Tag Archives: kärsimys

Katkelmia sisäiseltä tieltä 17

Teosofi 4 1994

Jumala on usein ihmisten korvike. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä epätodellista.

Näkymätön ja huomaamaton on Jumalan läsnäolo maailmassa.

Jumala houkuttelee meidät luokseen kätkemällä itsensä.

Jumalaa voimme lähestyä vain kiellon avulla, hylkäämällä kaiken, joka on vähemmän kuin Hän. Mikä jää jäljelle, ei voi olla muuta kuin Jumala, jos kuin Hän on olemassa.

Uskonnollinen palvonta ilman arvostelukykyä on vain sokeuden ja tietämättömyyden muoto.

Me emme luo yhteyttä jumalalliseen, me voimme vain uudistaa ja syventää sitä.

Miten voisimme löytää jumalallisuutemme ennen kuin olemme edes löytäneet ihmisyyttämme?

Tarve hiljentymiseen ja mietiskelyyn syntyy havaitessamme oman epätodellisuutemme ja rikkinäisyytemme, havaitessamme, että olemme vain varjo syvimmästä, jumalallisesta olemuksestamme. Todellisia, eheä oma itsemme, voimme olla vain yhteydessä Korkeimpaan.

Passiivinen mielensä hiljentäminen ei aina ole tarpeeksi. Meillä on oltava myös palava kaipaus ja tahto Jumalan elävän todellisuuden tuntemiseen.

Mikäli haluamme avautua täydesti sisäiselle elämälle meidän on kohdattava ja hyväksyttävä yksinäisyytemme, alastomuutemme ja haavoittuvuutemme. Rakentaessamme yksinomaan vahvaa ulkokuorta usein sulkeudumme samalla myös rikkaammalta ja syvemmältä sisäiseltä elämältä.

Meditaatio ei useinkaan tuo tyydytystä maalliselle minällemme, sillä se tekee meidät paljaiksi ja suojattomiksi. Vasta täysin riisuttuina voimme tuntea korkeimman elävän läsnäolon, sulautua siihen.

Meditaatio leikkaa meidät irti persoonallisuutemme tasosta, sen tunteista, tarpeista ja rajoituksista ja saattaa meidät yhteen sielunenergiamme kanssa. Miten paljon ylös- ja sisäänpäin kuljemmekin, meidän on kuitenkin laskeuduttava takaisin persoonallisuutemme tasolle ja kohdattava sen puutteet ja rajoitukset.

Ihmiset etsivät onnea, mutta kasvavat kärsimysten kautta.

Esteettinen ilo tai uskonnollinen liikutus eivät riitä olemuksemme kokonaisvaltaiseen muuntamiseen ja henkistämiseen. Ne toimivat enimmäkseen vain tunteiden ja mielihyvän alueilla ja jalostavat siten ainoastaan pintasieluamme. Saavuttaaksemme syvemmän muuntumisen ja kirkastuksen meidän on useinkin astuttava kärsimyksen alueelle.

Väistämättömän kärsimyksen hyväksyminen ja alistuminen siihen merkitsee astumista korkeampaan elämään. Meidän tulisi vastaanottaa oikeutettu ja luonnollinen tuska samalla tavalla kuin armo.

Joka ei ymmärrä kärsimyksen tarkoitusta, koettaa torjua sen ja työntää sen poispäin itsestään pakenemalla sitä esim. lisäämällä nautintoja, tai sitten hän katkeroituu siitä. Hän ei vielä osaa käyttää sitä kehityksensä apuna.

Eläminen syvästi tuntemalla on aina parempi vaihtoehto kuin tunteiden vältteleminen tai pakeneminen.

Tuskan hyväksyminen ja täysi kokeminen on tasapainomme kannalta parempi kuin sen torjuminen.

Tuskan hyväksyminen, vastaanottaminen ja kokeminen, tietoinen kärsiminen, voi olla puhdistava prosessi, joka saa persoonallisen minän hellittämään otettaan.

Kärsimys voi luoda meihin tilaa, johon uusi valo voi laskeutua ja uusi ilo voi vakiintua.

