Tag Archives: energiakeho

Ihmisen psyykkisestä ja henkisestä rakenteesta

Ihminen on synteesi. Hän on koostuma kaikista puolistaan: fyysisestä kehosta, energiakehosta, mielestä, minästä, sielusta ja hengestä. (Vihkimysviisaus,16)

Ihminen on suhde. Hänellä on suhde itseensä. Hänelle on suhde ajatuksiinsa ja tietoisuuden tiloihinsa. Koska ihminen on suhde, hän on jotain arvoituksellista ja vaikeasti määriteltävää. (ibid.,15)

Tajunta
Tajunta näyttäisi olevan jokin liikkuva ja tuntematon valo, joka paljastaa kohteensa ja osittain myös luo niitä. Tajunta itse tai tietoisuuden ydin vaikuttaisi olevan kaikkein nopein ja levottomin osa meissä. Kaikki, mitä se voi ottaa kohteekseen ulkoisessa maailmassa tai omassa psyykessämme, on välttämättä joitain hitaampaa ja staattisempaa kuin se. Ulkomaailmassa olevilla tajunnan kohteilla on yleensä jonkinlainen muoto ja merkitys. Tajunta itse on pakeneva ja vailla muotoa. (Vihkimysviisaus, 40)

Tajunta näyttäisi toimivan aina sisältä ulospäin. Sille näyttäisi olevan vaikeaa tai mahdotonta tunkeutua sisäänpäin omaan itseensä. Introspektio, mielen sisältöjen tarkkaileminen ja tajunnan rakenteen tutkiminen, on aina mahdollista, mutta tajunnan ydin jää kuitenkin meiltä aina piiloon. (ibid., 41)

Tajunta on se, jonka kautta me olemme tietoisia ja tiedämme. Alati liikkuva huomiokyky. On vaikeaa tietää tarkemmin mikä se on. Tajunta on aina subjektiivinen. Kukaan toinen ei voi suoraan tuntea toisen kokemuksia, havaintoja ja ajatuksia. (Sisäinen tie, sanasto)

Olemme tietoisia aistihavainnoista ja mielen sisällöistä. Tietoisuus näyttäisi siis olevan niiden yläpuolella oleva jokin. Meillä on korkeamman asteen tietoisuus mielentiloista. Mieli erilaisine muotoinen ei siksi ilmeisesti ole tietoisuuden perimmäinen lähde. Koska olemme tietoisia aistihavainnoista, havainnot eivät ole tajunta. Koska olemme tietoisia muistista ja mielikuvituksesta, nekään eivät ole tajunta. Olemme tietoisia tunteista ja aistimuksista, joten nekään eivät voi olla tajunta itse. Koska olemme tietoisia ajattelusta, sekään ei ilmeisesti voi olla tajunta. Ne kaikki ovat erilaisia tietoisuuden muotoja tai funktioita. Ihminen voi olla aina tietoinen ajatuksistaan, tunteistaan ja havainnoistaan, koska ne eivät ole perimmäinen tietoisuus. Ne ovat alemmilla tasoille olevia tietoisuuden muotoja ja kohteita. Tajunta ei kuitenkaan välttämättä asu jossain ajattelun, kokemuksen ja havaintojen ulkopuolella. Tajunta on kaksisuuntainen, se valaisee kohteensa, mutta se valaisee myös omat toimintonsa, ainakin osittain. Ei ole tarpeellista olettaa ääretöntä jatkumoa, missä korkeampi tietoisuus tiedostaa aina alemman asteen tietoisuuden. (Vihkimysviisaus, 47)

Olen tietoinen, että ajattelen. Mutta olenko tietoinen siitä, että olen tietoinen että ajattelen? Emme voi olla täysin tietoisia korkeamman tason tietoisuudesta, joka tiedostaa mielen ilmiöt. Se on ilmeisesti täysin puolueeton ja persoonaton. Se ei ole aktiivinen toimija alemmilla tasoilla. Tämä perimmäinen puhdas tietoisuus on kokemuksena pohjaton. Se ei ole minkään toisen tietoisuuden kohde eikä muoto. Sitä on vaikea määritellä. Tajunnan ytimessä kaikki katoaa eriytymättömään ja muodottomaan valoon.

