Kuolema ja kuolemattomuus Sri Aurobindon filosofiassa

Tiivistelmä esitelmästä, joka on pidetty Ruusu-ristin käräjillä Helsingissä 30.9. 1990.

Seuraavat teesit perustuvat Sri Aurobindon teoksiin The Life Divine ja The Letters on Yoga.

Jos kaikki on todellisuudessa Sachchidananda (absoluutti, Brahman; sat=oleminen, chit=tietoisuus, ananda=autuus) kuolema, paha ja rajoitukset voivat olla vain vääristävän tietoisuuden luomuksia, joka on langennut totaalisesta ja ykseystiedosta jakautuneeseen ja eriytyneeseen kokemukseen. Lunastus voi tapahtua paljastamalla universaalinen yksilössä ja ylittämällä elämän ja kuoleman, hyvän ja pahan sekä ilon ja kärsimyksen kaksinaisuus korkeammassa supramentaalisessa tiedossa ja olemassaolossa.

Kuolema on välttämätön, ei elämän kieltämisenä, vaan itse elämän prosessina.

Ikuinen muodon ja kokemuksen vaihtaminen on äärellisen olennon ainoa mahdollinen kuolemattomuus.

Vastakohta elämän ja kuoleman välillä on erehdys. Kuolemalla on todellisuutta vain elämän prosessina. Aineksen hajoaminen ja sen uudistaminen, muodon säilyttäminen ja muodon vaihtaminen ovat jatkuvia elämän prosesseja. Kuolema palvelee elämää sen välttämättömyydessä muutokseen ja kokemuksen uudistamiseen.

Jälleensyntymisen teorian rationaalinen ja filosofinen perusta on siinä, että on olemassa evolutionaarinen prinsiippi maan luonnossa, ja toiseksi, että on olemassa yksilöllinen sielu syntyneenä kehittyvään luontoon. Jollei olisi olemassa todellista yksilöllistä sielua, evoluutio olisi vain kaikki-sielun leikkiä ja yksilö olisi vain ajallinen muodostuma, joka alkaisi ja loppuisi yhdessä ruumiin kanssa. Jälleensyntymää ei tarvittaisi tällaisessa evoluutiossa. Evoluutio olisi mekaanista ilman välttämättömyyttä tai merkitystä. Vasta jos on olemassa yksilöllinen sielu tai henki, joka ei ole riippuvainen ruumiista, jälleensyntyminen tulee mahdolliseksi. Välttämättömäksi sen tekee samanaikainen sielun evoluutio luonnossa. Sielun evoluutiolla maallisessa luonnossa on kaksinainen luonne. Toinen on fyysisen evoluution näkyvä prosessi, jolla on syntymä koneistonaan ja jota ylläpidetään perinnöllisyyden avulla. Samaan aikaan tapahtuu sielun evoluution näkymätön prosessi, jonka välineenä on jälleensyntyminen nousevassa sarjassa muotoja ja tietoisuutta.

Psyyke (psychic being) säilyy ruumiin kuolemassa. Se vaeltaa syntymien ja kuolemien lävitse ollen itse häviämätön. Vitaalisten ja mentaalisten verhojen tuhoutumisen jälkeen se vetäytyy psyykkiselle tasolle menneen kokemuksen assimilaatioon ja odottamaan uutta jälleensyntymää. Psyyke laskeutuu evoluutioon ilmentäen itseään empiirisenä minänä. Se on keskusolemus, joka ylläpitää ja ohjaa sen fyysisiä, vitaalisia ja mentaalisia elementtejä transcendentin Itsen edustajana. Psyyke ohjaa yksilöä läpi syntymien sarjan kohti henkistä kääntymystä ja transcendentin Itsen toteuttamista. Psyyke on kuolematon ilmentäen olemassaolon jatkuvuutta ajallisessa evoluution virrassa.

Sielu kerää elämän kokemuksensa olennaiset elementit ja ja tekee siitä kasvun perustan evoluutiossa. Palatessaan syntymään se ottaa mukaansa mentaalisten, vitaalisten ja fyysisten verhojensa kanssa niin paljon karmastaan kuin sille on hyödyllistä uudessa elämässä sen tulevaan kokemukseen. Sielun syntyessä mieli, elämä ja ruumis muodostuvat universaalisen luonnon aineksista sen menneen evoluution mukaan vastaten sen tarpeita tulevaan kehitykseen.

Ruumiin hajottua vitaalinen osa menee vitaaliselle tasolle pysytellen siellä jonkin aikaa. Lopulta myös vitaalinen verho hajoaa. Viimeisenä hajoava on mentaalinen verho. Viimein sielu tai psyyke vetäytyy psyykkiseen maailmaan levätäkseen siellä kunnes uusi syntymä on lähellä. Tämä on yleinen kulku normaalisti kehittyneille ihmisille. Mutta on olemassa myös muuntelua yksilöllisen kehityksen ja luonnon mukaan. Esimerkiksi jos mentaalinen olemus on vahvasti kehittynyt, myös mentaalinen olemus voi säilyä, kuten myös vitaalinen, edellyttäen että ne ovat keskittyneet ja organisoidut tosi psyykkisen olemuksen ympärille. Ne voivat silloin jakaa psyykkisen prinsiipin kuolemattomuuden.