Vain ne olemuksemme osat, jotka ovat sidoksissa muotoon ja aistimaailmaan, ovat alttiita kärsimykselle.

Vain persoonallinen minä voi kärsiä. Henki sisällämme ei milloinkaan kärsi.

Kärsimys opettaa tuskan kalvamaa minää etsimään vapautumista, luopumaan, päästämään irti, antautumaan ja palaamaan omaan perustaansa.

Usein peitämme särkyneisyytemme ja ahdistuksemme etsimällä siihen maallista lohdutusta. Vasta kun kannamme haavamme paljaina Jumalan eteen, niihin voidaan sivellä taivaallista balsamia.

Henkisellä tiellä kärsimystä ei kuitenkaan pidä etsiä. Siihen ei pidä hakeutua. Kun meillä on arvoja, ihanteita, unelmia ja tavoitteita, joudumme väistämättä myös kärsimään niiden vuoksi. Joudumme luopumaan niiden vuoksi paljosta. Jos ne ovat hukkuneet määrätyssä elämänvaiheessa, kärsimys ohjaa meitä silloinkin muutokseen.

Kärsimykset jalostavat vain jos kärsimyksellä on tarkoitus tai jos sellainen voidaan löytää.

Taistellessamme ja kärsiessämme jalojen ihanteiden vuoksi liitämme itsemme ikuiseen, yhdistämme itsemme kestäviin arvoihin.

Nähdä kaikki tapahtumat ja käänteet, hyvät ja huonot, samanarvoisina, on vapautusta etsivän sielun asenne.

Jokainen kiintymyksen side sitoo meidät aikaan estäen mielemme liikkeen kohti ajattomuutta.

Meillä on taipumusta toimia mekaanisesti, tavan mukaan. Hengessä ei kuitenkaan vallitse mitään rutiineja.

Kyllästäkäämme itsemme henkisen ytimemme luovalla ja kahleettomalla energialla. Tulkaamme luoviksi.

Energia, joka on tietoisuutemme ja ajattelumme perustana, muuttuu laadullisesti joka hetki. Tähän perustuu elämän tuoreus. Me synnymme ja kuolemme joka hetki uudelleen.

Tämänpäiväisellä ei ole mitään tekemistä eilisen kanssa. Huomista ei ole. Joko nyt tai ei koskaan!

Katkelmia sisäiseltä tieltä 3

Teosofi 3 91

Sisäinen avautuminen on luonnollinen ihme. Sen kautta alkaa ymmärtää, että kaikki kehitys on samanlaista suurta ihmettä. Vakuutumme siitä, että kaiken kehityksen alkuperä on yliaistillisissa luonnon ja hengen voimissa. Kaikissa ilmiöissä alamme aavistaa niiden näkymätöntä alkusyytä.

Meditaatio lähtee käyntiin rakkaudesta Jumalaa ja näkymätöntä kohtaan. Tunteeton ja kylmä keskittyminen ei saa sielua avartumaan kohti henkisiä maailmoja.

Meditaatiossa ihmisen kaikki voimat ovat toiminnassa, sekä tiedostetut että tiedostamattomat, avoimet ja kätketyt energiat.

Meditaatio elvyttää ja antaa valmiuksia, toiminta vakiinnuttaa tulokset.

Onni ei perustu pelkästään harmoniaan, vaan myös muutoksiin ja ristiriitoihin.

Luovuuden, alati uudistuvan elämän tie ei voi olla suoraviivainen.

Eikö kaikkien henkisellä tiellä kohtaamiemme vastusten ja esteiden tarkoituksena ole vain saada meidät lujemmin etsimään sisäistä valoa?

Ihminen ei ole koskaan valmis, hän on aina tulemisen tilassa.

Ihminen luo ja rakentaa itseään. Hän on sekä työntekijä, työväline että työn kohde.

Itsekkyys rajoittaa ja kaventaa ihmistä. Mitä enemmän ihminen tavoittelee vain omaa etuaan, sitä köyhemmäksi muuttuu hänen sisäinen elämänsä. Epäitsekkyys taas avartaa ihmisen sielua. Raja itsen ja muiden välillä kuroutuu umpeen. Takertuminen itsekkyyteen johtuu pelosta, luullaan että sielu on riippuvainen pyyteistä ja niiden täyttämisestä.