Tajunta on aina subjekti. Mikä on tuo subjekti, joka ei voi koskaan olla objekti? Onko se yhtä kuin minä tai minuus? Vai onko kenties olemassa tietoisuus ilman minää, se joka tiedostaa minän? Jos jokin puhdas tajunta (teoriassa tai käytännössä) on olemassa, silloin se on lähellä minää, subjektia, tai se on itse subjekti. Onko tajunta siis sama kuin subjekti, subjektiviteetti, ts. tietoteoreettinen minä? Mitä sanotte? (Vihkimysviisaus, 48)

Itsetajunta
Inhimilliseen tietoisuuteen liittyy kyky olla tietoinen hänen omista psyykkisistä toiminnoistaan. Hänellä on itsetajunta. Itsetajunta on ihmisen suhdetta omaan itseensä. Se on suhdetta hänen eri osiinsa ja puoliinsa kuten ajatteluun, tunteisiin, haluihin, kehoon ja havaintoihin. Itsetajunta on tietoisuutta tietoisuudesta, sen muodoista ja sisällöistä. Itsetajunta on tietoisuutta siitä, että olemme tietoisia. Se on tietoisuutta siitä, että havaitsemme ja ajattelemme. (ibid., 48)

Itsetietoisuus edellyttää, että ihmisessä on jokin piste, mistä voi havainnoida ja tarkkailla kaikkea hänessä (psyykessä, mielessä ja kehossa) tapahtuvaa. Se edellyttää, että hän voi ottaa etäisyyttä itsestään ja toimia tarkkailijana. Normaali ihminen pystyykin juuri siksi analysoimaan ajatuksiaan, asenteitaan ja käytöstään. (ibid., 48)

Itsetajunta on tietoisuutta itsestä, minästä. Itsetajunta on tietoisuutta ajattelijasta, joka ajattelee. Itsetajunta on siis suurelta osin sama kuin minätajunta. Itsetajuntaan sisältyy myös tietoisuus ihmisen henkisestä ytimestä, perimmäisestä minuudesta, sielusta tai ydinolemuksesta. Itsetajunta on tietoisuutta minuuden (ainakin suhteellisesta) pysyvyydestä ja samuudesta muutoksen keskellä. Keskus pysyy, vaikka kokemuksemme ja ajatuksemme siitä voivat vaihdella. (ibid., 49)

Itsetajunta ja vapaus liittyvät tiiviisti toisiinsa. Vain koska meissä on keskus, mistä voimme tarkkailla ja hallita kaikkea muuta meissä olevaa, olemme vapaita. Itsetajunta on ihmisen tietoisuutta omasta vapaudestaan. Se on myös siihen liittyen tietoisuutta hänen valintakyvystään ja vastuustaan. (Vihkimysviisaus, 49)

Aito itsetietoisuus on aina myös tietoisuutta subjektin määrittelemättömyydestä ja arvoituksellisuudesta. (Vihkimysviisaus, 49)

Minä
On terveen järjen ja sisäisen kokemuksen mukaista, että meillä on minä, joka ajattelee, tahtoo ja aloittaa toiminnan. Kun yritämme tiedostaa sen, huomaamme, että se ei ole helppoa. Sen tarkka määritteleminen on myös hankalaa. Minä, kuten tietoisuus, on oudon epämääräinen ja pakeneva. Kun yritämme tiedostaa minän, meillä ei ole useinkaan heti selvää, mihin huomio oikein pitää kohdistaa. Voimme määritellä ja ymmärtää minän eri tavoin. Minää voidaan myös tarkastella eri näkökulmista. (Vihkimysviisaus, 61)

Ihmisessä on jokin keskipiste tai keskus, havaitsija, ajattelija, minä. Kaikki havainnot, jotka otamme vastaan, viittaavat johonkin keskukseen tai minään. Samoin toiminta käynnistyy jostain minästä tms.. Minä on toiminnan lähtökohta ja myös informaation vastaanottaja ja käsittelijä. Persoonallinen minä on kaiken ihmisen saavuttaman tiedon ja kokemuksen haltija ja soveltaja. Onko minä siis kaiken ajattelun, havaitsemisen, kokemuksen ja toiminnan alku ja loppu? (ibid., 61)

Minä on piste, mistä ihmisen tahdonalaisia puolia ohjataan ja hallitaan. On vaikea ajatella jotain tietoista tietoisuuden aktia tai tarkoituksellista toimintaa ilman minää, valitsevaa keskusta, sen lähtökohtana. Valinnat, huomion suuntaaminen ja eri toimintojen käynnistäminen ihmisessä ovat kaikki minän toteuttamia. Minä on tärkein käytännön elämän hallinnassa. Ilman minän päätöstä ja tahtoa meidän on mahdotonta tehdä juuri muuta kuin hengittää ja sulattaa ruokaa. (ibid., 61)