Sielu vetäytyy psyykkiseen maailmaan levätäkseen, sen kokemuksien henkiseen assimilaatioon ja palatakseen takaisin omaan fundamentaaliseen tietoisuuteensa.

Psyyke seisoo mielen, elämän ja ruumiin takana tukien niiden evoluutiota. Samoin psyykkinen maailma on mentaalisen, vitaalisen ja fyysisen maailman takana, ei niiden yläpuolella.

Psyykkiseen maailmaan vetäytyvien sielujen olotila on staattinen. Jokainen vetäytyy itseensä eikä se ole vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ne eivät myöskään ole kosketuksissa maan elämään.

Vain keskusolemus jälleensyntyy, ei ulkoinen persoonallisuus. Jälleensyntyminen ei koske persoonallisuutta tai luonnetta, vaan ainoastaan psyykeä.

Psyyken jättäessä ruumiin, vitaalisen ja mentaalisen verhonsa, se kantaa mukanaan kokemuksiensa ytimen – ei fyysisiä tapahtumia-, ei vitaalisia liikkeitä, ei mentaalisia muodostelmia, luonteenpiirteitä tai kykyjä, vaan jotain olemuksellista, jota se on kerännyt niistä. Tämän vuoksi meillä ei tavallisesti ole muistia menneen elämän tapahtumista tai olosuhteista. Tätä muistia varten tarvittaisiin vahvaa kehitystä kohti mielen, vitaalisen ja hieno-fyysisen olemuksen katkeamatonta jatkuvuutta. Kuitenkin mennyt säilyy jonkinlaisena siemenmuistina, se ei kuitenkaan tavallisesti ilmenny. Poistunut sielu säilyttää menneiden kokemuksiensa muiston vain olemukseltaan, ei yksityiskohtien muodossa. Se voi muistaa menneen elämänsä yksityiskohtia vain jos se tuo nykyiseen manifestaatioonsa menneitä persoonallisuuksiaan. Muutoin muisti tulee vain joogasiddhien kautta.

Sri Aurobindon mukaan jälleensyntyminen voidaan todistaa vain sisäisen kokemuksen ja sisäisen tiedon avulla. Henkisessä evoluutiossa tulee vaihe, jolloin sielu on tietoisesti kuolematon. Samalla se tulee tietoiseksi menneistä elämistään ja muistaa aikaisemmat sielun tilansa ja ympäristönsä. Menneiden elämien muisto voidaan saavutta vain tulemalla täydellisen tietoiseksi ja täydellisesti yhdistetyksi jumalalliseen tajuntaan. Mitä kehittyneempi psyykkinen prinsiippi on, mitä lähempänä se on täydellistä kypsyyttä, sitä suurempi on sen syntymien välinen aika. Jotkut olennot jälleensyntyvät vain tuhannen tai kahdentuhannen vuoden jälkeen.

Primitiivisellä evoluution tasolla jälleensyntymät ovat lähempänä toisiaan. Silloin ei ole epätavallista, että ihmiset syntyvät lastenlapsiinsa. Tavallisesti sielu seuraa saman sukupuolen linjaa. Mikäli tapahtuu sukupuolen vaihtamista, se koskee niitä persoonallisuuden osia, jotka eivät ole keskeisiä. Kun psyykkinen olemus on täydellisesti kehittynyt, se on myös absoluuttisen vapaa. Se voi valita syntyäkö maan päälle vai jatkaako kehitystään henkisillä tasoilla osana universaalia järjestystä.

Ajatus jälleensyntymisestä ja uuden elämän olosuhteista palkkiona tai rangaistuksena, inhimillisenä oikeudenmukaisuutena, on Sri Aurobindon mukaan täysin epähenkinen ja epäfilosofinen ja se vääristää elämän todellisen tarkoituksen. Elämä on evoluutiota ja sielu kasvaa kokemuksiensa myötä. Kärsimys on vain tuon evolutionaarisen toiminnan seuraus, ei Jumalan tai kosmisen lain tuomio erehdyksistä, jotka ovat välttämättömiä tietämättömyydessä.

Kuolemattomuus perimmäisessä mielessä ei tarkoita ainoastaan jonkinlaista persoonallista säilymistä ruumiillisesta kuolemasta. Olemme kuolemattomia itse-eksistenssimme ikuisuudessa, koko fyysisten syntymien ja kuolemien sarjan tuolla puolen, hengen ajattomassa olemisessa.

Hengen transcendentti ja ajaton oleminen on ainoa tosi kuolemattomuus.

Ajallinen kuolemattomuus merkitsee, että tiedostamme pysyvän Itsen syntymissä ja muutoksessa. Ajaton kuolemattomuus on taas sitä, että tiedostamme Itsen ei-syntymässä ja ei-tulemisessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.