Kun ihminen on hyvä, hän tajuaa myös maailman hyväksi. Hän on silloin lähellä Jumalaa ja voi havaita hänet. Jos ihminen on paha, hän on silloin kaukana todesta, hyvästä ja kauniista. Hän ei voi uskoa niiden olemassaoloon, koska hänellä ei ole aistia niiden havaitsemiseen.

Todellisuuden loppuun asti käsittäminen edellyttää itsensä tuntemista. Muutoin näkee maailman vain oman rakenteensa lävitse. Itsensä tunteminen on kuitenkin vaikeaa.

Filosofian ihanne nähdä ja kuvata todellisuutta kuten se on itsessään, ilman inhimillisen tajunnan vääristymiä ja rajoituksia, voi käytännössä tarkoittaa vain henkistä kasvuprosessia, jossa ihminen vapautuu itsekeskeisistä suhteistaan maailmaan.

Siinä määrin kuin ihmisessä itsessään on universaalisuutta, hän voi tiedostaa maailman universaaleja puolia.

Itsekasvatus on ehdottoman tärkeää. Se kehittää energialle hienostuneemmat käyttömuodot. Sisäisen elämän myötä vapautunut energia kuluu silloin viisaaseen toimintaan. Jos jalostumattomana saisimme käyttöömme korkeampaa energiaa, kuluttaisimme sen itsekkäästi.

Joogassa alemman persoonallisuuden on hiljennyttävä ja kaikkien pyyteiden, jopa valaistumisen pyyteenkin, on vaiettava. Ihmisen on ponnisteltava, mutta samalla hänen on nöyränä odotettava.

Onnellisuus on suurelta osin sisäinen, tahdosta riippumaton tila. Tietoisuus saa silloin voimaa itsestään eikä se ole riippuvainen mistään ulkopuolisesta.

Ulkoinen sopusointu ja harmonia elämäntavassa edesauttavat saavuttamaan sisäistä harmoniaa mietiskelyssä.

Ihminen on itselleen salaisuus, jooga on avain. Se vie häntä kohti tietoa. Mutta tuo tieto on vihkimyksen oven takana, joka täytyy ensin osata aukaista.

Ihminen on kuin koko maailmankaikkeutta käsittelevä kirja. Se täytyy vain avata ja sitä on opittava lukemaan. Osaan sisältyy kokonaisuus. Universaali ilmenee yksilössä. Kuten alhaalla, niin myös ylhäällä.

Henkisellä tiellä tulemme pimeydestä valoon, mutta se johdattaakin meidät syvyyteen.

On tärkeää uskoa joogatiehen ja korkeampiin voimiin. Ilman luottamusta meditaatio on mahdotonta. Luottamuksen korkein ilmaus on: ”tapahtukoon sinun tahtosi”.

Mystikon tehtävänä on vaalia vastaanottimensa puhtautta ja tuoda henkinen energia alas näkyvään maailmaan.

Maailma on hyvin paradoksaalinen paikka. Paradoksi syntyy näkyvän maailman ja vain aavistetun, näkymättömän välisestä suhteesta. Jos alamme kuunnella näkymätöntä, eikö ole vaarana, että joudumme haaksirikkoon, putoamme tyhjyyteen?

Maallisessa elämässä työmme perustuu varmoihin käsityksiin toimintamme tuloksista ja maailman laeista. Uskonnollisuus taas on tuntemattoman tavoittelua, vain aavistetun etsimistä.

Aitoon uskontoon sisältyy pyrkimys transkendenssiin ja ihmisen rajojen ylittämiseen. Siihen ihminen on kuitenkin vielä usein liian pelokas ja maalliseen takertunut. Hauraan sielun täytyy vielä kypsyä ennen kuin se voi kohdata perimmäisen todellisuuden.

Tiedostaessamme mistä aineksista olemme tehdyt, häviää kaikki tekopyhyys.

Mitä on kärsimys? Se on unitila. Henki ei silloin valaise riittävästi ja puhtaalla energiallaan tyydytä ihmistä sisäisesti.