Koska kykenemme siirtämään huomiotamme asioista toiseen sekä siirtymään myös mielen funktioista toiseen, oletettavasti silloin on myös olemassa jokin toimija, melko vapaa agentti, joka sen tekee. (Vihkimysviisaus, 62)

Minä ajattelee, siksi se on tietoinen ajatuksista ja mielen tiloista. Minä on siis perimmäinen tiedostaja ja tietoisuuden lähde tai perusta. (Muussa tapauksessa ajatukset olisivat ilmeisesti tietoisia itsestään ilman minää tai niistä erillistä tiedostajaa.) (ibid., 62)

Minä on kaikkein tietoisin valopiste ihmisessä. (Vihkimysviisaus, 63)

Minä on todella olemassa. Se ei ole pelkkä ajatus. Se ei ole pelkkä havainnoista ja kokemuksista tehty tulkinta. (Vihkimysviisaus, 62)

Minä on persoonallisuuden keskus. Se on tajunnan aktiivinen ja luova ydin. Minä on välittäjä ihmisen korkeamman ja alemman luonnon välillä. Se katsoo ylöspäin kohti sieluaan ja alaspäin kehoon ja sen viettiluontoon. Minä on subjekti, mutta se on myös objekti. Se on sekä havaitsija että havaittu persoonallisuus. Minä on muuttuva ja suureksi osaksi melko väliaikainen luomus. Se on tärkein tekijä käytännön elämässä.
Ihminen rakentaa sitä joka päivä ja toimii sen kautta maailmassa.

Subjektia ja tajuntaa on vaikeaa täysin erottaa toisistaan. Siellä missä on tajunta, on myös minä, ja siellä missä on minä, on myös tajunta. Ne yhdessä muodostavat itsetajunnan. Tajunta näyttäisi olevan subjektiviteetti kuten minä on subjekti. (Vihkimysviisaus, 62)

On olemassa perimmäinen minuus, joka on aina subjekti, ja empiirinen minä, joka on havaintojen kohde meille itsellemme ja myös toisille ihmisille. (ibid., 62)

Jos yritämme tiedostaa perimmäisen minuuden, joka ajattelee ja joka on oletettu tietoisuuden omistaja, olemme aivan eksyksissä. Emme voi siepata sitä tietoisuuden kohteeksi, koska silloin siitä tulee objekti. Emme yksinkertaisesti voi tiedostaa sitä suoraan. Siten emme voi tutkia sitä tarkemmin. Se on jotenkin epäsuorasti mukana havainnoissamme ja kokemuksissamme. Subjekti on aina pakeneva ja jää tuntemattomaksi ja määrittelemättömäksi. Tähän voi sisältyä jokin valtava salaisuus tai sitten ei. (Vihkimysviisaus, 62)

Minästä alkaa sisäinen tie sieluun ja se taas on portti henkiseen perustaan ja Jumalaan.

Sielu
Minä on persoonallisuuden keskus. Minä on tietoisuuden keskus. Sielu on koko ihmisen keskus. (Vihkimysviisaus, 80

Sielu on meissä synnynnäistä ja alkuperäistä. Minä koostuu opitusta. (ibid., 80)

Minä on eriytymä minuudesta eli sielusta. (ibid., 64)

Sielu ilmentyy usein omasta tahdostamme riippumattomana voimana tai inspiraationa. Se toimii persoonallisen minän ja mielen taustalla. Se on korkeampi itse. Sielu on mikrokosminen aurinko, säteilevä elinvoiman ja hyvin moninaisten energioiden lähde kaikkialle ihmiseen. Sitä nimitetään myös aurinkotuleksi ja aurinkoenkeliksi. Sitä on myös kutsuttu Kristus-prinsiipiksi. Sielu on kolminainen ja sitä luonnehtivat henkinen tahto, henkinen rakkaus ja luova älykkyys. Näitä laatuja ihmisen tulee ilmentää minänsä ja mielensä kautta. Sielu on yhteydessä auringon sydämeen, mistä se saa pääasiallisesti voimansa. (Sisäinen tie, sanasto)

