotuun tyhjään tilaan. Usein olemme tottuneet kuitenkin elämään juuri päinvastoin, itseämme korostamalla. Itsemme korostaminen luo kuitenkin aina muurin itsemme ja syvemmän elämänlähteemme välille. Vain nöyryys voi paljastaa todellisen jumaluuden sydämissämme.

Korostamme itseämme kenties juuri siksi, että salassa tiedämme olevamme melko vähäpätöisiä. Tämä perustuu ihmisen luonnolliseen itsesäilytykseen ja olemassaolon taisteluun. Vasta kun meissä on todellista suuruutta, voimme tunnustaa oman pienuutemme. Tämä on askel todelliseen kasvuun, jossa voimme jakaa osan Jumalan suuruudesta.

Korostaessa itseämme käytämme alempaa egon energiaa, joka erottaa meidät toinen toisistamme. Unohtaessamme itsemme, toimiessamme pyyteettömällä mielenasenteella, käytämme korkeampaa henkistä energiaa, joka yhdistää meidät toisiimme.