Valaistuminen on hereilläoloa, valppautta, itsetietoisuutta.

Kun henki ei valaise, silloin ihmisen alempi luonto saa helposti vallan. Hän uskoo silloin kaiken arvokkaan löytyvän ulkopuoleltaan, aistien kohteista.

Paheellinen elämä, juoppous, rikollisuus, ahneus ja itsekkyys ovat unitilaa.

Kun henkinen persoonallisuus ottaa meissä herruuden vietit hellittävät, tunteet tasapainottuvat ja keskittyminen tulee helpommaksi.

Elääkseen onnellisena ihmisen tulee löytää ilo itsestään. Hänen tulee rakentaa itselleen välineet vastaanottaa taivaallista leipää, Jumalan ehtymätöntä iloa ja rakkautta.

Kuinka paljon olemme rakastaneet, eikö se ole moraalisen ja henkisen kehityksemme mitta?

Viisas antaa rakkauden virrata lävitseen kohti toisia, siksi se yhä uudelleen palaa hänen luokseen. Suuri sielu on valmis antamaan, siksi häneltä ei koskaan puutu mitään.

Maailma voi näyttää kylmältä ja rakkaudettomalta paikalta. Se on sitä vain silloin kun meillä ei ole uskoa itseemme eikä halua antaa.

Ilman suoraa ja rehellistä suhdetta itseemme ei voi olla suoraa ja rehellistä suhdetta toisiin.

Auktoriteettiin nojautuen ihminen ei voi koskaan löytää elämänsä luovaa keskusta. Mikäli toiminta ei kumpua syvältä meistä, sillä ei ole mitään sielua kasvattavaa voimaa.

Jooga on paluuta harmoniaan. Tie kulkee kieltäymysten kautta alkutilaan, alkuharmoniaan. Löytääksemme korkeamman itsemme, meidän on uhrattava alempi persoonallisuutemme. Todellisuudessa kaikki kehitys on kuitenkin antaumuksen ja itsensä myöntämisen virrassa etenevää Jumalan lähestymistä.

Katkelmia sisäiseltä tieltä 4

 

Teosofi 6 1991

Jooga on alemman energian uhraamista, olkoonpa se mentaalista, vitaalista tai fyysistä, korkeammalle tietoisuudelle. Kun alempi olemus meissä hiljenee, korkeampi tulee taustalta eteen ja hallitsevaksi.

Polulla kulkijan tulisi oppia säästämään energiaa. Energia on parempi pitää itsellään ja kääntää sisäänpäin kuin haaskata sitä turhuuksiin.

Ulkoisen asioiden jano on perimmältään itsen löytämisen janoa. Elämän kiihko on todellisuudessa itsen toteuttamisen kiihkoa.

Henkisen elämän tavoitteena on yhdistää tavanomainen pinnallinen olemuksemme elämän syvään ja pohjattomaan olemiseen ja tietoisuuteen.

Kun syvempi olemisen virta sulauttaa itseensä vähäisemmät elämän- ja mielenliikkeemme, tunnemme ylimaallista rauhaa ja harmoniaa.

Kiintymys katoavaan ja rajalliseen ruokkii turvallisuuden tunnettamme. Katoavasta ja rajallisesta emme kuitenkaan voi löytää varmuutta. Mielen luomissa muodoissa ei myöskään ole mitään pysyvää. Katoamaton on mielen, ajatusten ja kaiken muodon omaavan tuolla puolen.

Rakkautemme ja pyrkimyksemme voi kohdistua joko rajalliseen tai rajattomaan. Pyrkimys rajallisten asioiden omistamiseen antaa meille välitöntä tyydytystä, mutta samalla se tekee meidät sidonnaisiksi. Rajatonta taas voimme tavoitella vain rajallisista mielikuvistamme luopumalla. Sillä tavoin puhdistunut ja vapautunut mieli on valmis suuntautumaan kohti sisäistä kauneutta ja äärettömyyttä.

Elämänvoima hallitsee fyysistä ruumista, näitä molempia käskee mieli. Mielen hallitsema ihminen on jo astunut luonnon valtakunnasta vapauden valtakuntaan. Mieli ei kuitenkaan ole korkeinta ihmisessä, vaan sitä korkeampi on sielu. Kun sielu tulee vallitsevaksi, se merkitsee gnostisen evoluution alkua ja nousemista yhä korkeammalle hengen kirkkauksiin ja laajuuksiin.