Psyykkinen energia ei ole peräisin persoonallisesta minästä. Ihminen saa voimansa syvistä ja osittain tuntemattomista lähteistä maailmankaikkeudessa. Elämän käyttövoima ja moninaiset energiat, jotka vaikuttavat psyykkisiin tiloihimme ja luovuuteemme, lahjoitetaan meille näkymättömästä. Keskeiset henkiset vaikutukset ja energiat määrätään ylhäältä päin. Minä ei niiden tulemista ja menemistä ohjaa eikä hallitse. Se voi vain käyttää, manipuloida ja kanavoida niitä. (Vihkimysviisaus, 79)

Päässä, tajunnan ytimessä, on ihmeellinen sykkivä generaattori, joka lähettää impulsseja ja energiavirtoja kaikkialle ihmiseen. Se elävöittää ja inspiroi. Se ei toimi tasaisesti, vaan hyvin vaihtelevalla, luovalla ja arvaamattomalla tavalla. Se on kuin aurinko, joka myös toimii hyvin vaihtelevalla ja moninaisella tavalla jaksoineen. Se onkin mikrokosminen aurinko! Tämä salaperäinen ydin voi arvaamattomasti haastaa meidät. Se voi häiritä meitä tai herättää meidät uuteen valppauteen. Se voi yhtä lailla hävittää jotain epäolennaista meissä kuin valaista ja innoittaa meitä. Sillä on tuhoava sekä uudistava puoli. Se estää meitä kokonaan samastumasta siihen, mitä meistä on tullut, ajalliseen ja empiiriseen persoonallisuuteemme. Se estää meitä samastumasta ajatuksiimme, tietoomme, ihanteisiimme ja tavoitteisiimme. Se tekee ihmisestä olennaisesti etsivän ja levottoman. Henkisellä polulla sen voima ja vaikutus lisääntyvät. Etsijä tekee viisaasti kun hän kuuntelee tuota salaperäistä vaikuttajaa ja seuraa sitä uskollisesti. (Vihkimysviisaus, 79-80)

Minä on menneisyyttä, tottumuksia ja kaavoja. Sielu on luova ja täynnä rajattomia mahdollisuuksia. (Vihkimysviisaus, 82)

Minä on muodon ottanutta energiaa, kun taas sielu on muodotonta ja puhdasta energiaa.

Minä on sielun lähettiläs ja edustaja maan päällä.

Minä on taistelija maailmassa, ei niinkään mikään henkisen maailman asukas, ei tien alussa eikä sen lopussa. Sielu on sen sijaan vapaa maallisista murheista. Se on puhdas henkinen energiakeskus, jumalallinen tuli. (Vihkimysviisaus, 83)

Sielu on kaiken maallisen yläpuolella. Se on täysin vailla kunnianhimoa. Siltä ei puutu mitään, koska se elää aina Jumalassa. Toiveet, halut, tarpeet, unelmat ja tavoitteet syntyvät persoonallisesta minästä. (ibid., 83)

Sielu elää jatkuvassa meditaatiossa ja vuorovaikutuksessa jumalallisen elämän kanssa. Se elää välittömässä ja tiiviissä yhteydessä elämän alkuperustaan, mystiseen avaruudettomaan avaruuteen, jumaluuden häikäisevään kirkkauteen ja läpitunkemattomaan pimeyteen, tuntemattomaan Jumalaan. (Vihkimysviisaus, 83)

Silloin kun olemme aktiivisia, tahdomme ja ajattelemme, elämämme keskus on minässä. Kun hiljennymme tai meditoimme, minä liukenee sieluun. Keskittymisen ja aktiivisen toiminnan jälkeen palaamme aina lepäämään keskukseemme. Tämä on sisään hengitystä vastaava vastaanottava vaihe. Tämä tapahtuu monissa tapauksissa täysin luontaisesti, automaattisesti ja tiedostamattomasti. Voimme myös oppia tekemään sen tietoisesti. Voimme oppia elämään jatkuvasti läpäisevänä sielullemme. (Vihkimysviisaus, 86)

Syvätajunta
Syvätajunta edustaa sitä mittaamatonta henkistä perustaa, joka on aistein havaitsematon ja suureksi osaksi tuntematon sähkömagneettinen maailmankaikkeus. (Vihkimysviisaus, 70)

Syvätajunta on aina uppoutunut määrääviin energioihin ja
se itse koostuu niistä. Siinä tiedostetaan peräkkäisesti hallitsevat energiat ja niiden laadut ja ominaisuudet. (ibid., 70)

Syvätietoisuus energioineen on sekä tajuisuuden että elämän perusta. Siinä elämä ja tajunta ovat mahdollisimman yhtä. Se on elämä, koska elämä on yhtä kuin energia. Se on tietoisuus, koska tietoisuus liittyy kiinteästi elollisuuteen. (Vihkimysviisaus, 71)

