Elämänviisauksia2

Uskonnollisuus on ihmisen jatkuvasti syvenevää yhteyttä tuntemattomaan ja näkymättömään.

 

Epäluottamus ja epäusko Jumalaa kohtaan ilmenee siitä, että ihmiset eivät usein lähesty häntä suoraan, vaan välittäjien, kuten kirkon ja teologisten oppirakennelmien kautta.

 

Kärsimys, jota koemme materialististen voimien vallassa, saa meidät etsimään korkeampaa olemassaolon tasoa ja korkeampaa tietoisuutta.

 

Henkisellä tiellä me etsimme ja lähestymme asteittain alkulähdettämme, koska tunnemme vastustamatonta vetovoimaa sitä kohtaan.

 

Ihmisen elämän tarkoitus ja evolutiivinen päämäärä on hänen tietoisuutensa syventyminen ja sielun ilmentyminen.

 

Valoa kohti pyrittäessä kaikki pimeä, vastustava ja karkea energia nousee väistämättä esiin.

 

Sielu toimii kokonaisvaltaisen aistin tavoin kertoen ihmiselle siitä, mikä on totta, kaunista ja hyvää, ei vain yksilön, vaan ennen kaikkea kokonaisuuden kannalta.

 

Ihminen, joka viihtyy yksinäisyydessä, voi kuulla hiljaisuuden äänen ja löytää johdatuksen.

 

Henkinen avautuminen tapahtuu kun antaudumme ehdoitta jumalalliselle.

 

Elääkseen onnellisena ihmisen tulee löytää ilo näkymättömästä. Hänen tulee rakentaa tietoisuuttaan ja käyttövälineitään niin että ne kykenevät vastaanottamaan Jumalan ehtymätöntä iloa ja rakkautta.

 

Kun ihminen irrottautuu kaikesta, mikä sitoo hänet fyysiseen tasoon, tunteiden tasoon ja mielen maailmaan, hän alkaa tuntea luonnollista vetovoimaa ylöspäin kohti sielua, henkeä ja Jumalaa.

 

Hiljaisuudessa vietetyt hetket kohottavat ihmisen tietoisuuden tasoa toimintaa varten.

 

Ihminen ei milloinkaan aisti ja tunne niin herkästi ja ole niin täynnä rakkautta, valoa ja energiaa kuin hiljaisuuden ja vetäytymisen kauden jälkeen, jolloin hän on ollut syvässä yhteydessä alkulähteeseensä.

 

Kun ihminen on välinpitämätön tunnetulle, tavoitetaan tuntematon ja näkymätön

 

Yksilön elämän todellinen tarkoitus toteutuu silloin kun hän omistautuu palvelemaan ihmiskuntaa, jumalallista suunnitelmaa ja suurta kokonaisuutta.

 

Suuri tahdonvoima saavutetaan yhdistämällä yksilöllinen tahto sielun, hengen ja Jumalan tahtoon.

 

Kuolemattomuus voidaan saavuttaa kun lakkaamme samastumassa pieneen persoonallisuuteemme ja identifioidumme suureen henkeen.

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.