Ensimmäinen suuri tehtävä etsijän henkisessä elämässä on tulla tietoiseksi sielustaan ja tehdä siitä elämänsä johtaja. Sielu ei useinkaan ole tietoinen itsestään fyysisellä tasolla, sillä se on vain salainen, ei tiedostettu ohjaajamme.

Ruumis, elämä ja mieli ovat katoavia, sielu on kuolematon.

Mystinen rakkaus Jumalaan on vaativaa eikä salli kompromisseja, siksi tiemme alussa usein kartamme sitä.

Kun persoonallinen rakkautemme sisäistä jumaluutta kohtaan muuttuu persoonattomaksi, opimme luonnollisesti ja spontaanisti antautumaan sille.

Tyyneys ja myrsky, vuoksi ja luode muodostavat peruskokemukset joogan mystisellä polulla. Olemme kaikki kosmisen rytmillisen kiertokulun osia. Tiedostamme sitä kuitenkin vain tietyiltä osin. Oppilas taas tulee vähitellen ytimiään myöten tietoiseksi kosmillisista laeista ja voimista.

Kaikki elämä on yhtä. Erillisyys on harhaa. Nämä voivat tuntua abstraktisilta totuuksilta. Kaikessa olemassa olevassa, atomista tähtisumuun, asuu kuitenkin sielu, ja sielut ovat yhtä ylisielun kanssa.

Mielen vapaus syntyy tiedosta, että ego on vain rajallinen muodostuma. Siksi kiintymys siihen häviää luonnollisesti.

Itsensä oivaltanut mieli pysyttelee alituisesti alkulähteellään, puhtaan tietoisuuden rajattomuudessa.

Etäisyyden säilyttäminen tunteisiinsa, ajatuksiinsa ja koko persoonaansa nähden, erityisesti silloin kun ne eivät ole aktiivisesti käytössä, merkitsee jumalallisen kontemplaation alkua.

Kontemplaatiossa mieli kääntyy fyysisistä muodoista, mielen ja tunteiden kiintymyksistä ja rajoituksista niiden tuolle puolen hengen alkuperäiseen vapauteen ja äärettömyyteen.

Ajallisen uhraaminen ikuiselle, katoavan katoamattomalle, siinä on joogan ydin. Mieli ja tunteet, kaikki alemman persoonallisuuden energia on uhrattava niiden sisäiselle jumaluudelle. Siten ne vapautuvat vieraantuneisuudestaan ja löytävät todellisen olemuksensa jumalallisessa olemisessa, tietoisuudessa ja autuudessa. Tämä edellyttää mielen hiljaisuutta ja tarkkaavuutta kaikissa toimissamme ja asteittaista vapautumista luomistamme mekaanisista toimintamalleista.

Kärsimys aiheutuu aina suhteestamme johonkin katoavaan ja rajalliseen, ollessamme sidonnaisia tai pyrkiessämme vapautumaan sidonnaisuudestamme.

Pidämme sisäistä tuskaa pahana, vaikka usein se on valmistusvaihe hengen suuremmalle valolle. Kärsimys tekee hiljaiseksi ja usein henki saapuu luoksemme juuri hiljaisuudessa.

Mielen hiljentyminen on vapautta alemmasta itsestä ja karmallisista muodostelmista.

Täydellisessä hiljaisuudessa ja tyhjyydessä voimme tulla vastaanottavaiseksi universumin korkeammille laaduille ja energioille, jotka eivät tunne kärsimystä tai rajoituksia. Kun tyhjyys ylitetään, tavoitetaan ykseys ja sympatia kaiken olemassa olevan kanssa.

Kohotessamme hiljaisuuteen alempi itsemme saattaa aluksi tulla surulliseksi, sillä sen on hellitettävä omista elämänvaatimuksistaan. Korkeampi itse taas ei tunne surua, se on neutraali, tyyni, puolueeton, tarvittaessa tahdon ja voiman lähde, joista se toiminnassa iloitsee.