Syvätietoisuuden energian tyyppi määrätään aina ylhäältä päin. Emme voi omalla tahdollamme muuttaa sitä. Sieltä virtaa laskemattomia henkisiä vaikutuksia ja energioita. Siksi elämä on aina uutta. (Vihkimysviisaus, 71)

Syvätajunnassa toimivat energian tyypit ovat suureksi osaksi astrologisesti ja astronomisesti määräytyneitä. Emme useinkaan voi silti ymmärtää yksityiskohtaisesti miten. (ibid., 71)

Syvätajunnan energiat ovat hyvin tiiviissä yhteydessä minään ja ihmisen muuhun psyykkiseen luontoon. Minä, toiminnan ja ajattelun keskus, on uppoutunut syvätajunnan energioihin. (ibid., 72)

Syvätietoisuuden keskus on sielussa ja sen reunat ovat energiakehossa.
(Vihkimysviisaus, 72)

Henkinen lähde
Ihmisen henkinen elämän lähde voidaan tiedostaa päälaen tuntumassa. Sen kautta meihin virtaa jatkuvasti uutta elämää ja energiaa henkisestä auringosta ja muualta salaperäisistä lähteistä näkymättömästä universumista. Sen välityksellä olemme yhteydessä suurempaan kokonaisuuteen ja energioiden maailmaan. (Sisäinen tie, sanasto

Henki
Yksilön perimmäinen liikuttaja ja kehitystä eteenpäin ajava voima. Se on suuri hengitys ja henkinen tahto. Se on sielu tietoisuuden takaa paljastuva korkeampi todellisuus, sähkötuli ja puhdas elämän energia. Se tunnetaan tarkemmin vasta ihmisen kehityksen korkeammilla asteilla, jolloin yksilö sulautuu siihen. (Sisäinen tie, sanasto)

Energiakeho
Energiakeho on helppo paikantaa ja sen muoto voidaan selkeästi tuntea. Se toimii pääasiassa keskivartalossa lantion ja pään välillä. Raajoissa sitä ei voida tuntea. Energiakeho, toisin kuin kiinteä fyysinen keho, on virtaava ja plastinen. Toisin kuin fyysisen keho, se ei vanhene eikä kulu. Sitä luonnehtii jatkuva muutos ja energioiden virtailu. Energiat nousevat esiin kehosta ja laskeutuvat ylhäältä näkymättömästä. Virtailut energiakehossa voidaan aistia liikkeenä ja värähtelynä pään alueella ja keskivartalossa. Voimme tuntea energioiden pystysuorat kanavat selkärangan alueella sekä sen pyörteet ja solmukohdat päässä. Erityisesti silloin kun yritämme pitää kehomme liikkumattomana, voimme tuntea kuinka sisäinen elämä meissä liikkuu ja värähtelee. Pian se pakottaa myös mielemme ja fyysisen kehomme liikkumaan. Voimme aistia energiakehossa erilaisia jatkuvasti muuttuvia energioiden tyyppejä ja voimme kokea siinä vallitsevan sähköisen jännityksen asteen. (Vihkimysviisaus, 26-7)

Kun katse ja huomio kohdistetaan hyvin lähelle, nenänpäätäkin lähemmäksi, voimme yleensä suoranaisesti nähdä, ei siis vain tuntea, oman energiakehomme nopeana värähtelynä ja liikkeenä. Juuri muuta siitä ei voida suoranaisesti havaita. Monta kertaa edes sen värisävyjä ei voida selvästi nähdä. (Vihkimysviisaus, 27)

Energiakeho on tiiviissä yhteydessä fyysiseen kehoon. Voimme tiedostaa ensin mainitussa kerroksia, jotka ovat lähellä tiheää ainetta, hienompia kerroksia, jotka ovat lähempänä mieltä ja minää sekä vielä korkeampia kerroksia, jotka yhdistävät sen yhteen universaaliin elämään. (ibid., 27)