Suru ja kärsimys aiheutuvat aina suhteestamme johonkin rajalliseen ja katoavaan. Ne ovat osamme koska olemme puolittain ajallisuuden ja puolittain ikuisuuden kansalaisia. Samastaessamme itsemme ajalliseen olemukseemme suurennamme kärsimystä. Eläessämme syvimmässä hengen asenteessamme ikuisuudessa voidaan olemassaoloon liittyvä välttämätön kärsimys neutralisoida.

Myrskyä seuraa aina tyyneys. Luonnossa silloin kaikki on elinvoimaista ja tuoretta ja kasvu lähtee uuteen nopeaan vauhtiin. (Sama pätee ihmiselämään, koskipa se karmallisia myrskyjä tai oppilaan kulkemaa henkisen elämän tietä.) Sisäisen myrskyn aikana kaikkien pinnanalaisten voimien on tultava esiin. Ne eivät voi vastustaa korkeamman tietoisuuden muuntavaa mahtia. Vähitellen, polkua kulkiessamme, toteutuu olemuksemme kaikkien puolien yhdistyminen korkeampaan tietoisuuteemme.

Viattomuus, ikuinen nuoruus on mahdollista mielen eläessä hetkestä hetkeen, taakseen katsomatta. Meidän olisi joka hetki oltava valmiit heittämään mennyt yltämme. Persoonallisuutemme on menneen kokemuksen tulos ja se aiheuttaa sidonnaisuutemme. Katsoa aina eteenpäin, ei koskaan taaksepäin, on vapautumisemme avain.

Kiintyminen työhön, omaisuuteen, omaan persoonaansa ym. on inhimillistä ja luonnollista. Kiintyneen mielen on kuitenkin mahdotonta saavuttaa syvempää yhteyttä sisimpäänsä ja sen ajattomaan olemukseen. Sen tavoittaminen edellyttää aina jokin asteista luopumista.

Kiintynyt mieli tavoittelee onnea laskelmoiden, jonkinlaisen järjestelmän ja päivittäisen rutiinin avulla. Kärsimys seuraa kun tuo järjestelmä jossain pettää tai kun odottamattomat asiat kohtaavat meitä.

Kiintyneen mielen motivaation lähteenä on pyyde, siksi se on aina sidoksissa menestykseen ja tappioon. Kiintymätön mieli taas on sisäisesti vapaa ja se löytää ilon aina etsimättä. Sillä on myös aikaa kuunnella hiljaisuuden ääntä.

Kun mieli havaitsee oman rajallisuutensa ja tunnustaa, että on asioita, joita se ei voi tietää, kun se väsyy itseensä ja omiin tiedon saavuttamisen menetelmiinsä, monien tosiasioiden keräämiseen ja päättelyyn niiden pohjalta, silloin meissä voi alkaa kehittyä syvemmän esoteerisen tiedon kukka, joka tuntee asiat älyä korkeammalta. Sen kasvun metodina on hiljaisuus ja vieläkin syvempi hiljaisuus. Korkeampi kehitys alkaa, kun tietoisuus kasvaa ensisijassa hiljaisuudesta eikä ulkoisten kokemusten myötä. Henkinen uudestisyntyminen voi toteutua vain hiljaisuuden äärimmäisestä puhtaudesta käsin.

Sivistysihanteemme on älyn hallitsema ihminen. Tämä on aivan oikein kouliessamme jalostumattomasta ihmisestä kultturellia ihmistä. Mutta ei ole syytä luoda kehitykselle sellaisia rajoja, joita sillä ei ole. Älyn johtama ihminen on vain eräs kehitysvaihe evoluutiossa. Gnostisessa yksilössä hänen sielunsa hallitsee ja äly on sille alisteinen. Inhimillisen tiedon korvaa silloin asteittain paljastuva jumalallinen tahto ja viisaus.

Kaikki kokemus muuttaa meitä ja jättää meihin jälkensä. Näin on äärellisen olemassaolon ja kokemisen piirissä. Mutta on myös olemassa sellaista kokemusta, joka muuttaa, mutta ei jätä meihin jälkiään.

Äärettömän kosketus on aina nimetön ja muodoton. Se puhdistaa, huuhtoo pois menneen ja rikastuttaa meitä aina salaperäisellä tavalla. Tämä on jatkuvaa uudestisyntymistä ylhäältä.

Menneen pois pyyhkiminen on kehityksen elinehto. Luoja on uudistaja, ylläpitäjä ja tuhoaja. Ihmisen tulisi olla säälimätön itseään kohtaan ja heittää yltään mennyt kokemus, joka ei voi palvella kehitystä.

Uudistuminen ei voi koskaan toteutua menneestä käsin, vaan vain ajattomuuden tuntemattomasta ulottuvuudesta.

Turvallisuuden ja varmuuden etsiminen saa meidät takertumaan menneisyyteen. Oivaltaessamme ettei varmuutta voida saavuttaa mistään äärellisestä, ei ”minästä” eikä aikaisemmasta kokemuksesta saavutetusta tiedosta, tapahtuu psykologinen vapautuminen.

Sanotaan, että Jumalan palvelijan tulisi omistaa mahdollisimman vähän, sekä aineellisesti että henkisesti. Sitten kun emme enää omista edes itseämme, olemme valmiit toimimaan hänen välikappaleinaan maailmassa.

Kanava ylös korkeimpaan voi säilyä avoimena kun joka hetki luovutamme itsemme emmekä vaadi mitään erilliselle itsellemme.

Kun voimme sanoa totuudellisesti ”en ole mitään”, tässä tyhjyydessä voi korkein ilmentyä kauttamme.

Nöyryys on vapautta erillisestä itsestä ja egosta. Odotamme silloin jonkin todellisemman ilmaantumista tähän itse luotuun tyhjään tilaan. Usein olemme tottuneet kuitenkin elämään juuri päinvastoin, itseämme korostamalla. Itsemme korostaminen luo kuitenkin aina muurin itsemme ja syvemmän elämänlähteemme välille. Vain nöyryys voi paljastaa todellisen jumaluuden sydämissämme.

Korostamme itseämme kenties juuri siksi, että salassa tiedämme olevamme melko vähäpätöisiä. Tämä perustuu ihmisen luonnolliseen itsesäilytykseen ja olemassaolon taisteluun. Vasta kun meissä on todellista suuruutta, voimme tunnustaa oman pienuutemme. Tämä on askel todelliseen kasvuun, jossa voimme jakaa osan Jumalan suuruudesta.

Korostaessa itseämme käytämme alempaa egon energiaa, joka erottaa meidät toinen toisistamme. Unohtaessamme itsemme, toimiessamme pyyteettömällä mielenasenteella, käytämme korkeampaa henkistä energiaa, joka yhdistää meidät toisiimme.

 

Katkelmia sisäiseltä tieltä 7

 

Teosofi 5 1992

On harhaluulo, että kerran saavutettuamme valon, se ei meitä koskaan jättäisi. Henkinen yhteys on tavoitettava yhä uudelleen. Tämä edellyttää jatkuvaa sisäisyyden, itsensä kuuntelemisen ja meditaation asennetta.

Saavuttaa sisäisin sisäisyys merkitsee Jumalan luomisvoimaan yhtymistä.

Mikä ei kumpua sisältämme on vain jäljittelyä.

Mitä lähempänä olemme Jumalaa, sitä vähemmän meidän täytyy anoa ja rukoilla, koska meillä on voima ja oikeus ottaa mitä tarvitsemme.

Oikea rukous on sen henkisen voiman herättämistä itsessämme, joka tekee mahdolliseksi pyyntömme toteutumisen.

Meditoiden viettämämme aika ei mene milloinkaan hukkaan. Sen hedelmät tulevat osaksemme enemmin tai myöhemmin.

Mieltä ei voi hiljentää mielen avulla vaan sen on annettava hiljentyä luonnollisesti.

Mikään ei ole sen helpompaa kuin mielensä hiljentäminen ja meditatiivisen tilan saavuttaminen. Kun kaikki erityiset asenteet ja motiivit, käsitteet ja mielikuvat poistuvat, jäljelle jää pelkkä antaumus ja meditaation luova hiljaisuus.