Chakrat
Ns. chakrat ovat solmukohtia, pyörteitä ja keskuksia energiakehossa. Keskellä päätä ja myös aivojen läpi menee selvästi kanava, missä nousevat ja laskevat energiat kulkevat ja mistä energian virrat leviävät säteittäisesti sivuille. Voimme tuntea pään keskuksessa kuinka jonkinlaisia liekkejä tai lieskoja lähtee sivuille ja ylöspäin. Ne voi myös hahmottaa lootuksen terälehdiksi. Voimme tiedostaa myös keskuksesta ulospäin suuntautuvia valon ja harmonisen energian säikeitä tai linjoja. Suuri solmukohta, missä nousevat ja laskeutuvat ja muut syvätajunnan energiat yhdistyvät, voidaan selvästi havaita suunnilleen keskellä päätä silmien tasolla. Sen paikka kuitenkin vaihtelee hivenen. Keskellä päälakea on jännitepiste, missä eri suunnista tulevat energiat yhdistyvät ja mistä ne edelleen leviävät ja säteilevät eri suuntiin. Myös otsan kohdalla esiintyy vastaava jännitepiste ja energioiden solmukohta. Vastaavia solmukohtia esiintyy myös keskivartalossa. Niitä voi syntyä eri paikkoihin ja taas kadota. (Vihkimysviisaus, 28)

Ajattelija ohjaa koko organismia päästä. Siksi psyykkiset ja psykofyysiset energiat ovat keskittyneet sinne. Ne ovat minän välittömästi käytettävissä ja kanavoitavissa mihin tahansa toimintaan. Koko pää on kyllästetty sähkömagneettisella energialla. Pää on täynnä puhdasta psyykkistä energiaa. Se on suuri energian varasto. Samaa emme voi sanoa esim. vatsasta. Selkärangan tyvessä vaikuttaisi oleva toinen laaja energian keskusvarasto. Sen toiminta on kuitenkin hyvin paljon levollisempaa. (Vihkimysviisaus, 28-9)

Koko pään alueen suuri energiakeskus voidaan hahmottaa tuhat terälehtiseksi lootukseksi. Henkisellä tiellä se avautuu aste asteelta ja paljastaa ihmisestä ja maailmankaikkeudesta yhä hienompia energioita, tasoja ja ulottuvuuksia. Tämä keskus toimii hyvin tiiviissä yhteistyössä selkärangan tyvessä olevan juurichakran kanssa. Niiden välillä tapahtuu jatkuvaa vuorovaikutusta ja energioiden virtaamista ylös ja alas. (ibid., 28)

Pään ns. tuhat terälehtinen lootus värähtelee ja pyörii erittäin moniulotteisella tavalla. Emme kykene tiedostamaan sitä kaikilta osin. Osa sen värähtelystä ja liikkeestä on niin nopeaa, että emme kykene havaitsemaan sitä selkeästi. Osa sen energioista on niin hienoja, että emme pysty tiedostamaan niitä. Korkeimmat värähtelyt ja hienoimmat energian linjat pakenevat tarkkaa havaintoa. On erittäin vaikeaa hahmottaa ja visualisoida tuota suurta kieppuvaa ”pyörää” objektiiviseksi kuvaksi tai malliksi. Yrittäkääpä niin huomaatte! Sen säikeet kiertyvät hyvin moneen suuntaan. Chakrat (kuten energiakeho) ovat fyysisen kehon sisällä, eivät niinkään sen pinnalla vartalon etupuolella. (Vihkimysviisaus, 29)

Chakrat ovat todellisuudessa hyvin pakenevia ja vaikeasti hahmotettavia. Idän filosofiaan ja esoteeriseen perinteeseen liittyviä yksityiskohtaisia kuvauksia niiden väreistä ja terälehtien tarkoista lukumääristä on pidettävä vain symbolisina. Todellisessa kokemuksessa mitään näitä opetuksia tarkalleen vastaavaa ei voida löytää – ei vaikka ihminen kulkisi kuinka pitkälle vihkimysten polkua. (ibid., 29)

Aura
Entä mikä on aura? Aura ei ole korkeintaan kuin muutamia senttejä fyysistä kehoa laajempi. Erilaisten energian tyyppien ja vaihtelevien elämän jaksojen myötä auran voi sanoa jonkin verran laajentuvan ja supistuvan. Henkisen kehityksen myötä ihmisen aura ei kasva eikä laajene. (Tämä kerrotaan vain joidenkin väärien käsitysten oikaisemiseksi.) Aura on ilmeisesti vain ihmisen sähkömagneettinen kenttä. Mikä ero on energiakeholla ja auralla? Ehkäpä niillä ei ole mitään eroa, jospa ne ovat aivan sama asia hivenen eri näkökulmasta. Kenties aura onkin vain energiankehon uloin kerros. (Vihkimysviisaus, 29)