Paljo melu ympärillämme johtaa meidät sisäiseen hiljaisuuteemme.

Hengellisen laskuveden aikana: vetäytyminen, hiljaisuus ja meditaatio. Hengellisen nousuveden aikana: palvelu, hyvät teot ja luova toiminta.

Usein olemme psykologisesti sidoksissa ympäristöömme siten, että edes yksin olemisemme ei ole täyttä ja syvää. Vasta kun kykenemme luomaan sisällemme puhtaan ja riippumattoman hiljaisuuden alueen, voimme kuulla aidon hiljaisuuden äänen.

Puhtaassa motiivittomassa olemisessa tulemme helposti tietoisiksi niistä energioista, jotka yhdistävät meidät kaikkeuden kokonaisuuteen.

Ihminen joka tuntee vain yhden suunnan, ulospäin, käyttää kaiken vastaanottamansa energian samantien. Kun tunnemme myös toisen suunnan, sisäänpäin, voimme varastoida sitä itseemme ja saavuttaa näin suuremmat henkiset voimat ja dynaamisemman toiminnan.

Tuki kaikki reiät, joista elämän energia valuu hukkaan, jotta sitä olisi tarvittaessa riittävästi käytettäväksi arvokkaisiin päämääriin.

Kun meditaatiossa saavumme tyhjyyden pohjaan saakka, tulee hetki, käännepiste, jossa tyhjyys muuttuu täyteydeksi.

Älä nojaa aikaisemmin opittuun, menneen kokemuksen varmuuteen, vaan sisäisen ytimesi rajoittamattomaan luovaan energiaan.

Elämä pettää meidät useimmiten silloin kun odotuksemme ovat liian persoonallisia ja itsekeskeisiä.

Kestävä itseriittoinen onni voidaan löytää sisäisessä elämässä kääntymällä sisäisen henkisen olemuksemme puoleen.

Läsnäolo on tila, jossa pysyttäydymme välittömässä nykyhetkessä kokemusperäisessä todellisuudessa sekä luovumme kaikista mielemme projektioista. Kohtaamme silloin elämän ilmiöt suoralla näkemisellä, joka on vapaa mielikuvista ja käsitteistä.

Elämän peruspyrkimys on ilon etsiminen ja ilon ilmentäminen. Tätä meidän ei tulisi ymmärtää siten, että tavoittelisimme elämässä pelkästään onnea ja välttäisimme kaikkea kärsimystä. Tärkeintä on etsiä onnea henkisestä tietoisuudesta ja vasta toissijaisesti maallisista ja katoavista asioista.

Kärsimys on opettajamme, joka ohjaa meitä persoonallisista asenteistamme hengen puolueettomaan ja epäpersoonalliseen vapauteen.

Kärsimys persoonallisuudelle on usein voitto sielulle.

Elää sielun elämää täysin tietoisena sieluna merkitsee, että suhtaudumme persoonallisuuden vaatimuksiin, sen iloihin ja suruihin, viileästi ja puolueettomasti, kuin toisarvoisina asioina.

Korkeimmassa ja ylevöityneimmässä tietoisuuden tilassa voimme tuntea kadottavamme oman erillisen olemassaolomme ja tulevamme yhdeksi kaiken elämän kanssa. Tämä ei ole välttämättä erityisen mystinen kokemus, vaan se voi olla ihmisen luontaisten sympatian ja rakkauden kykyjen laajentumista.

Perimmältään ulkopuolellamme ei ole olemassa mitään, johon voisimme ehdottomasti luottaa. Sisäinen valo on ainoa turva.

Henkinen energia ja luonnon energia ovat todellisuudessa sama asia. Elämä virtaa meihin luonnon luonnollisista prosesseista, jotka itsessään ilmentävät hengen toimintaa ja olemusta.

Meditaatio ei ole tie, vaan elämäntapa, ei väline, vaan päämäärä itsessään.

Erillinen ego-tietoisuus syntyy hengen unohtaessa itsensä ja sen samastuessa oman osansa toimintaan. Meditaatio on vapautumista egotunteesta ja palaamista takaisin hengen alkuperäiseen puhtauteen ja samastumattomuuteen.